Mark’s Creation, Markin luomiskurssilta

Mark on Jonetten henkiopas ollut jo parinkymmenen vuoden ajan (vuodesta 1989), on yhä edelleen. Hän on ns. kosminen opettaja, joka vie kursseillaan läsnäolijat erilaisiin tietoisuuden tiloihin (uuuteen todellisuuteen) oman kokemuksen kautta. Tällä hetkellä Mark -kurssien aiheena on Luominen, Creation. Nyt on menossa kolmas Creation -kurssi. Mark -ryhmiä on paljon eri maissa ja myös Suomessa. Yhdessä kuunnellut kurssit avartavat ja mahdollistavat keskustelun, mikäli siihen tuntee tarvetta. Jos haluat tutustua Mark:n kursseihin omassa rauhassasi, pääset kuuntelemaan ensimmäisiä tunteja tästä linkistä. Kurssit eivät ole luennonomaisia perinteisessä mielessä, vaan pikemminkin muuttumisprosesseja oman kokemuksen kautta. Jonetten sanoin: ”You are changed. Not taught.”

Hiljattain (helmikuussa 2014) Suomessa käynyt Jonette piti muutaman päivän kurssin Markin kanssa, aiheena uuden luominen. Kurssin jälkeen Jonette kirjoitti mietteitään seuraavasti:

Markin tämänhetkinen Creation on ollut perusteellinen lahja elämässäni, missä kaikki rakenteet on purettu. Muistitko, että muinaisissa kulttuureissa on usein Tuhon jumalat, jotka hallitsevat Luojajumalien kanssa rinta rinnan? Meidän juutalais-kristillisessä kulttuurissa olemme unohtaneet tuhoajan voiman, keskittyen ainoastaan luomiseen. Mutta tuhon pitäisi tulla ennen uuden luomista. Luominen joka vain hipaisee vanhaa on vain uudelleen koristelua, ei Luomista.

Helmikuisen Markin kurssin aiheena Helsingissä oli ”Consciously Creating Your Life”, Elämän luomista tietoisesti. Sen aikana Mark vei meitä Quantum tyhjiöön kahdeksanteen ulottuvuuteen. Mitään ei tapahtunut – mitä olisimme voineet seurata – mutta kaikki muuttui. Osallistujille jäi tyhjä ja avoin olo, kykenemättömiä ajattelemaan. Sallimme itsemme astua puhtaan Totuuden järjettömään paikkaan, pelkkää potentiaalia. Se oli henkilökohtaisten tietoisuuden rakenteiden mahtavien mittasuhteiden transformaatio. Suurempi minä vapautui ajan/paikan maailman rajoista. Kaunista muutoksessa oli, että meidän pieni minämme ei sitä pystynyt ymmärtämään tai edes yrittää kontrolloida.

Myöhemmin Jonette kysyi Markilta mitä oli tapahtunut. Se on tärkeää koska se tapahtuu meille kaikille, olimme sitten kosketuksissa siihen tai emme.

”Olette viettäneet aikaa Quantum -potentiaalien tyhjiössä. Astuitte siihen sisään vanhan todellisuuden ovesta. Se on kuitenkin kaikista vaikein ovi palata takaisin . Se mitä eilen tapahtui oli, että astuitte ulos tyhiöstä aivan uudesta ovesta. Palasitte takaisin fyysiseen ajan/paikan maailmaan. Se ei kuitenkaan ole sama ajan/paikan todellisuus, joka aiemmin oli, koska TE muutuitte huomattavasti quantum tilassa.”

”Kun TE muututte teidän todellisuutenne muuttuu. On mahdotonta muuttua ja palata takaisin vanhaan maailmaan, sitä ei enää ole olemassa. Astuitte kaikki sisään uuteen todellisuuteen, jota ei ole aiemmin ollut olemassa, ennen kuin sinne astuitte. Sitä on mahdotonta kuvailla koska sillä ei ole suunnitelmaa vielä. Ette astu todellisuuteen, jotta voisitte tarkastella mitä kaikkea siellä on. Siellä ei ole mitään ennen kuin luotte sen!

”Se on uusi todellisuus. Mahdollisuudet ovat aivan muita kuin koskaan olette tunteneet.  Tehtävänne on pysyä omassa virrassanne, eikä kuunnella pientä menneisyyden ääntä tai ystävien menneisyyden ääntä. Älä etsi vastauksia kirjoista, vaan jatka matkaasi kuunnellen oman sydämesi totuutta. Sydämesi johdattaa sinua täydelliseen luomiseen täydellisellä hetkellä. ”

”Tämän todellisuuden olette luoneet Aurinkokiekon koodien ja Graalin koodien kanssa. Koko universumi seuraa teitä, mitä luotte, ja koko Universumi tukee teitä. Seisotte suurella laidalla. Ette voi muistaa mitä pitää tehdä, täytyy vain tietää. Olette täällä tänään koska olette valmiita tähän haasteeseen. Olette etsineet tätä haastetta tuhansien elämien ajan. Olette sitoutuneet kultaisen ajan uudestisyntymään. Kiitos.”

Northern lights

Sama sitten englanniksi.

Mark is an energetic presence, a cosmic teacher who Jonette has channeled since 1989.
 Entering a New Reality. Please join us.
Mark’s current CREATION work has been a profound gift in my life when so many of my structures have recently been deconstructed. Remember that ancient cultures often have Destroyer god’s who reign with the Creator gods? In our Judeo-Christian culture we have forgotten the power of the destroyer, focusing only on creation. But de-contruction is and must be the preamble to Creation. Creation that merely tweaks what was before is redecoration, not Creation.
In a recent Mark workshop in Helsinki Consciously Creating Your Life,” Mark  took us to the Quantum void of the eighth dimension. Nothing happened—that we could follow— but everything changed. The participants were left empty and open, unable to think. We allowed ourselves to go into a mindless place of pure Truth, pure Potential. It was a transformation of magnificent proportions of our personal consciousness structures. Our greater self was released from all limits of the time/space world. The beautiful thing is that the shift was far beyond the ability of our small self to understand it and to try to control it.
Later we asked Mark to channel about what had happened. It is relevant because it is happening now for all of us, whether we are in touch with it or not.
You have been spending time in the Quantum void of potential. You entered it through the door of your old reality. But the most difficult door to exit through is the same one you entered from.  What happened yesterday is all of you exited through a brand new door. You exited back into a physical world of space and time. But it’s a different space/time reality than you had before because YOU changed considerably in that quantum space.”
“When YOU change your reality shifts. You cannot change and then go back to the old world, it doesn’t exist anymore. Each of you entered a new reality that has never existed before you entered it. We cannot describe that reality because it has no plan yet. You’re not entering a reality so you can discover what’s there. There is nothing there until you create it.”
“It is a new reality. The potentials are quite different than you’ve ever felt. Your job is to stay in your flow, to not listen to the small voice of your past or of your friends. To not look in books for the answers, but to keep going back to the truth in your heart. Your heart will lead you into the perfect creation in the perfect moment.”
“This reality is what you’ve created with the Sun Disc Codes and the Grail Codes. The entire Universe is watching what you create, and the entire Universe supports you. You are standing on a great edge. You can’t remember what to do, you have to just know. The reason you‘re here today is because you are ready for that challenge. You’ve been seeking this challenge for thousands of lifetimes. You are committed to the rebirth of a golden age. Thank you.”
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s