Uusi Maa ja feenikslintu, The Phoenix

Seuraava kaunis tarina on romanialaisen 9 -vuotiaan Cătălin Oganovicin kertoma ja hänen äitinsä kääntämä tarina, joka julkaistiin Jonetten blogissa 29.5.2015. Tarina osoittaa hyvin lasten viisautta, eikö totta? Laitan loppuun englanninkielisen alkuperäisen tarinan.

”Kun mitään ei vielä ollut olemassa, ennen valoa, ennen elämää, Jumala päätti luoda alun. Sitten hän loi Feeniksin. Feeniks oli majesteetillinen olento, ainoa laatuaan. Sillä oli tulihöyhenet, timanttinen töyhtö ja kultainen nokka. Sillä oli kaikki mitä se voisi kaivata, paitsi aikaa. 

phoenix

Jumala loi feeniksin luodakseen maailman, jotta kun feenikslintu kuolee, puhdas ja mahdoton energia riittäisi valaisemaan, luomaan ja ylläpitämään elämää. Ja eräänä tiettynä päivänä näin todella tapahtui… Feenikslintu tunsi muuttuneensa ja heikentyneensä, valoaura sen ympärillä kuihtui pois, höyhenten tuli sammui, ja eräänä tiettynä hetkenä se ei tuntenut enää….

Räjähdys teki jotain mihin mikään elämä ei kyennyt: se loi. Myöhemmin maailma kävi läpi tapahtumia viimeisten 5 miljoonan vuoden ajan ja feenikslintu hajosi kappaleiksi, vajoten maailmaan tuhkana.

Vasta vuonna 2015 tuhka jäsentyi uudestaan planeetalle nimeltä Maa, missä perusolennot ovat kaksijalkaisia, joita kutsutaan ihmisiksi. Feenikslintu ei ollut enää majesteetillinen: ei enää timanttista töyhtöä tai kultaista nokkaa, ei sen puoleen hienoja höyheniä, se oli vain punainen lintu. Se lensi maan ympäri vihaten mitä näki: pahoja tekoja ja epäreiluja päätöksiä, jotka johtivat sotiin, jotka heittivät ihmisiä takaisin alkulähteelle, kuoleman jälkeiseen maailmaan, luojalleen. Tympääntyneenä näkemäänsä, se havaitsi köyhän 21 -vuotiaan nuorukaisen, jolla oli puhdas sydän. Se lensi nuoren miehen olalle, ja miehen huomatessa linnun, hän ei pelästynyt vaan silitti sitä kysyen: ’Hei, kaunis lintu. Ollaanko ystäviä?’ Odottamatta vastausta, poika hämmästyi kun lintu sanoi rauhallisesti: ’Kyllä’.

Vuosia kului ja feenikslintu nautti karkulaisen elämästä yhdessä nyt mieheksi kasvaneen kaverin kanssa. Maailma oli kuitenkin rankka: oli kansainvälinen sota ja maat tuhosivat toisiaan. Feenikslinnun mieleen tuli idea: sellainen, jota ei voinut yksin toteuttaa. Eräänä päivänä se sanoi miehelle: ’Maailma ei voi pysyä hengissä jos jotkut olennot tuomitsevat väärin, minun täytyy luoda uusi. Siihen tarvitsen sinun sydämesi puhdasta energiaa. Annatko sen minulle?

Vastaus tuli saman tien: ’Kyllä’. 

Sitten valopallo tuli miehen rinnasta ja meni feenikslinnun rinnasta sisään. Se tunsi jälleen, ettei se tunne mitään, luodessaan uutta maailmaa: maailmaa, missä ihmiset eivät koskaan opi mitään.

Loppu.Catalin

Selityksenä viimeiseen lauseeseen Cătălin antoi ”ihmiset eivät koskaan opi mitään” tarkoittaa, että Uusi Maa on kuin ”varjo” (hänen oma sanansa) ja jotkut ”vanhan maailman” ihmiset eivät tietoisesti (järjellään) ”tiedä” Uudesta Maasta. Lopuksi heidän sydämensä ja sielunsa ”oppivat” = ”tietävät” sen.

ja sama englanniksi:

THE PHOENIX

Guest Blog by 9 year old Cătălin Oganovici, Romania

(translated by Lucian Oganovici)

(Note: This story shows us the wisdom of the children. It was sent to me by his mother.)

PhoenixWhen nothing existed, before light, before life, before existence, God thought to create a beginning. Then He created the Phoenix. The Phoenix was the most majestic being, and she also was the only one. She had fire feathers, a diamond crest and a golden beak. She had everything she could have longed for, except for time.

God created the Phoenix in order to create a world, so that when the Phoenix died, the pure and unimaginable energy could have been enough to give light, to give life, to create the existence. And on a certain day, it really happened…  The Phoenix was feeling changed and weakened, the light aura around her was fading away, the fire on her feathers was extinguishing, and at a certain moment she felt she was not feeling any more…

The explosion did something what no existence can: it created. Afterwards the world passed through all happenings during the last 5 billion years, and the Phoenix disintegrated herself, and fell into the world as ash.

Only in 2015 the ash regrouped itself on a planet named Earth, where basic species are some two-legged entities named humans. The Phoenix was not so majestic any more: she had no longer a diamond crest and a golden beak, nor she had any fire feathers, she was just a red bird.  She circled the Earth in flight, and hated what she saw: evil deeds and unfair decisions leading to wars, which threw many people in the Afterworld, to its Creator.  Disgusted by what she saw, she saw a poor 21 years lad, but who had a pure heart. She landed on his shoulder, and when he saw her, the boy did not get scared, but caressed her easily and told her:

– Hello, beautiful bird. Do you want us to be friends?

CătălinNot expecting any answer, the boy was surprised when the bird told him calmly:

– Yes.

Many years passed, and the Phoenix enjoyed the runaway life together with the now-became man. But the world was a heavy one: it was international war, and the countries destroyed one another.  But an idea came to the Phoenix: one which she could not do by herself. And one day, she told the man:

– The world cannot exist with some beings judging so wrong, I must create a new one. But I need the energy in your pure heart. Will you give it to me?

The answer came immediately:

– Yes.

Then, an orb of light came out of the men’s chest and entered the Phoenix’s chest, and she felt again that she was no longer feeling anything, while she was creating a new world: a world about which humans will never learn anything.

The end.

The explanation Cătălin gave about the last sentence “humans will never learn anything” is that New Earth is like a “shadow” (his very word) and some of the people from “old earth” will not “know” consciously (with their rational mind) about New Earth.  And in the end it’s their heart and Soul they will “learn”=”know” about it.  

(CopyRight 2015 www.JonetteCrowley.com)

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s