Vapaa valinta, onko sellaista?

Seuraavan artikkelin innoittajana on tällä kertaa suomalainen Vesa Lumielle, johon Soul Body Fusion® on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, ja kirjaimellisesti muuttanut hänen elämänsä. Hän kirjoitti Jonetten blogiin elämästään Maltalla ja omista kokemuksistaan elämän ohjauksessa. Kerron Vesasta ensin hieman.

Soul Body Fusion® -kirjassa s.145 (lainaan tähän kirjasta suoraan) hän kertoo itse ”olevansa matkalla kohti maagisempaa elämää. Ensimmäisen Soul Body Fusion® -kurssin jälkeen v.2008 (ensimmäinen kerta kun se oli Suomessa tarjolla Minä Olen -messuilla), hän koki ensimmäistä kertaa viihtyvänsä kehossaan, olevansa kotonaan siinä. Hän koki uudestisyntyneensä, ja uudelleen muokattuna sanoi: ”Tervetuloa kotiin valoni, auringonnousuni, voimani ja rakkauteni, viisauteni ja rauhani”. Menneisyyden tuska oli poissa. Jonette puhui Maltasta ja hän päätti matkustaa sinne, haluten tutkia sitä. Vesa muutti Maltalle v.2008.

Seuraavana vuonna hän lensi Hollantiin toiselle SBF -kurssilleen Haagiin. Hän sai vahvistuksen olevansa oikeilla jäljillä. Romaniassa, missä hän oli matkaillut, Vesa kävi vielä kolmannen kerran SBF -kurssin vuonna 2010. Hän sai siellä sellaisen energiarotaation, jossa kaikki vanha imettiin pois ja uusi energia ladattiin tilalle. Se tuntui uudelta alulta.

Mennessään takaisin Maltalle, muutaman päivän kuluttua, hän sai puhelun ystävältään, joka pyysi tapaamaan, vaikka oli puoliyö. Kahden tunnin päästä hän halusi mennä takaisin kotiin ja soitti taksin. Ottaessaan askeleen kohti Mc Donaldsia, johon taksin piti tulla, jotain kummallista tapahtui. Hän kuuli jyskeen ja pamauksen. Hän astui askeleen ja jähmettyi…hän ei tunnistanut katua!  ”Mitä? Missä olen? Kuinka jouduin tänne?” Hän oli sekaisin, rojahti maahan ja itki. Hän oli jossain oudossa paikassa eikä tiennyt miten oli sinne joutunut!

Sitten puhelin soi ja taksikuski kysyi missä hän oli, kun ei ollut sovitusti McDonaldsin edessä. Vesa näki edessään katukyltin ja luki siinä olevan kadun nimen. ”Kuulehan, se ei ole edes samassa kaupungissa. Lähetänkö sinulle toisen taksin?”, kysyi kuski. Muutamassa sekunnissa Vesa oli päätynyt kadulle monen kylän päähän sieltä, missä hänen piti odottaa taksia!

Hän pääsi kotiin tuntien kuluttua, paniikissa ja kauhuissaan. Hän oli teleportoinut spontaanisti! Hän huusi peiliin: ”Kuka minä olen? Mitä tapahtui? Kuka minut vei sinne? Voiko tämä olla totta?”

Hän hyväksyi tämän uuden lahjan, vaikka pelotti mennä nukkumaan. Hän makasi sängyllään vaatteet päällään, passi ja rahat ja puhelin taskussaan reppu sidottuna jalkaan… ”Mille vieraalle planeetalle päädynkään? Vai laskeudunko keskelle Atlantin valtamerta?” Suihkuun meno huolestutti eniten. Ajatella jos päätyisi keskelle Lontoota alasti ja shampoota hiuksissa?

Vesa alkoi harjoitella teleportaatiota tietoisesti. Hän kuvaa vielä kuinka Poseidon ja Ashtatara vierailevat säännöllisesti hänen luonaan sulattamassa energiaa häneen., sekä suuren lupauksen tulevista maagisista seikkailuista.”

Kuinka paljon vaikuttavat oman mielen toiveet ja intuitio siihen mitä sitten tulee omalle kohdalle? Voimmeko itse olla valmiita vastaanottamaan mitä vain? Itse uskon, että kyllä voimme. Voimme määritellä itse minkälaisena tulevaisuutemme näemme ja koemme. Tapahtuuko vastaavaa kuin Vesalle?

Kysymys kuuluukin, oletko valmis, halukas ja kyvykäs vastaanottamaan vieraita energioita? Haluatko kommunikoida jollain meille (ehkä vielä nyt) käsittämättömällä tavalla? Aistitko nyt eri energioita kuin muut ympäristössäsi?

Jonetten uusimman käynnin aikana pääsiäisenä 2016 hän hiukan valaisi tätä Vesan lahjaa. Vesa kykenee helposti vierailemaan eri todellisuuksissa, ’eri maailmoissa’, jos tällaista ilmaisua voi tässä yhteydessä käyttää. Nykyinen todellisuutemme, fyysinen maailmamme on kovin rajallinen, johtuen omista ajatuksista ja uskomuksistamme. Jos ja kun siirrymme avoimemmin ottamaan vastaan uutta tietoa, tai vaikka vanhaa tietoa, siirrymme ajatuksen voimalla minne vain. Sitä voi kutsua kanavoinniksi. Vesa sukkuloi näiden maailmojen välillä suvereenisti. Kyse on eri ulottuvuuksien kyvyistä. Riippuen millä taajuudella elät, kykysi ja ajatuksesi ovat senmukaisia.

Sitten Vesan oma kirjoitus viime syyskuulta 2015. Laitan tähän Vesan kirjoituksen Jonetten blogista vapaasti käännettynä.

”Emmekö kaikki joskus mieti kohtaloa, sielua, elämäntehtävää, vaihtoehtoisia aikarajoja ja rinnakkaisia ulottuvuuksia valinnoissa, joita teemme?” 

Päättäessämme missä haluamme elää, mihin työhön tai projektiin pitäisi keskittyä, kenen kanssa haluamme jakaa elämämme, kuvittelemme, että meillä on vapaa tahto, että voimme todella valita kohtalomme. Mutta onko meillä? Onko jokin voima, jolla on valtaa varmistaa, että jotkin elämän ilmiöt ja tapaamiset tapahtuvat, meidän vain istuessa takapenkillä?

malta2w

Muutama vuosi sitten tutkin aikarajoja, potentiaaleja, ja elämää. Syvennyin energioihin, yrittäen ravokkaasti toteuttaa uniani ja haaveitani todellisuudessani. Eräs näistä kauniista aikarajamuutoksista toteutuikin istuessani mukavassa nojatuolissa, yksin eteisessä. Edessäni oli messuesitelehti, Jonette Crowleyn kuva kannessa. En ollut koskaan kuullutkaan hänestä, mutta tunsin syvän yhteyden. Seurasin tätä tunnetta ja menin kuuntelemaan hänen puhettaan messuille. Kauniilla tavallaan, sain Jonettelta paljon tietoa erittäin viihdyttävällä tavalla. Mutta kaksi asiaa: Malta ja Ashtatara jumalatar pitivät sisällään niin aktiivista energiaa minulle, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa Maltalle!

Saapumiseni Maltalle avautui minulle elämäni sekavin ja maagisin vaihe, jossa päivittäiset tekoni pyörivät ikiaikaisten temppelien ja omistaumisen energiatyöskentelyn parissa. Silloin tällöin tapasin jumalatar- tai jumalenergioita.  Olin usein omien prosessointikykyjeni ulottumattomissa. Mutta rakastava tuki auttoi minua laajentumaan ja ylittämään vaikeuteni.

Muutama vuosi myöhemmin energiatyöskentelyt tuottivat tulosta kun aloin teleportoimaan. Vaikka olinkin sivuuttanut elämän realiteetit kuten tasainen työtulo. Lopulta olin täysin rahaton. Lepäsin sängylläni ja meditoin omaa rahatilannettani. Noin tunnin kuluttua hyppäsin sängyltäni ylös kuullessani iskun olohuoneestani. Pöydällä oli kasa 2 euron kolikoita, joita ei siellä ennen ollut! Kaikki uusia ja Kyprokselta. Tämän mukana tuli visio Poseidonista samaan aikaan.

Muutama vuosi on kulunut ja vierailin Paphoksen saarella Kyproksella. Se on kuuluisa Aphroditen synnyinsijasta ja hänen temppeleistään. Paikka veti puoleensa kuin magneetti. Olin sinne saapuessani nähnyt vision Poseidonista hänen sanoessa minulle ”Olet vihdoin löytänyt tiesi tänne.” paphos1wOlin energeettisesti yhteydessä häneen. Näin täydellisen selkeästi sillä hetkellä joka oli magian ruumiillistuma.

 

”Luotan siihen, että mitä tahansa päätän elämässä, koen lopulta jonkun suuremman voiman tai ilmiön, ja löydän arvoituksellisten unieni maailman.”

Kuinka seuraan kutsumustani jää nähtäväksi. – Vesa

soulofthesuncoverwNiille, joita kiinnostaa enemmän heräämiset ja Maltan voimakkaat energiat, lukekaa kirjani: ”Soul of the Sun.” (”Auringon sielu”, ei suom.) Kirja on sielun maaginen matka. Seikkailu eri ulottuvuuksissa ja ajassa. Lukijat matkaavat runollisiin maisemiin, he hengittävät ja lepäävät Atlantiksella ja muistavat Auringon.

http://www.amazon.com/Soul-Sun-Vesa-Lumielle-ebook/dp/B00UCL1PM4/

Huomautus Jonettelta: ”Vesa on maaginen nuori mies…ja hämmästyttävä kirjailija! Hänen kijansa on runoutta heräävän sielun aisteille. Tulet nauttimaan siitä!”

Sitten englanniksi sama, ilman johdantoa.

Guest Blog by Vesa Lumielle

Author of ‘Soul of the Sun’

“Don’t we all sometimes speculate on subjects such as destiny, soul  mission, alternative timelines and parallel dimensions in the choices we make in life?”

When we are making a decision about where to live, what job or project should we focus on, who do we want to share our life with, we think we have free will, that we truly choose our destiny. But do we? Is there a force that has the power to ensure that some of life’s phenomenon and encounters are going to happen and we merely take a backseat?

malta2wA few years ago I was examining my timelines, potentials, and life. I was engaged with energies, fiercely trying to manifest my dreams and daydreams in my reality. One of these beautiful timeline changing moments displayed itself while I sat in an uncomfortable chair, completely alone in a hallway. In front of me was an Expo promotion magazine with Jonette Crowley on the cover.  I hadn’t heard about her, but I felt a strong connection. I followed my feeling and went to hear her talk at the Expo.  In her beautiful style, a lot of information came in a very entertaining manner. But two things: Malta and the goddess Ashtatara carried such active energies for me that I had no choice but to move to Malta!

Arriving in Malta opened me to a truly confusing and magical phase in my life where my daily actions revolved around ancient temples and dedicated work with the energies. Every so often I had encounters with god and goddess energies. Often I was way over my processing  capabilities. But the loving support kept me expanding and overcoming difficulties.

A couple of years later the energy work paid off as I began working with teleportation. However I had been ignoring the realities of life, like a steady workflow. I ended up being totally broke. I rested in my bed and tried to meditate on my cash problem. Around an hour later I jumped up following a bang in the living room. On my table was a pile of 2 Euro coins that hadn’t been there before!  All new and from Cyprus. This was accompanied by visions of Poseidon at the same time.paphos1w

Some years have passed and I visited Paphos in Cyprus. It is famous as the birthplace of Aphrodite as well as her temples. Attraction to that location and connection with it is truly magnetic. On arrival I had a vision of Poseidon speaking “You have finally found your way here.” I connected energetically with him.  The moment gave me a perfect clarity and was an embodiment of magic.

“I am confident that no matter what I choose in this life, eventually I will experience some major force or phenomenon and end up discovering my enigmatical dreams.”

How I follow up this calling only time will tell.  -Vesa

Those of you that are interested in discovering more about awakening and the powerful energies of Malta please read my book: “Soul of the Sun.”

Soul of the sun book cover“Soul of the Sun” is a Magical Voyage of the Soul. An adventure across time and dimensions. Readers travel into a poetic landscape, breathe and rest in Atlantis and remember the Sun.

http://www.amazon.com/Soul-Sun-Vesa-Lumielle-ebook/dp/B00UCL1PM4/

Note from Jonette:

Vesa is a magical young man…and an amazing writer! His book is poetry for the senses of the awakening soul. You will savor it!

With Love & Light, Jonette

www.JonetteCrowley.com

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s