Uusi aktivaatioiden vuosi 2018!

Onnellista aktivaatioiden vuotta 2018!

Jonetten ihana artikkeli ilahdutti tämän vuoden alussa, joten laitan sen tähän teidänkin iloskenne!

Vuosi 2018 on numeerisesti vuosi 11, siinä toistuu Mestarinumero 11. Luku tukee valoa, valaistumista ja inspiraatiota. Vuosi 2018 tunnetaan myös universaalina vuotena. Edellinen oli 2009 ja sitä ennen 1910! Värähtelyt universaalin vuoden aikana ovat korkealla tarjoten yllättäviä mahdollisuuksia itseänsä ylittämiseen. Näet siitä viitteitä joka tasolla, henkilökohtaisesti ja läpi yhteiskunnan: vanha sortuu, liian ahdas olotila.

Ne teistä, jotka nyt lukevat tätä artikkelia, koette itsenne portaalina aktivoiville, energisoiville energioille. Muodostamme sillan korkeimmista ulottuvuuksista Maan päälle, molemmat jalat tukevasti maassa. Se tarjoaa mahdollisuuden välittää korkeita taajuuksia kollektiiviseen tietoisuuteen, ankkuroiden nämä korkeat potentiaalit tänne. Olemme saavuttaneet sellaisen henkisen kyvyn tason, jolla meidät on kytketty jatkuvaan päivitykseen.

Viime vuosi oli Heräämisen vuosi. Muutuimme tähden siemenistä tähden silmuiksi. Tänä vuonna sitten ne tähtien nuput alkavat kukkia.

Aktivaatioiden vuoden käytännön seikkoja meille:

  1. Ole selkeä. Kaikki toimet ja aikomukset suurennetaan. MARK on käyttänyt ajatusta ’potensoimisesta’ tai aikomusten tai objektien voimaantumisesta.
  2. Tunne lopputulos. Voimme lyhentää tietämme toivottuun lopputulokseen tuntemalla se nyt. Tuo itsesi sellaiseen toivottuun tilaan ja täytä itsesi tuntemuksilla kehossasi, tunteilla ja mielessä. Itse tunnen päivän toivotun lopputuloksen joka aamu herätessäni ennen ylösnousua.
  3. Toimi. Tämän vuoden aikana meidän täytyy aktivoida – toimia valitsemaamme suuntaan. Paikallaan olo – jämähtäen vanhoihin tilanteisiin, tapoihin tai vanhoihin ajatuskuvioihin – vain aktivoi sitä vanhaa. MARK on kanavoinut, että jumiin jäämisestä pääsee pois: ”Liike on tärkeämpää kuin suunta”. Ajattele polkupyörää.Voit vaihtaa suuntaa vasta kun lähdet liikkeelle. Vuonna 2018 universumi tukee toimintaa. Jos et toimi aktiivisesti haluamaasi suuntaan, jämähtäminen saa lisää voimaa. Mitä tahansa teetkin tai et tee, aktivoituu. Omista tämä vuosi toiminnalle ja liikkeelle!

Tämän vuoden teemana MARK:n kanssa on ottaa kaikki irti energioista ja erityisesti korkeimpien taajuuksien aktivaatioista tuoden ne meidän elämäämme. Niitä tehdään kuukausittaisissa meditaatioissa, MARK -oppitunneilla ja jokaisessa workshopissa.
Lisätietoa Jonetten sivuilla.

Kiitos siitä, että olet niin ihmeellinen sielu!!

Sitten englanniksi alkuperäinen artikkeli.

Happy 2018! The Year of Activations!

Numerologically, 2018 is an 11 year—a Master number— supporting illumination, inspiration and enlightenment.  2018 is also known as a Universal year. (The last was in 2009, and before that was 1910!) The high vibrations of a Universal year provide spontaneous opportunities for transcendence. You’ll see indications at every level, personally and throughout society, of the shedding of the old, too small skin.

For those of you who are reading this, you’ll experience yourself as a portal of activating, transformational energies. We bridge the higher dimensions while both feet are planted firmly on the Earth. This enables us to transmit the higher vibrations into the collective consciousness, anchoring these higher potentials here. We have reached a level of spiritual ability so that we are continually plugged in and upgraded.

Last year was the Year of Awakening. We moved from being star seeds to being star buds. This is the year when we, as star seeds, blossom.

The Year of Activations means a couple of things to us:

  1. Be clear. ALL actions and intentions will be magnified. MARK has used the idea of ‘potentizing’ or making any intention or object more potent.
  2. Feel the outcome. We can shorten the path to any desired outcome by feeling it now. Bring yourself to the intended state and fill yourself up with the feelings in your body, emotions and mind. I feel into the desired outcome of my day every morning before rising.
  3. Take action. This year we need to activate—take action toward the directions we choose. Staying stuck in old situations, old habits, or old thought patterns will only activate the old. MARK has channeled that in getting unstuck “Motion is more important than direction.” Think of a bicycle. You can’t change direction until you’re actually moving. In 2018 action will be supported by the Universe. If you aren’t making active movement toward what you want, then the stuckness will be strengthened. Whatever you do or don’t do will be activated.  Dedicate this year to action and movement!

The theme of my work with MARK this year will be to make the most of the energies and to bring specific activations from the higher dimensions into our lives. We will do this in our monthly meditation subscription, in the MARK classes and in every workshop.

We are making it easier for you to experience this:

  • Our weekly MARK courses, are now video live-streamed. NEW—the audio/video recording will be available immediately after the Monday night classes.
  • ‘Dancing Through Dimensions—an Explorer’s Guide to the Quantum Universe,’ a special one-day MARK course, Saturday January 27, summarizes more than 20 years of higher dimensional exploration. Available live, video live-streamed, or professional video recordings. (See below for details. You must order before January 26 to get the discounted prices.)
  • 2 FREE 20-minute live video presentations on Facebook will kick off our ‘Dancing Through Dimensions.’ 1. Introduction to our Multidimensional Nature,   2. MARK channels about 2018.
  • MARK Deep & Personal Workshop on Jan 28.  An intimate day with MARK at Jonette’s home.
  • We will be adding more free content for our monthly subscribers.

Thank you for being such beautiful amazing souls! Let’s Dance!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s