Vastustusta ja kaaosta?

 

Vieläkö tunnet vastustusta ja ristiriitoja elämässäsi? Minä ainakin kohtaan niitä jatkuvasti, mutta ne antavat myös oivallisen tilaisuuden käyttää työkalujani; mm. Soul Body Fusionia ja PSYCH-K:ta.

Seuraava artikkeli on Jonetten blogista, jossa on viesti meille kaikille, kanavoituna niin kuin usein on 😉

”Vuosi 2018 – jota pidetään ja joka on – aktivaatioiden vuosi, tuo tullessaan vahvoja impulsseja kasvaa. Silti sisällämme kohtaamme vastustusta ja kaaosta. Olen viimeisten 30 vuoden ajan seurannut ja tutkinut ihmiskunnan tietoisuuden tilan laajentumista, enkä ole KOSKAAN nähnyt tämänkaltaista kasvupotentiaalia kuin mitä nyt on tarjolla! MUTTA me tarvitsemme myös apua enemmän kuin koskaan hyötyäksemme siitä, muuten jäämme vain ’rannalle soittelemaan’ ja kompuroimaan muutosten kanssa.”

“Sinun tulee ymmärtää kuinka paljon ylität ihmiskunnan rajoja  nyt”

Jonetten kanavointi:

Olen havainnut 3 reaktiota energian kasvuun ja muutoksiin, joita kohtaamme joka suunnalta.  

Mikä näistä sinä olet?

  1. Olet selvittänyt suurimman osan elämässäsi olevista asioista, mutta nyt törmäät suuriin muutoksiin tai päätöksiin, joita sinun täytyy tehdä…olet jumissa…päättämättömänä…eikä luottamusta tunnu olevan. Et enää voi pysyä piilossa joistain itseäsi sabotoimiseen liittyvistä peruskysymyksistä. Ne tuntuvat ärsyttävän jatkuvasti juuri niitä aiheita, joita luulit jo hoidelleesi pois päiväjärjestyksestä.
  2. Olet vihainen tai masentunut, kysyen: Miksi muutokset minun elämässäni tai maailmassa kestävät näin kauan? Missä se palkkio, jota meille on luvattu jos vain omistaudumme henkiseen kasvuun? Miksi homma ei toimi? Mikä minussa on vikana?
  3. Elämäsi on järjestyksessä, kasvat jatkuvasti ja luotat itseesi uudella tavalla. Nyt kysytkin: Mitä voin tehdä auttaakseni lähimmäisiäni? Muita? Äiti Maata? Mikä on minun osani nyt?

Energeettisen muutoksen tuulet ovat vahvoja nyt, jonka vuoksi voimme purjehtia korkeimpaan potentiaaliimme, tai meidät voidaan lyödä maahan kykenemättä nousemaan siitä ylös ja jatkaaksemme eteenpäin uusille vesille. Meidän täytyy nyt käyttää yhteisvoimaa, ryhmän kenttää, kokoontuen kun vain on mahdollista.  Teknologian avustuksella saamme enemmän virtaa kun toimimme fyysisesti yhdessä voimakkaana ryhmänä.

Sinun täytyy olla parasta, mitä voit olla – tietoinen ja vahva – sitä myös maailma sinulta odottaa ja tarvitsee” Jonette Crowley

Yhdessä voimme saada aikaan uuden onnellisuuden tason!

Soul Body Fusion® on menetelmä, joka nostaa värähtelyäsi niin korkealle kuin se sillä hetkellä on mahdollista. Se on menetelmä, jota voit käyttää vaikka joka päivä, opittuasi sen käytön. Se ei ole vaikea tai monimutkainen. Se kannattaa oppia!

Seuraava Soul Body Fusion® kurssi pidetään Jyväskylässä huhtikuun 21.-22. päivä.

Ensimmäinen kurssipäivä on perusteet, jonka jälkeen osaat Soul Body Fusionin. Seuraava kurssipäivä on nk. kvanttitason SBF ~ Quantum SBF. Sen aikana pääset syvemmälle omalla tielläsi, ja saat eväitä omalle henkiselle tiellesi, ilman välikäsiä. Se on Jonetten kursseissa parasta (mielestäni!). Saat heti jotain käytännöllistä, jota voit hyödyntää ja, josta voit iloita samantien 😉

Jyväskylän kurssille voit ilmoittautua tästä.

Sitten Jonetten alkuperäinen artikkeli.

*************************************

Still Hitting Resistance and Chaos?

Still Hitting Resistance and Chaos?

A Blog by Jonette Crowley

This year 2018—The Year of Activations— brings with it a strong impulse to grow. Yet, inside ourselves, we’re still meeting resistance and chaos. For 30 years I’ve watched and researched the expansion of human consciousness—I’ve NEVER seen the growth potential that is available now! BUT we need more help than ever before to take advantage of it, otherwise, we are left sputtering and reeling with all the changes.

I see 3 main reactions to the energies of growth and change that are bombarding us from every direction.

Which one are you?

  1. You’ve cleared up most things in your life, but are now bumping up against some big changes or decisions that you need to make…but you’re stuck…indecisive…not confident. You can’t hide anymore from some core issues of self-sabotage. And it’s pushing all the buttons you thought you had already handled.

  2. You’re angry or disheartened, asking: Why are the changes in my life or the world taking so long? Where is the payback we’ve been promised when we commit to our spiritual growth? Why isn’t it working? What’s wrong with me? 

  3. Your life is good, you’re growing and you trust yourself in new ways. Now you’re reaching out, asking: “What can I do to help my loved ones? Others? Mother Earth? What is my part now?”

”You need you to be the greatest self you can be—aware and strong, and the world needs that from you too”

Jonette Crowley

Because of the strength of the winds of energetic change now, we can use it to sail into our highest potential, or be knocked around, not able to raise our sail to move forward. It is essential that we use the group field, gathering in person whenever possible. Even with the blessings of technology, we get so much more when we are physically together in a powerful group.

For this reason I’m teaching 2 new workshops in Europe this spring. In some countries I’ll also be teaching an advanced—Quantum Soul Body Fusion ® course. I urge you to make time for yourself this spring and join us.

 

Together we can achieve new levels of happiness.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s