Soul Body Fusion®, lisää kysymyksiä ja vastauksia

Soulbodyfusion® herättää paljon kysymyksiä varsinkin kursseilla ja niiden jälkeen. Mitä sen jälkeen? Kenelle sitä voi käyttää? Parantaako se? Edellinen artikkeli vastaili yleisiin kysymyksiin Soulbodyfusionista ja tämä vuorostaan keskittyy näihin yllämainittuihin aspekteihin siitä. Tämäkin artikkeli on Oslon kurssilta helmikuussa v. 2014. Olen vapaasti suomentanut kysymykset ja Jonetten vastaukset, jonka jälkeen on jälleen kerran alkuperäinen englanninkielinen versio siitä.

SBFforCCstore2

Seuraava taso, addiktioiden kanssa työskentely, erikoisten lasten auttaminen…

Mikä on Soulbodyfusionin laajempi merkitys…varsinkin seuraava askel ja kvanttiulottuvuudet?

Ensimmäinen taso on itsensä auttaminen. Jossain vaiheessa SBF:sta tulee itseään täydentävä…automaattinen. Hyödyt toistuvat… hyvän viruksen tapaan…kaikkialla ihmiskunnassa. Kun SBF sitten jatkuu, seuraava taso alkaa olla kvanttitason tai karmisen tason kollektiivinen parantuminen. Tapahtuu niin, että yksilöiden parantuessa, SBF alkaa vaikuttaa kollektiiviseen hätään ja ahdistukseen, karmaan, stressiin ja traumoihin, jotka ovat aikojen saatossa luoneet tauteja ja tiloja kuten rintasyöpä. Ovi avautuu kollektiivisen sielun viisauteen – ja näiden tilojen ja tautien kuten rintasyöpä syihin ja arpiin puututaan.

Yhteisöjen tasolla, hallitusten – jälleen kerran ovi avautuu, ensin yksilötason parantumisella, mutta se alkaa parantaa organisatorista kollektiivista tietoisuutta. Yksilöiden parantuessa he avaavat oven ja hyvän kierre syövyttää kollektiivisessa karmassa ja kollektiivisen tason organisaatioihin.

Kvanttitasolla seuraavan tason parantuminen on kollektiivisten arpien ja sairauksien syiden ja hajoamisen toipuminen niin menneisyydestä kuin tulevaisuudestakin. Karman kahleet heikkenevät koska värähtely nousee eikä karmalla ole enää mitään mihin tarttua ja pysyä kiinni. Kollektiivisesta sielustamme tulee enemmän kultaista plasmaa. SBF:sta tulee Kultaisen Ajan siemen…joka uusiutuu.

Mikä on sielu ja mikä on henki ja mitä me oikeastaan linjaamme?

Sielu ja henki ovat itse asiassa samaa tavaraa. Monet kuitenkin mieltävät sielun osana heidän omaa kosmista ydintään, joka sisältää heidän henkilökohtaisen karman, historian. Joten heidän sielunsa voi puhdistaa – sen painon pois. Se avaa oven puhtaan hengen kokemiselle. Henki on kirkasta tietoisuutta. Sieluamme rasittaa uskomusjärjestelmämme, menneet elämämme, ja tulevat elämämme…

Voiko Soulbodyfusion auttaa ihmisiä, jotka tuhoavat itseään addiktioilla? 

SBF voi auttaa addiktioita – syömishäiriöitä, ylityötä, addiktioita stressiin – koska se osa meitä, joka on riippuvainen jostain eikä aina osaa pyytää apua tai hyväksy sitä. Joten SBF on tavallaan Pyhän Rakkautemme lempeä läsnäolo, joka osaa hiipiä sisään koska on kyse meistä. Joskus kyse on pienestä tönäisystä, joka nostaa itsetuhoavasta käytöksestä, tai näyttää riippuvaiselle ihmiselle oman käytöksen hiukan erilaiselta kantilta.

Soulbodyfusion voi parantaa jotain riippumatta sairauden syystä. Sielumme voi parantaa syövän tai addiktion, jolla on ihan järkevät syyt. Sielu etsii harmoniaa, kauneutta ja rakkautta – näitä kolmea seikkaa. Kun etsimme harmoniaa, kauneutta ja rakkautta teemme elämästämme houkuttelevamman sielullemme.

Huomaat muutokset omassa elämässäsi, olet enemmän yhtä sielun ja kehon kanssa jos pidät kiinni harmoniasta omissa ihmissuhteissasi ja ympäristössäsi. Harmonia, kauneus ja rakkaus – nämä kolme sielun läsnäolon mittaria vetävät puoleensa sielua täydemmin ja täydemmin. Tunne itsesi harmonian tilassa, kauneuden ja rakkauden tilassa, josta et tee kompromisseja.

Onko mahdollista auttaa lapsia auttamatta heidän vanhempiaan? 

Itse tekisin Soulbodyfusionin koko perheelle koska lasten on vaikea sopia perheeseen, jolla on alhaisempi värähtelytaso. Eräs autismin, Aspergerin ja ADHD:n piirteistä on, että kyseiset lapset värähtelevät niin korkealla tasolla, etteivät he koskaan yhdistyneet kehoonsa. Heidän kehonsa ovat hyperaktiivisia tai vaikeita eivätkä ne sulaudu perheisiin tai kouluihin. Sitten he ovat eristyksissä. He ovat eristäneet sielunsa kehoistaan ja kehonsa heidän elämästään. SBF voi auttaa varsinkin näitä erityisen lahjakkaita lapsia. Jos saamme heidät juurtumaan kehoihin, he värähtelevät paljon korkeammalla kuin kellään meistä on mahdollisuus päästä.

Tarkoittaako korkea värähtely korkeata tietoisuutta?

Tietoisuus sisältää värähtelyn, ja se on kaiken olemassaolon kenttä – kaikki kosmokset, kaikki universumit, kaiken potentiaalin. Sellaisessa tietoisuudessa, jossa on energiaa energiaa sisältävässä todellisuudessa, voi värähdellä. Voimme käyttää samoja sanoja. Korkeampi taajuus tarkoittaa korkeampaa tietoisuuden tasoa, mutta oikeasti tietoisuus on kenttä ja vain meidän materiaalisessa maailmassamme värähtelee. Kvanttimaailmassa (missä tehdään enemmän töitä Markin kanssa) ei värähtele enää. Värähtelyn tuolla puolen on kokonaisia universumeita, ollen silti tietoisuudessa.

Kertoisitko lisää muista universumeista, jotka eivät värähtele?

Sitä on vaikea kuvitella. Galaksien muodostama fyysinen maailma, joka värähtelee on hurja, mutta 90% universumista on ns. pimeää ainetta, pimeää energiaa joka ei ole ainetta tai energiaa, vaan tuntematonta ja mittaamatonta. Mark on vienyt meitä kvanttikenttään, joka on tyhjiö; nyt siirrymme ns. yhdeksänteen ulottuvuuteen, jossa tyhjyyden sijaan kaikki on mahdollista. Universumit – materiaalisia tai ei ovat avoimia. Värähtelyn ja materian maailma  on niin suuri että on vaikea kuvitella jotain ajan ja paikan takana, valon nopeuden takana, värähtelyn takana – kokonaisia omniversumeita. Se on ihan OK. Meillä on ihan tarpeeksi työtä käsittää oma pikkuinen sininen planeettamme.

Caves used as early Christian churches 3

Ja sama englanniksi.

The next level, working with addictions, helping special children…

(Note: This was recorded in Oslo in Feb. 2014.  Jonette offers Soul Body Fusion® sessions & Oracle readings by phone.  Click here to sign up.)

What is the larger picture for Soul Body Fusion®… especially the next step and the quantum dimensions?

SBFforCCstore2The first levels are the personal healing that you feel. At some point the next level SBF begins to be self-fulfilling… automatic. The benefits get replicated… like a good virus… throughout humanity. However, as Soul Body Fusion® continues, the next level begins to be quantum or karmic collective healing. What’s happening is that as individuals heal, all the karma and the collective angst, stress and trauma through all time that has created a certain disease or condition — such as breast cancer — begin to be accessed by Soul Body Fusion®. A door opens into the wisdom of the collective soul— and the causes and the scars of breast cancer begin to be addressed.

At your community level, at your government level— again, a door opens, first through individual healing, but it begins to heal organizational collective consciousness. So as individuals heal, they open the door and then a spiraling of good begins eating away at the collective karma and the scars that are in collective organizations.

The next level in quantum healing is the collective scars and causes of disease and disintegration begin to heal from the past and from the future. The chains of karma begin to lessen because the vibration is lifting and karma no longer has anything it can hold onto. Our collective souls are becoming more of a golden plasma. Soul Body Fusion® becomes the seed of the Golden Age… that then begins to replicate.

 What is soul and what is spirit and what do we actually fuse?

Soul and spirit are all of the same stuff. However, many people think of their soul as the part of the cosmic stuff that holds their karma, their history. So you could clear their soul— clear the heaviness out of it. That opens the door to experiencing a pure space of spirit. Spirit is unclouded consciousness. Our soul is still clouded by our belief systems, and our past lives, and our future lives…

Can Soul Body Fusion® help people who are sabotaging themselves with some kind of addictions?

Soul Body Fusion® can help addictions— eating disorders, overwork, addiction to stress— because the part of us that is addicted sometimes can’t ask for help or can’t accept it. So Soul Body Fusion® is the soft presence of our Divine Love that knows how to sneak in because it is us. So sometimes it’s the gentle nudge that lifts the self-sabotage, or gets the addict to see themselves just a little differently.

Soul Body Fusion® can heal something irrespective of the cause of the illness. Our soul can heal a cancer or addiction that has a perfectly reasonable cause. The soul is looking for harmony and beauty and love—these three things. As we seek harmony, beauty and love we are making our life more attractive to our soul.

You will notice proof in your life that you are becoming more integrated Soul and Body if you insist even more on harmony in your relationships and in your surroundings. Harmony, beauty and love—those are the indicators of your soul’s presence, and they also invite the soul in even more. Just feel yourselves in this space of harmony, beauty and love and do not compromise on that.

Is it possible to help those kids who have troubles without helping the parents too?

I would do Soul Body Fusion® on the entire family because the kids have a hard time fitting into a family that has a low vibration. One of the issues with autism, Aspergers and ADHD is those children have such a high vibration that they never integrated with their body. Their body is very hyperactive or difficult and then their body doesn’t integrate into their families or into their schools. Then they are isolated. They’ve isolated their soul from their body and then their body from their life. Soul Body Fusion® can be especially helpful with those special children who are so gifted. If we can get them seated into their body, they have a higher vibration than any of us can ever get to.

Does higher vibration equal higher consciousness?

Consciousness includes vibration but consciousness is the field of all existence—all cosmoses, all universes, all potentials. Vibrations only happen in the consciousness that has energy in the reality that has energy. So from our perspective we might use the same words. Higher frequency means higher consciousness but truly consciousness is the field and vibrations are only true in the material world. In the quantum world (where I’m doing more work with Mark) there are no vibrations anymore. There are whole universes that are beyond vibration but they’re still in consciousness.

Tell us about other universes that have no vibration.

It is hard to imagine. The physical world of galaxies that vibrate is huge, but 90% of the universe is dark matter, dark energy that is neither matter nor energy but is unknown and unmeasurable. Our work with Mark has been to take us to the Quantum Field which is the void; and now we’ll be moving to a place called the Ninth Dimension where instead of an emptiness, all possibilities are possible. Universes — whether they are material or not can be accessed. The world of vibration, of matter, is so big that it’s hard to imagine that there are whole universes that are beyond time and space, beyond the speed of light, therefore beyond vibration—whole omniverses. And that’s all right. We’ve got enough to handle just figuring out our own little blue planet.

(Copyright 2014 www.JonetteCrowley.com)

Caves used as early Christian churches 3Jonette is a spiritual adventurer, and modern-day shaman who leads spiritual tours to power places around the globe. She is author of the internationally best-selling books “The Eagle and the Condor” and “Soul Body Fusion®.” She is founder of the Soul Body Fusion® method for healing and beyond. With her guide “Mark” she teaches people to reach multi-dimensional and quantum states of consciousness.   www.JonetteCrowley.com, www.SoulBodyFusion.com

Mainokset

Oraakkelin vastauksia Soul Body Fusionista

Soulbodyfusion herättää kysymyksiä usein, ja usein myös epäilyä. Tässä seuraavassa Jonetten blogista (Oslo, helmikuulta 2014) otetussa artikkelissa hän, itse oraakkelina, vastailee ihmisten kysymyksiin aiheesta.

sphinx

K: Ihmettelen tätä Soulbodyfusion -energiaa. Muuttuuko se tai kehittyykö se nyt kun olemme enemmän ja enemmän kvanttikeho?

Jonette: Se mitä tunnette energiana muuttaa muotoaan lopulta epäenergeettiseen muotoon – valon maailman tuolle puolen. Energian maailma perustuu kolmiulotteiseen maailmaan. On monia muitakin maailmankaikkeuksia kolmiulotteisen maaiman takana eikä siellä ole energiaa sellaisena kuin te sen ymmärrätte. Sitä mukaa kun energiakehonne kehittyy, muuttuu myös kykynne olla kvanttiolentoja.

Kaikki teissä kehittyy, kasvaa ja muuttuu. Virtaus, harmonia ja kauneus ovat ominaisuuksia, joista tulee vielä tärkeitä teille. Huomaatte viettävänne paljon vähemmän aikaanne asioiden, jotka eivät ole kauniita, harmonisia tai virtaa, parissa. Kiitos.

Mountains

K: Mainitsit sanat virtaus, harmonia ja kauneus. Kun katsoo maailmaa ympärillämme, ainakaan uutisista, juuri ne puuttuvat – rakkaus, harmonia ja kauneus. Voiko SBF:ää käyttää esimerkiksi näihin maailmanlaajuisiin ongelmiin?

Jonette: Vastaus on todennäköisesti samankaltainen kuin itsensä hyväksymiseen liittyvä puhe. Hyväksy että on olemassa virtausta, kauneutta ja harmoniaa – jopa kaikkein kauheimmissakin toimissa. Hyväksy ensin se toiminta – ei koska olet samaa mieltä sen kanssa, mutta koska sisällytät sen tietoisuuteesi. Näin tekemällä kasvat Soulbodyfusionissa – vastaanottaen tietoisuuteesi asioita, jotka nyt suljet pois sieltä, alat muuttaa maailmaa. Vain asiat, joita kutsut hengeksi, korkeaksi taajuudeksi, valoksi… voivat muuttaa sellaista, joka on niin jumissa. 

Vain virta voi kuluttaa kiveä, vain virta voi huuhtoa pois konfliktit, sodan vuoret. Vain kauneuden avulla – kauneus on ainoa todellinen rakkauden ilmaisu, voi maailma muuttua. Älä luovuta. Toivottomuus, tunnottomuus ja toimimattonuus ovat evoluution pahimpia vihollisia. Kiitos.

K: Voitko sanoa jotain SBF:stä eläimille? Lion

Jonette: Eräs syy miksi teillä on lemmikkieläimiä, on koska eläimet ovat yhteydessä omaansa ja teidän sieluunnne pitäen teidät joskus yhteydessä omaan sieluunne. Kun teette SBF:ä lemmikeillenne tai mille tahansa eläimelle – ne vastaanottavat sen. Ne pystyvät helposti nostaamaan omaa värähtelyään koska niillä ei ole uskomusjärjestelmiä sitä vastaan. Eläinten antama lahja elämässänne on jatkuvasti – omasta korkeammasta tilastaan, tehdä teille SBF. Ne ylläpitävät fuusion resonanssia teille. Kiitos.

K: Onko Ashatatara henkilö vai vain energiaa?

Jonette: Hän oli Ashtatara muodon saaneena. Hän oli henkilön muodossa ja kuitenkin ylläpiti portit auki Jumalatar -energioille. Joten hän näytti ihmiseltä, mutta tunsi itsensä joksikin muuksi, oli enemmän kuin henkilö. Hän oli syntynyt tähdistä ja tiesi sen. Hän ei ilmeisestikään ole maan päällä nyt. Hän on Jumalatar – energiakenttä. Kun otat yhteyden häneen, resonoit Jumalattaren energiakenttään. Oli hänen nimensä mikä vain – Isis, Astare Inanna – mikä tahansa Jumalatarnimi, on se Jumalatarten, papittarien, kauneuden, harmonian, virtauksen ja ylösnousun energiakenttä.

Kaikki, jotka resonoitte Ashtataraan, olette Jumalien ja Jumalatarten energiakentässä.

Monet kuvittelevat olleensa Isis edellisessä elämässä. Menneiden elämien käsite on vain metafora. Kun yhdistyt esimerkiksi Isiksen energiaan, ei se tarkoita että olisit ollut juuri hän. Se tarkoittaa vain, että olet hänen energiakentässään. Se on hyvä paikka hengailla.

Samat vielä englanniksi:

Q. I wonder about this Soul Body Fusion® energy. Will it continue to change or evolve now that we have a more Quantum-body?

Jonette: What you feel now as energy will change ultimately into non-energetic transformation— transformation beyond the world of light. The world of energy is predicated upon the 3D world. There are many universes beyond the 3D where there is no energy as you understand it. As you develop your energy body you are also developing your ability to be quantum-beings.

Everything about you is evolving, growing and changing. Flow, harmony and beauty are the qualities that will be important for you. You find that you spend a lot less time on things that are not harmony, flow and beauty. Thank you.

MountainsQ: You mentioned the words flow, harmony and beauty. When you look at the world today, at least what is in the news, that is exactly what it lacks – love, harmony and beauty. Can you use Soul Body Fusion® for example, to address all those global issues or problems?

Jonette: The answer is probably similar to the self-acceptance talk. Accept that there is flow, beauty and harmony— even in the most outrageous acts.  Accept that act— not because you agree with it, but because you include it in your awareness. As you do this and grow in Soul  Body Fusion® — including in your awareness things that you now keep out of your awareness, you do begin to change the world. There is nothing other than what you call spirit, high frequency, light…that can change that which is so stuck.

Only flow can wear away the rock, only flow can wash away the mountain of conflict, the mountain of war. Only with beauty— beauty is the only true expression of  love, can the world change. Don`t give up hope. Hopelessness and numbness and non-action are the greatest enemies of evolution. Thank you.

Q: Can you say some words about Soul Body Fusion® on animals?

LionJonette: One of the reasons you have pets is because they are more connected to their soul and to your soul than you are sometimes connected to your own soul. When you do Soul Body Fusion® for pets or for any animal— they get  it. They easily lift to their higher vibrations, because they do not have any belief system against it. The gift of animals in your life is that they continually— from their fused self, do Soul Body Fusion® on you. They hold that resonant field of Fusion for you. Thank you.

Q: Is Ashtatara a person or is she just an energy?

Jonette: She was Ashtatara in form. She had the form of a human yet she held the gates open to the energies of Goddess. So she looked human, but she knew herself as more than that. She was born from the stars and knew that. She is obviously not on the earth now. She is an energy field of Goddess. When you connect to her, you are resonating to the energy field of Goddess. Whatever her name is— Isis, Astarte  Inanna — any of the Goddess names, it is a field of Goddess, priestess, beauty, harmony, flow and ascension.

All of you who resonate to Ashtatara are in the resonant field of  God/Goddess.

Many people think for instance that they were Isis in a past life. The concept of past lives is a metaphor. As you connect to the energy of Isis, for example, it does not mean you were her. It means you are now in that field she holds. It is a good place to hang out.

 

Siunausta!

Kultainen Aurinko – Kultainen Maa – Kultainen Sydän

Ihmiskunta ja Äiti Maa ovat yhdessä heräämässä täydelliseen harmoniaan. Oma värähtelytaajuutemme nousee ja meistä tulee tietoisempia. Olemme vihdoin valmiita käyttämään aikomustamme tukeaksemme henkistä kehitystämme. Norjalainen parantaja ja opettaja Kjetil André Jacobsen (Bergenistä Norjasta) pitää Jonette Crowleyn (Coloradosta) kanssa yhteisen meditaation auringon pimennyksen aikaan 29. huhtikuuta. Tapahtumaan on mahdollista kaikkien osallistua ilmaiseksi. Liity seuraamme erikoisen auringon vihkimyksen merkeissä luodaksemme tilaa korkeammalle tietoisuudelle, rakkaudelle ja Ykseydelle tänä voimakkaana auringon pimennyksen päivänä. Tilaisuuden aikana on mahdollista vastaanottaa ja levittää Auringon vihkimystä ja avata uutta potentiaalia itse kullekin.

Kjetil itse kuvaa sen tarvetta seuraavasti:

’Ihmiskunnan tietoisuus on herännyt korkeampiin olemassaolon taajuuksiin, jotka ovat havaittavissa ja ankkuroitavissa Uuden Maan Verkkoon, jota kutsutaan myös nimellä ’Kosmisen Kristuksen alustaksi’.

Tämä tapahtuu jaksoittain, harmoniassa Maan sisäisen heräämisen kanssa. Äiti Maan sisälle on jo kylvetty Kosmisen Kristuksen siemen kristalliseen verkkoon. Se avautuu enemmän ja enemmän meidän kosmisiin sydämiimme rakkauden ruumiillistumina.

Korkeammat taajuudet ankkuroituvat Timanttialustan kautta, joka ympäröi Äiti Maata. Sitä auttaa Aurinkovihkimyksen tai Valon vihkimyksen kokemus auringonpimennyksen aikaan. Ihmiskunnan pyyteettömyys synnyttää oman säteilymme sekä Kultaisen Maan säteilyn.

Siirrymme dualismin ajasta ykseyden maailmaan, joka sisältää dualismin…ja paljon muuta. Ihmiskunta herää yhdessä Äiti Maan kanssa täydellisessä harmoniassa tänä aikana. Olemme täällä seuraamassa sitä, sulkemassa sisäämme sen ja juhlistaaksemme sitä. Me olemme Rakkauden ruumiillistuma Uusi Maa.

Liity seuraamme pyyteettömässä rakkaudessa kun avaamme kultaisen auringon, anna sen sulautua yhteen kultaisen Maan kanssa – ja olla osana elävää rakkauden ihmistä!’

Varsinaiseen tapahtumaan voi osallistua Facebookin kautta, tästä linkistä.

Ennen tätä ajankohtaa, siis muutaman päivän päästä, ota vastaan Kjetilin sydämen siunaus. Se luo pohjan auringon pimennyksen meditaatiolle siunaten jokaisen sydämen. Se avaa henkisen sydämen, ja laajentaa sinua jumalaisella tavalla. Suosittelen!

Siunauksen jälkeen on suositeltavaa olla hiljaa tai meditoida rauhassa 10-15 minuuttia.

Siunausta!

 

Mark’s Creation, Markin luomiskurssilta

Mark on Jonetten henkiopas ollut jo parinkymmenen vuoden ajan (vuodesta 1989), on yhä edelleen. Hän on ns. kosminen opettaja, joka vie kursseillaan läsnäolijat erilaisiin tietoisuuden tiloihin (uuuteen todellisuuteen) oman kokemuksen kautta. Tällä hetkellä Mark -kurssien aiheena on Luominen, Creation. Nyt on menossa kolmas Creation -kurssi. Mark -ryhmiä on paljon eri maissa ja myös Suomessa. Yhdessä kuunnellut kurssit avartavat ja mahdollistavat keskustelun, mikäli siihen tuntee tarvetta. Jos haluat tutustua Mark:n kursseihin omassa rauhassasi, pääset kuuntelemaan ensimmäisiä tunteja tästä linkistä. Kurssit eivät ole luennonomaisia perinteisessä mielessä, vaan pikemminkin muuttumisprosesseja oman kokemuksen kautta. Jonetten sanoin: ”You are changed. Not taught.”

Hiljattain (helmikuussa 2014) Suomessa käynyt Jonette piti muutaman päivän kurssin Markin kanssa, aiheena uuden luominen. Kurssin jälkeen Jonette kirjoitti mietteitään seuraavasti:

Markin tämänhetkinen Creation on ollut perusteellinen lahja elämässäni, missä kaikki rakenteet on purettu. Muistitko, että muinaisissa kulttuureissa on usein Tuhon jumalat, jotka hallitsevat Luojajumalien kanssa rinta rinnan? Meidän juutalais-kristillisessä kulttuurissa olemme unohtaneet tuhoajan voiman, keskittyen ainoastaan luomiseen. Mutta tuhon pitäisi tulla ennen uuden luomista. Luominen joka vain hipaisee vanhaa on vain uudelleen koristelua, ei Luomista.

Helmikuisen Markin kurssin aiheena Helsingissä oli ”Consciously Creating Your Life”, Elämän luomista tietoisesti. Sen aikana Mark vei meitä Quantum tyhjiöön kahdeksanteen ulottuvuuteen. Mitään ei tapahtunut – mitä olisimme voineet seurata – mutta kaikki muuttui. Osallistujille jäi tyhjä ja avoin olo, kykenemättömiä ajattelemaan. Sallimme itsemme astua puhtaan Totuuden järjettömään paikkaan, pelkkää potentiaalia. Se oli henkilökohtaisten tietoisuuden rakenteiden mahtavien mittasuhteiden transformaatio. Suurempi minä vapautui ajan/paikan maailman rajoista. Kaunista muutoksessa oli, että meidän pieni minämme ei sitä pystynyt ymmärtämään tai edes yrittää kontrolloida.

Myöhemmin Jonette kysyi Markilta mitä oli tapahtunut. Se on tärkeää koska se tapahtuu meille kaikille, olimme sitten kosketuksissa siihen tai emme.

”Olette viettäneet aikaa Quantum -potentiaalien tyhjiössä. Astuitte siihen sisään vanhan todellisuuden ovesta. Se on kuitenkin kaikista vaikein ovi palata takaisin . Se mitä eilen tapahtui oli, että astuitte ulos tyhiöstä aivan uudesta ovesta. Palasitte takaisin fyysiseen ajan/paikan maailmaan. Se ei kuitenkaan ole sama ajan/paikan todellisuus, joka aiemmin oli, koska TE muutuitte huomattavasti quantum tilassa.”

”Kun TE muututte teidän todellisuutenne muuttuu. On mahdotonta muuttua ja palata takaisin vanhaan maailmaan, sitä ei enää ole olemassa. Astuitte kaikki sisään uuteen todellisuuteen, jota ei ole aiemmin ollut olemassa, ennen kuin sinne astuitte. Sitä on mahdotonta kuvailla koska sillä ei ole suunnitelmaa vielä. Ette astu todellisuuteen, jotta voisitte tarkastella mitä kaikkea siellä on. Siellä ei ole mitään ennen kuin luotte sen!

”Se on uusi todellisuus. Mahdollisuudet ovat aivan muita kuin koskaan olette tunteneet.  Tehtävänne on pysyä omassa virrassanne, eikä kuunnella pientä menneisyyden ääntä tai ystävien menneisyyden ääntä. Älä etsi vastauksia kirjoista, vaan jatka matkaasi kuunnellen oman sydämesi totuutta. Sydämesi johdattaa sinua täydelliseen luomiseen täydellisellä hetkellä. ”

”Tämän todellisuuden olette luoneet Aurinkokiekon koodien ja Graalin koodien kanssa. Koko universumi seuraa teitä, mitä luotte, ja koko Universumi tukee teitä. Seisotte suurella laidalla. Ette voi muistaa mitä pitää tehdä, täytyy vain tietää. Olette täällä tänään koska olette valmiita tähän haasteeseen. Olette etsineet tätä haastetta tuhansien elämien ajan. Olette sitoutuneet kultaisen ajan uudestisyntymään. Kiitos.”

Northern lights

Sama sitten englanniksi.

Mark is an energetic presence, a cosmic teacher who Jonette has channeled since 1989.
 Entering a New Reality. Please join us.
Mark’s current CREATION work has been a profound gift in my life when so many of my structures have recently been deconstructed. Remember that ancient cultures often have Destroyer god’s who reign with the Creator gods? In our Judeo-Christian culture we have forgotten the power of the destroyer, focusing only on creation. But de-contruction is and must be the preamble to Creation. Creation that merely tweaks what was before is redecoration, not Creation.
In a recent Mark workshop in Helsinki Consciously Creating Your Life,” Mark  took us to the Quantum void of the eighth dimension. Nothing happened—that we could follow— but everything changed. The participants were left empty and open, unable to think. We allowed ourselves to go into a mindless place of pure Truth, pure Potential. It was a transformation of magnificent proportions of our personal consciousness structures. Our greater self was released from all limits of the time/space world. The beautiful thing is that the shift was far beyond the ability of our small self to understand it and to try to control it.
Later we asked Mark to channel about what had happened. It is relevant because it is happening now for all of us, whether we are in touch with it or not.
You have been spending time in the Quantum void of potential. You entered it through the door of your old reality. But the most difficult door to exit through is the same one you entered from.  What happened yesterday is all of you exited through a brand new door. You exited back into a physical world of space and time. But it’s a different space/time reality than you had before because YOU changed considerably in that quantum space.”
“When YOU change your reality shifts. You cannot change and then go back to the old world, it doesn’t exist anymore. Each of you entered a new reality that has never existed before you entered it. We cannot describe that reality because it has no plan yet. You’re not entering a reality so you can discover what’s there. There is nothing there until you create it.”
“It is a new reality. The potentials are quite different than you’ve ever felt. Your job is to stay in your flow, to not listen to the small voice of your past or of your friends. To not look in books for the answers, but to keep going back to the truth in your heart. Your heart will lead you into the perfect creation in the perfect moment.”
“This reality is what you’ve created with the Sun Disc Codes and the Grail Codes. The entire Universe is watching what you create, and the entire Universe supports you. You are standing on a great edge. You can’t remember what to do, you have to just know. The reason you‘re here today is because you are ready for that challenge. You’ve been seeking this challenge for thousands of lifetimes. You are committed to the rebirth of a golden age. Thank you.”

Onnellista Uutta Vuotta 2014!

Laitan tähän Jonetten ja White Eaglen tapaan uuden vuoden toivotuksen samalla kun annetaan menneen vuoden mennä…

Tammikuun ensimmäinen on ’supertäysikuu’, selkeiden uusien alkujen hetki..

Kyse on White Eaglen (menneiltä vuosilta) kanavoitu viesti uutta vuotta varten…

”Uuden Vuoden lupauksen voi tehdä kirjoittamalla ylös (vapaasti) toivotut lopputulokset, tunteet, metaforat ja kuvat tulevaa vuotta varten. Ei tarvitse keksiä lauseita; se voi olla vaikka mind-map. Sen jälkeen tee sama hiukan pitemmälle tulevaisuutta tähtäävänä; niin kauas tulevaisuuteen kuin haluat mennä, mitä odotat tulevaisuudelta?

Kyse ei ole Uuden vuoden lupauksista eli asioista, joita sanot tai teet tai jätät tekemättä.; kyse on tulevaisuuden visiosta. Anna sen tulla mieleesi omasta hiljaisuudestasi, meditoidessa. Älä sekoita tahtoasi tähän, anna korkeamman älysi sanella se.”

Joitakin kysymyksiä itsellesi:

1. Mitä sellaisia asioita tapahtui vuonna 2013, joista olet kaikkein kiitollisin?

2. Minkä vuoksi ne ovat erityisen tärkeitä sinulle?

3. Kun ajattelet vuotta 2014, miltä haluaisit sen näyttävän? Minkälaisen haluaisit sen olevan?

4. Mitä se saa sinussa aikaan? Miltä sinusta sitten tuntuu?

5. Mitä voit tehdä jotta visiosta tulee totta? Mitä muuta?

Tämä on Jonetten viesti meille kaikille vuoden viimeisenä päivänä. Mielestäni kysymykset ovat hyviä ja konkreettisia, itse teen suurin piirtein noin joka vuosi, se antaa perspektiiviä aikoina, jolloin itse tuntuu olevan hukassa, eikä mikään tunnu menevän niin kuin olin suunnitellut. Jälkeenpäin voi sitten tarkastella, tunnustella mitä kaikkea ihanaa tapahtui, sain aikaiseksi ja mitä voin ”pistää paremmaksi” ensi vuonna. Muista onnitella itseäsi kaikesta missä edistyit, mikä meni hyvin, jottei vaaka kallistuisi asioihin, joita et onnistunut tekemään suunnitelman mukaan tai jotka menivät pieleen…sitten katse tulevaisuuteen!

Ja sama sitten englanniksi:

January 1 is a ‘Super New Moon’… a time for clear beginnings
A way to reflect on the New Year…
We found this channeled message from White Eagle:
”Your New Year’s resolution might be to sit down to write (just free-flow write) the desired outcomes, feelings, metaphors and pictures for the new year.  It doesn’t have to be in sentences; it can be a mind map.  Then do the same thing for the more distant future; your desired outcome for as far into the future as you want to go.  This is not a New Year’s resolution of things that you say you’ll do that you don’t, this is a vision for the future.  Let it come to you from your silence, your meditation.  Don’t let your will impose it upon yourself, let yourself dictate it from your higher intelligence.”
Some questions to ask yourself:
1. What are some things that happened in 2013 for which you’re most grateful?
2. What made them especially important to you?
3. Thinking about 2014, what’s your vision for how you would like it to look? To be?
4. What will that do for you? How will you feel?
5. What actions can you take now that will optimize your vision becoming real? What else?
Minä toivotan kaikille Onnellista Uutta Vuotta 2014!

Markin kanavointi ylimenovaiheessa

Katselin vuoden takaista Markin kanavointia ja se voi tuntua ajankohtaiselta vieläkin.

”Tervetuloa olen Mark.

Tietoisuus on sinun avaimesi vapauteen. Tietoisuus muuttaa laajetessaan kaiken sisällään olevan dynamiikan. Saat sen myötä valita kuka olet ja käyttöösi universumin, pääsylipun universaaliin viisauteen, universaaliin onneen ja rauhaan. Tietoisuudessa kaikki ovat yhtä lahjakkaita. Ei ole niin, että toisilla sitä on ja toisilla ei ole. Se ei vaadi erityistä älykkyyttä, tai taiteellista lahjakkuutta. Sinun ei tarvitse visualisoida. Koska olet elossa, olet jo osa kaikkea olevaista.

Olet oppinut elämässäsi leikkimään pienessä hiekkalaatikossa. Mutta tehtyäsi jonkun aikaa hiekkalinnoja, kyllästyt ja haluat suuremman leikkikentän. Suurella leikkikentällä leikitään eri leikkejä ja eri säännöillä. Kypsyessäsi se on ihmiskuntaa varten. Juuri nyt katsoessamme ihmiskuntaa näemme enimmäkseen teini-ikäisiä. Teinivuodet ovat siitä ikäviä, että kokemusta ei juurikaan ole, mutta voimaa, valtaa ja raikkautta sitäkin enemmän. Ihmiset ovat siinä vaiheessa. Teillä on kaikki se potentiaali, ei niin paljon viisautta, ja luovuuden maailma on edessänne.

Viides maailma on hyvän luomisen maailma. Ei ole enää mustavalkoista, hyvää ja pahaa. Se perustuu ykseyteen eikä jaotteluun. Ette ole siellä vielä, mutta ei teidän ole tarkoituskaan olla. Olette muutosvaiheessa. Olette niitä, jotka lähtivät tälle tielle nyt koska rakastatte tätä maailmaa ja sitä miksi se voi tulla. Ette ole vielä varmoja mitä se voisi olla, mutta sydämenne tietää ja jokin sielujenne suuruudessa muistaa sen. Muistatte suuruuden niiden puolesta, jotka ovat unohtaneet.

Roolinne on vaikea koska se turhauttaa. Kuinka he eivät näe tarpovansa pimeydessä? Kuinka he eivät tajua valinneensa itse pimeyden? Kaiken turhautumisen ja pelon keskelläkin jalkanne ovat tiukasti maassa ja päänne pilvissä. Näette horisontin taa, katse kiinnittyneenä johonkin mitä muut eivät näe. Maailma, oppaat ja enkelit kunnioittavat teitä. Maailma ei voinut muuttua ennen kuin teitä oli tarpeeksi – tavallisia ihmisiä, joilla on harvinainen visio. Visio, jossa ei ole mitään järkeä, ja jota et edes itse näe. Kuitenkin tähtäät siihen, pitkällä aikavälillä.

Tiedät, että saatat kuolla ennen kuin pääset tavoitteeseesi. Se ei kutenkaan huoleta sinua koska jossain syvällä sielussasi tiedät olevasi ikuinen, loputon. Kyllä, sinulla on vaikeuksia elämässäsi, mutta tiedät, että se on vain peliä pienessä hiekkalaatikossa. Tulette tänne löytääksenne toisenne. Me kehotamme teitä tukemaan toisianne ja muita kaltaisianne. Me emme välitä siitä uskotteko kanavointiin, jumalaan tai mihinkään koska te olette suurempia kuin uskonne, ja näin olette aina olleetkin.

Kulkiessanne eteenpäin universumi muuttuu. Sitä universumia, jota kohti kuljette, ei ole vielä olemassa, ennen kuin pääsette perille. Askeleet luovat universumin. Kulkiessanne eteenpäin kaikki ihmissuhteet muuttuvat. Koko universumi muuttuu ja mukautuu sinun päätökseesi edetä. Maailma on niin suurenmoinen. Sanomme sitä monimutkaiseksi koska se on sitä.Tunne olevasi osa suurempaa kuviota. Vaikket tietäisi koko kuviota vielä, koska olet yksi osa sitä, rakasta omaa osaasi kaikesta huolimatta. Rakasta sitä juuri sellaisena kuin se on nyt, pimeätä puoltasi, kaikkia virheitäsi ja vikojasi. Rakasta sitä koska voit sitten nauraa ja nauraessasi pyyhit pois kaiken raskaan.

Pieneksi hetkeksi sulje silmäsi ja salli sisäisen tietosi ja kolmannen silmäsi avautua. Muutaman minuutin ajan näe tai aisti kuinka kaikki olennot, universumit, jumalat ja jumalattaret ja enkelit tukevat sinua, seuraten sinua, pidättäen hengitystään ja taputtaen käsiään. Pienen hetken ajan kuvittele olevasi universumin keskipiste ja koko universumi keskittyy tukemaan sinua ja ihmiskuntaa tässä muutosvaiheessa. Salli itsesi vastaanottaa tämä tuki ja kaikkien olevaisten ihailu. Aivan kuin elokuvassa Avatar sanotaan: ”Näen sinut, näen sinut”. Tunne tämä rakkaus.

Kiitämme sinua, Mark.”

Laitan tapani mukaan saman englanniksi, Jonetten kanavoimana marraskuussa 2012.

Mark on Our Role as ‘Transition Ones’

Welcome this is Mark. Consciousness is your ticket to freedom. Consciousness as it expands changes the dynamics of everything that’s within it. It gives you choice of not only who you are but it gives you access to the universe, to universal wisdom, universal happiness and peace. Everyone is equally gifted in consciousness. There are not those who have it and those who do not. It requires no specific intelligence, no artistic ability. You don’t have to visualize. Because you are alive, you are part of the fabric of all that is.

For your life lessons you have learned to play in a small sandbox. But once you make some sandcastles you get bored and you want a bigger playground. The bigger playground is a different game with different rules. It is for humanity as you mature. Right now as we look at humanity we would say you’re mostly teenagers. The teenage years are difficult ones because you don’t have so much experience but you have a power and freshness and strength. Humans are there. You have all this potential, not quite so much wisdom yet, and the world of creation is in front of you.

The fifth world is a world of creation of good. It’s a world beyond black and white, good and bad. It’s a world predicated on oneness not separation. You are not there yet but you’re not supposed to be. You are the transition ones. You are the ones who came on this journey now because you love this world and you love even more what it can become. You are not sure what that is but your heart knows and something in the grandness of your soul remembers. You remember big enough for those who have forgotten.

Your role is a difficult one because it is one of frustration. How can they stay so dark? How can they not see that it is they who choose the darkness? But even with your frustration, even with your fear, even with your feet planted firmly on the earth, your head is in the clouds. You see beyond the horizon and you set your sights on something that others do not see. The world, the guides, the angels respect who you are. The world could not change until there was enough of you–ordinary humans with an extraordinary vision. A vision that makes no sense, a vision you can’t even see. Yet you set that as your future and you hold a long time line.

You know you may not do it all before you die this lifetime but that doesn’t worry you because you understand deep in your soul that you are endless. Yes, you have struggles in your life but you know it’s just a game in a small sandbox. You come to here to find each other. We invite you to support each other and others like you. We don’t care what you believe. We don’t care if you believe in channelling, we don’t care if you don’t believe in god, we don’t care what you believe because who you are is bigger than what you believe, and always has been.

As you move forward the Universe shifts. The Universe you walk to does not exist until you walk there. The step creates the Universe. All the relationships move because you stepped forward. All the Universe changes to accommodate that you choose that step. The world is so magnificent. We will say it is so complex but it simply is. Feel yourself as a part of a greater pattern. You may not know the pattern because you are only part of it, but love the part you are. Love it the way it is now, your dark side with your faults with your mistakes. Love it because then you will laugh and when you laugh everything that was heavy goes away.

For one moment please close your eyes to let your inner knowing, your third eye open. For a few minutes you can actually see or sense how many beings, how many universes, how many gods and goddess and how many angels are supporting you, watching, holding their breathe or clapping. For a few moments imagine that you are the centre of the Universe and the Universe is focused on supporting you and the transition of humanity. Let yourself receive now the support, the admiration of all kinds of beings. Like in the movie Avatar they are all saying ‘I see you, I see you.’ Feel this love.

For now we thank you, this is Mark.

 Mark, as channeled by Jonette Crowley, November 5, 2012, Oslo, Norway. Copyright 2012 http://www.JonetteCrowley.com

Markin kanavointi

Laitan tähän huhtikuun ajan henkeen hyvän kanavoinnin, tällä kertaa Markilta, tuomaan varmuutta oman elämän taipaleella. Laitan jälleen alkuperäisen englanninkielisen ensin ja siihen perään vapaan suomennoksen.
Ah! Beautiful ones. This is Mark.
 
“Can you feel that when you truly touch power, powerlessness is impossible? Look at how much of your stress is caused from perceived powerlessness… powerless over finances, powerless over illness, powerless over governments, powerless over this and that… Powerless is a very sick place in which to live. However, powerful is so natural. It is so all consuming, yet it is a choice. Powerlessness has been stamped upon you. Meekly, willingly and without remembering that you have a choice, you have taken powerless on. Powerless is an authoritarian’s dream.
“Perhaps you can’t find powerful in your life, but if you start here in the field of quantum consciousness, in the energy that actually creates reality—an empowered reality not a powerless one– you can begin to transform your own life and the world in which you live. You can move away from powerless and all the sins that creates, into powerful and all the creation that creates. You can feel the difference now. The two realities are worlds apart. In the past you didn’t know how to select power and creation and stardom but now you do. Once it’s started and you’re connected to the resonant field of creation, you cannot disconnect. The attraction is too strong. So now you know the universe as a creative entity for good, and you know yourself as part of that universe. There is no going back. There is no putting the genie back in the bottle.
“We ask you to choose power for those who are wrapped up in powerless. When you feel great and magnificent, expanded and stable, please reach your cosmic arms out and gather up all those who’ ve become addicted to powerlessness and haven’t realized it’s a choice.  Do your personal spiritual growth globally. It may look like it’s your spiritual growth. It may look like it’s your path, but if every step you take you intend it to be of global impact, then not only are you impacting the world but you are supported by the cosmos.
 
“The shift of 2012 was not an illusion. You are living in new times that require courage, power, wisdom and love. Everything that is required, you are and more. It’s not a struggle. Rather it’s an opportunity to keep being big—bigger than the you that you know—as big as the world.”
”Ah, kaunokaiset. Tämä on Mark.
”Oletko huomannut, että kun todella pääset kosketuksiin voiman kanssa, on mahdotonta olla voimaton? Tarkastele kaikkea kokemaasi stressiä ja mieti kuinka iso osa siitä johtuu kokemastasi voimattomuudesta…. voimattomuutta rahan suhteen, voimattomuutta sairauden suhteen, voimattomuutta hallitusten suhteen, voimattomuutta sen ja tämän asian suhteen….Voimattomuus on sairas paikka elää. Voimakkuus on sitävastoin luonnollista. Se on niin kuluttavaa, ja silti se on valinta. Sinussa on voimattomuuden leima. Nöyrästi, tieten tahtoen ja muistamatta että voit valita, olet ottanut voimattomuuden viitan. Voimattomuus on autoritaarinen unelma.
”Ehket löydä voimakkuutta elämästäsi, mutta voit aloittaa täältä kvanttitietoisuudesta, energiasta, jossa itse asiassa luodaan todellisuus – valtuutettu todellisuus, ei voimaton sellainen – voit alkaa oman elämäsi ja maailmasi muuttamisen. Voit siirtyä pois voimattomuudesta ja kaikista sen synnyttämistä synneistä, voimakkuuden kenttään ja sen synnyttämän luovuuden pariin. Voit jo nyt tuntea eron. Nuo kaksi todellisuutta ovat toistensa vastakohtia. Et ennen tiennyt kuinka voimakkuuden, luovuuden ja kuuluisuuden voi valita, mutta nyt tiedät. Ja kun se kerran on alkanut ja olet yhteydessä luovuuden resonointiin, et voi enää katkaista yhteyttä. Sen vetovoima on liian suuri. Siispä, nyt tiedät, että universumi on luova, hyvän kokonaisuus, ja tiedät olevasi osa tätä universumia. Paluuta ei enää ole. Lampun henkeä ei saa takaisin lamppuun…
”Pyydämme, että valitset voiman niitä varten jotka vielä ovat voimattomuuden kahleissa. Kun tunnet olevasi suuri, upea, laajentunut ja vakaa, levitä kosmiset käsivartesi ja ota syliisi kaikki ne, jotka ovat riippuvaisia voimattomuudesta eivätkä tiedä, että kyse on valinnasta. Anna henkisen kasvusi olla maailmanlaajuista. Se saattaa näyttää sinun henkilökohtaiselta kasvultasi, mutta joka askeleella aikomuksesi on, että sen vaikutukset olisivat globaaleja. Näin vaikutat sekä koko maailmaan että saat tukea maailmankaikkeudesta.
”Vuoden 2012 siirtyminen uuteen aikaan ei ollut illuusio. Uusi aika, jossa elät, vaatii rohkeutta, voimaa, viisautta ja rakkautta. Kaikkea mitä vaaditaan, sinussa on jo ja paljon muutakin. Kyse ei ole ponnistelusta. Se on pikemminkin tilaisuus jatkaa suureksi kasvamista – suuremmaksi kuin mitä tiedät – yhtä suureksi kuin maailma.”
Voimallista kevättä sinulle!

White Eaglen viesti

White Eaglen viesti maaliskuun energioista ja korkeammasta tietoisúudesta

Osia Jonetten kanavoinnin muistiinpanoja maaliskuun 5. pvänä, tilaisuutta ei nauhoitettu:

Laitan tähän englanninkielisen alkuperäisen tekstin ensin ja vapaan suomennoksen siihen perään.

Your higher consciousness is who you are. It is not limited. There are no veils between higher and lower consciousness. Love, hope and trust water the seeds of higher consciousness. You are the bridge into the higher altitudes. Dissonance is now occurring. It crashes the old reality. Reality in higher dimensions is much more than what you imagine. Stand firm in the belief of higher possibilities.

 Spiritual awakening is the easiest thing that you can do. Creation is expansion.

 The price for freedom is confusion because sometimes freedom’s choices are too overwhelming. Humans see order and easy in the same category.

 We’re in the shadow times. You are the bridge. Equinox in March—next critical time—decision point. You are asked to look at the darkness you don’t like to look at. Don’t judge. Once you see the darkness do you choose fear or flow? March is when you will choose more. Choose flow.

 This time is a crucible—issues are put in the fire where alchemical changes happen. It is time of your inner wizard being born. We don’t want hope to replace prayer and action.

 Sit and talk with the higher levels of consciousness of your leaders.

 Universal love is a subset of cosmic consciousness. There is so much more than love.

Korkeampi tietoisuutesi määrittelee kuka sinä olet. Sitä ei ole rajattu. Ei ole olemassa verhoja korkeamman ja alhaisemman tietoisuuden välillä. Rakkaus, toivo ja luottamus ravitsevat korkeampaa tietoisuutta. Sinä olet silta korkeampiin ulottuvuuksiin. Nyt ilmenee eripuraisuutta, joka murskaa vanhan todellisuuden. Korkeampien ulottuvuuksien todellisuus on paljon enemmän kuin mitä sinä kuvittelet. Usko vakaasti korkeampiin mahdollisuuksiin.

Henkinen herääminen on helpointa mitä sinä voit tehdä. Luominen on laajentumista.

Vapauden hintana on hämminki ja sekaannus koska joskus vapauden valinnat ovat liian valtavia. Ihmiset luokittelevat järjestyksen ja helppouden samaan kategoriaan.

Elämme varjon aikaa. Sinä olet silta. Maaliskuun kevätpäiväntasaus – seuraava kriittinen aika – päätöksenteon hetki. Sinua pyydetään katsomaan pimeyteen, jonne et halua katsoa. Älä tuomitse. Kerran nähtyäsi pimeyden valitsetko pelon vain virtauksen? Maaliskuussa valitset enemmän. Valitse virtaus.

Tämä aika on sulatusastia – asioita heitetään tuleen, missä alkemiset muutokset tapahtuvat. Nyt on sinun sisäisen taikurisi aika syntyä. Me emme halua toivon korvaavan rukousta ja toimintaa.

Istu ja juttele johtajiesi tietoisuuden korkeampien tasojen kanssa.

Universaali rakkaus on kosmisen tietoisuuden osa. On niin paljon enemmän kuin rakkaus.

White Eagle on Jonette Crowleyn henkinen opas, jota hän kanavoi. Lisätietoja saat www.jonettecrowley.com.