Uuden vuoden kynnyksellä

Seuraava ohje on astunut elämääni kun olin 17-vuotias, eli melko kauan aikaa sitten. Se on siitä saakka ollut vessan seinällä, neuvoen, lohduttaen ja tuoden iloa elämääni. Toivon, että siitä on iloa, lohtua ja neuvoja myös sinulle!

*********************

Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.

Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista, pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa. Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä, heilläkin on tarinansa kerrottavana.

Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä. He ovat piina sielulle. Jos vertailet itseäsi muihin, voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi, sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse. Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi.

Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi, olipa se kuinka vaatimaton tahansa; se on todellista ja kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihtelussa.

Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi, sillä maailma on petkutusta täynnä. Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille, mitä hyvyyttä on olemassa. Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita, ja kaikille elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi. Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä. Älä ole ivallinen rakkauden suhteen, sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä se on ikuista kuin ruoho.

Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista. Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua äkillisen epäonnen kohdatessa. Mutta älä masenna itseäsi kuvittelemalla. Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä. Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.

Olet universumin maailmankaikkeuden lapsi, et vähemmän kuin puut ja tähdet, sinulla on oikeus olla täällä. Ja olkoonpa se sinulle selvä tai ei, maailmaknkaikkeus joka tapauksessa kehkeytyy niin kuin sen tuleekin. Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa, olkoonpa kuvasi hänestä mikä tahansa ja mitä lienevätkin toimesi ja rientosi, elämän hälisevän sekasorron keskellä, säilytä rauha sielusi kanssa.

Ole tarkkaavainen – koeta olla Onnellinen.

Löytynyt vanhasta St. Paulin katedraalista 1692

*********************

Onnellista Uutta Vuotta 2017!

Mainokset

Ennen vai jälkeen..?

Oletko sinä omassa elämässäsi ajassa ennen ’kvanttihyppyä’ vai sen jälkeen?

Kyse on maailman ehkä tavoitelluimmista asioista nykyään, heräämisestä, kvanttihypystä. Siitä tehdään edelleen ja on tehty paljon elokuvia, kirjoitettu kirjoja kuvailemaan mitä on odotettavissa, millaista se on, sitten?

Mitä sinä odotat ajalta, kun ei arkipäivääsi määritä enää jonkun asian tavoittelu? Kun heräät aamuisin mielessä rauha? Syvällä sisimmässi on tavaton ilo? Koska se on totta ja mitä sen jälkeen elämääsi kuuluu? Sitä tavoitellaan eri kurssien ja metodien, mentorien avulla, jotta sinäkin voisit olla satavarma, että elät paratiisissa maan päällä, sitten.

Miten elämäsi näyttää ennnen kuin se on totta? wayne dyer

Katsoin edesmennen Tri Wayne Dyerin elokuvan The Shift. Se on elokuva siitä kun häntä haastateltiin kauniissa paikassa, jossa muutos oli helppoa ja mahdollista, kaikille. Wayne tunnetaan maailmanlaajuisesti, ja hän on erittäin suosittu ollut varsinkin Yhdesvalloissa. Hänen kirjojaan luetaan laajalti ja häntä pidetään yhtenä aikamme henkisistä mestareista. Psykologitaustaltaan hän puhuu hyvin kansantajuisesti eikä aseta itseään muita korkeammalle jalustalle.

Itse prosessia hän kuvaa seuraavasti:

Nähdään, että syntymän hetkellä meillä on kaikki mitä tarvitsemme elämässä. Sitten ego astuu kuvaan mukaan ja vanhemmat ”ottavat haltuunsa” pienen vauvan. (En syytä vanhempia mitenkään, näin vain usein käy.) Meidät ohjelmoidaan eli opetetaan mistä elämässä on kyse, mitä kannattaa tavoitella ja tehdä. Omaa kutsumusta ei edes mainita tässä vaiheessa. Joka tapauksessa olemme erillisiä muista, kaikesta. Se mikä oli aamulla totta, ei enää sitä ole illalla.

On aika ennen kvanttihetkeä. bored

  • Tunne, että ”elämä ei tämän pahemmaksi voi tulla” on vallitseva. Paljon turhautumista niin itseesi, elämääsi, työhösi, ehkä rakkauselämääsi. Itse asiassa lähes kaikkeen. Ego on tässä tilanteessa elämäsi pomona.
  • Olet kaiken kaikkiaan tyytymätön omaan elämääsi, koet ehkä toistavasi jonkun muun laatimaa käsikirjoitusta, jossa sinä pelaat mukana.

Itse muutos tulee yllättäen, muistat sen aina, se tuntuu hyvältä kun aika on kypsä. Joka tapauksessa sinun täytyy olla valmis ja halukas ottamaan vastaan mitä annetaan. Asiaa on kuulemma tutkittukin, kysytty ryhmältä miehiä ja naisia mitkä asiat heidän elämässään muuttuivat. Miehille ja naisille muutokset olivat kummallekin valtavia ja prioriteetit elämässä vaihtuivat radikaalisti.

Miesten priroriteetit elämässä, ennen muutosta:

  1. varallisuus, vaurastuminen, perheen tukeminen taloudellisesti
  2. seikkailun tunne elämässä -> valloittaa maailma, olla ”mies”
  3. saavutukset, olet sitä mitä olet saavuttanut, mitä voit luoda
  4. nautinto -> mahdollisimman paljon naisia, ’hauskanpito’
  5. arvostus -> olla arvostettu muiden silmissä

Kvanttihetken jälkeen, arvot muuttuvat. Miesten lista sen jälkeen näyttääkin tältä: happy man

  1. henkinen elämä
  2. henkilökohtainen rauha, vähemmän stressiä
  3. perhe, mikä on minulle tärkeätä elämässä?
  4. Jumalan tahto -> tarkoitus elämässä
  5. rehellisyys -> ihmisenä ja itselle

Naiset, ennen muutosta:

  1. perhe -> lasten kasvatus ja muiden hyvinvoinnista huolehtiminen
  2. itsenäisyys, tunne siitä
  3. ura -> ei ollut aiemmin edes mahdollista naisille…
  4. sopia joukkoon -> olla samanlainen kuin muut, jotta sinut hyväksytään
  5. olla viehättävä -> ulkonäkö, oma arvo ja muiden arvostus tulee miellyttämällä muita

Kvanttihetken jälkeen, naisillakin muuttuu elämä. happy smiling woman

  1. henkilökohtainen kasvu, miltä itsestä tuntuu, kuinka näet itsesi?
  2. omanarvontunto -> olenko minkään arvoinen, mikä on arvoni ihmisenä?
  3. henkisyys -> yhteys johonkin itseäsi suurempaan ja korkeampaan voimaan kuin minä itse
  4. onnellisuus -> kuinka kauan naisten onnellisuudella on edes ollut väliä?
  5. anteeksianto -> paljon mielipahaa ja katkeruutta ihmisissä

Listalta on helppo tunnistaa omat arvoni ja kuinka, aiemmin iän tuomina muutoksina pidetyt asiat, ne muuttivat elämää. Ja koska muutos on jatkuvaa, menemme syvemmälle omaan elämäämme. Itse olen huomannut, että haasteita tulee eteen koko ajan. Niiden tunnistaminen ja käsittely tietoisesti on helpompaa ja nopeampaa kuin ennen. Sen mitä ikä tuo tullessaan, on ettei suhtaudu niihin enää niin radikaalisti. Elämä ei ole mustavalkoista, jos et niin ajattele. Vanhasta vaikeastakin ja uusista haasteista on mahdollista selvitä, usein anteeksiannon kautta ja avautumalla elämälle.

Neljä elämän hyvettä, joiden mukaan tulisi elää, tai sallia elämän tapahtua sinun kauttasi:

  1. kaiken elämän kunnioittaminen
  2. rehellisyys, vilpittömyys
  3. lempeys, kiltteys
  4. tukeminen, muiden palveleminen

Muutoksen kautta, ja sen aikanakin, voi auttaa kun kysyt itseltäsi kuinka voit ’haluta’ jotain asiaa enemmän muille, muita varten, kuin itsellesi? Jos etsit elämällesi tarkoitusta, Wayne Dyerin ohjeen mukaan voit omistaa yhden päivän vain muita varten.

Olet vain yhden ajatuksen päässä elämäsi muutoksesta!

Vapaa valinta, onko sellaista?

Seuraavan artikkelin innoittajana on tällä kertaa suomalainen Vesa Lumielle, johon Soul Body Fusion® on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, ja kirjaimellisesti muuttanut hänen elämänsä. Hän kirjoitti Jonetten blogiin elämästään Maltalla ja omista kokemuksistaan elämän ohjauksessa. Kerron Vesasta ensin hieman.

Soul Body Fusion® -kirjassa s.145 (lainaan tähän kirjasta suoraan) hän kertoo itse ”olevansa matkalla kohti maagisempaa elämää. Ensimmäisen Soul Body Fusion® -kurssin jälkeen v.2008 (ensimmäinen kerta kun se oli Suomessa tarjolla Minä Olen -messuilla), hän koki ensimmäistä kertaa viihtyvänsä kehossaan, olevansa kotonaan siinä. Hän koki uudestisyntyneensä, ja uudelleen muokattuna sanoi: ”Tervetuloa kotiin valoni, auringonnousuni, voimani ja rakkauteni, viisauteni ja rauhani”. Menneisyyden tuska oli poissa. Jonette puhui Maltasta ja hän päätti matkustaa sinne, haluten tutkia sitä. Vesa muutti Maltalle v.2008.

Seuraavana vuonna hän lensi Hollantiin toiselle SBF -kurssilleen Haagiin. Hän sai vahvistuksen olevansa oikeilla jäljillä. Romaniassa, missä hän oli matkaillut, Vesa kävi vielä kolmannen kerran SBF -kurssin vuonna 2010. Hän sai siellä sellaisen energiarotaation, jossa kaikki vanha imettiin pois ja uusi energia ladattiin tilalle. Se tuntui uudelta alulta.

Mennessään takaisin Maltalle, muutaman päivän kuluttua, hän sai puhelun ystävältään, joka pyysi tapaamaan, vaikka oli puoliyö. Kahden tunnin päästä hän halusi mennä takaisin kotiin ja soitti taksin. Ottaessaan askeleen kohti Mc Donaldsia, johon taksin piti tulla, jotain kummallista tapahtui. Hän kuuli jyskeen ja pamauksen. Hän astui askeleen ja jähmettyi…hän ei tunnistanut katua!  ”Mitä? Missä olen? Kuinka jouduin tänne?” Hän oli sekaisin, rojahti maahan ja itki. Hän oli jossain oudossa paikassa eikä tiennyt miten oli sinne joutunut!

Sitten puhelin soi ja taksikuski kysyi missä hän oli, kun ei ollut sovitusti McDonaldsin edessä. Vesa näki edessään katukyltin ja luki siinä olevan kadun nimen. ”Kuulehan, se ei ole edes samassa kaupungissa. Lähetänkö sinulle toisen taksin?”, kysyi kuski. Muutamassa sekunnissa Vesa oli päätynyt kadulle monen kylän päähän sieltä, missä hänen piti odottaa taksia!

Hän pääsi kotiin tuntien kuluttua, paniikissa ja kauhuissaan. Hän oli teleportoinut spontaanisti! Hän huusi peiliin: ”Kuka minä olen? Mitä tapahtui? Kuka minut vei sinne? Voiko tämä olla totta?”

Hän hyväksyi tämän uuden lahjan, vaikka pelotti mennä nukkumaan. Hän makasi sängyllään vaatteet päällään, passi ja rahat ja puhelin taskussaan reppu sidottuna jalkaan… ”Mille vieraalle planeetalle päädynkään? Vai laskeudunko keskelle Atlantin valtamerta?” Suihkuun meno huolestutti eniten. Ajatella jos päätyisi keskelle Lontoota alasti ja shampoota hiuksissa?

Vesa alkoi harjoitella teleportaatiota tietoisesti. Hän kuvaa vielä kuinka Poseidon ja Ashtatara vierailevat säännöllisesti hänen luonaan sulattamassa energiaa häneen., sekä suuren lupauksen tulevista maagisista seikkailuista.”

Kuinka paljon vaikuttavat oman mielen toiveet ja intuitio siihen mitä sitten tulee omalle kohdalle? Voimmeko itse olla valmiita vastaanottamaan mitä vain? Itse uskon, että kyllä voimme. Voimme määritellä itse minkälaisena tulevaisuutemme näemme ja koemme. Tapahtuuko vastaavaa kuin Vesalle?

Kysymys kuuluukin, oletko valmis, halukas ja kyvykäs vastaanottamaan vieraita energioita? Haluatko kommunikoida jollain meille (ehkä vielä nyt) käsittämättömällä tavalla? Aistitko nyt eri energioita kuin muut ympäristössäsi?

Jonetten uusimman käynnin aikana pääsiäisenä 2016 hän hiukan valaisi tätä Vesan lahjaa. Vesa kykenee helposti vierailemaan eri todellisuuksissa, ’eri maailmoissa’, jos tällaista ilmaisua voi tässä yhteydessä käyttää. Nykyinen todellisuutemme, fyysinen maailmamme on kovin rajallinen, johtuen omista ajatuksista ja uskomuksistamme. Jos ja kun siirrymme avoimemmin ottamaan vastaan uutta tietoa, tai vaikka vanhaa tietoa, siirrymme ajatuksen voimalla minne vain. Sitä voi kutsua kanavoinniksi. Vesa sukkuloi näiden maailmojen välillä suvereenisti. Kyse on eri ulottuvuuksien kyvyistä. Riippuen millä taajuudella elät, kykysi ja ajatuksesi ovat senmukaisia.

Sitten Vesan oma kirjoitus viime syyskuulta 2015. Laitan tähän Vesan kirjoituksen Jonetten blogista vapaasti käännettynä.

”Emmekö kaikki joskus mieti kohtaloa, sielua, elämäntehtävää, vaihtoehtoisia aikarajoja ja rinnakkaisia ulottuvuuksia valinnoissa, joita teemme?” 

Päättäessämme missä haluamme elää, mihin työhön tai projektiin pitäisi keskittyä, kenen kanssa haluamme jakaa elämämme, kuvittelemme, että meillä on vapaa tahto, että voimme todella valita kohtalomme. Mutta onko meillä? Onko jokin voima, jolla on valtaa varmistaa, että jotkin elämän ilmiöt ja tapaamiset tapahtuvat, meidän vain istuessa takapenkillä?

malta2w

Muutama vuosi sitten tutkin aikarajoja, potentiaaleja, ja elämää. Syvennyin energioihin, yrittäen ravokkaasti toteuttaa uniani ja haaveitani todellisuudessani. Eräs näistä kauniista aikarajamuutoksista toteutuikin istuessani mukavassa nojatuolissa, yksin eteisessä. Edessäni oli messuesitelehti, Jonette Crowleyn kuva kannessa. En ollut koskaan kuullutkaan hänestä, mutta tunsin syvän yhteyden. Seurasin tätä tunnetta ja menin kuuntelemaan hänen puhettaan messuille. Kauniilla tavallaan, sain Jonettelta paljon tietoa erittäin viihdyttävällä tavalla. Mutta kaksi asiaa: Malta ja Ashtatara jumalatar pitivät sisällään niin aktiivista energiaa minulle, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa Maltalle!

Saapumiseni Maltalle avautui minulle elämäni sekavin ja maagisin vaihe, jossa päivittäiset tekoni pyörivät ikiaikaisten temppelien ja omistaumisen energiatyöskentelyn parissa. Silloin tällöin tapasin jumalatar- tai jumalenergioita.  Olin usein omien prosessointikykyjeni ulottumattomissa. Mutta rakastava tuki auttoi minua laajentumaan ja ylittämään vaikeuteni.

Muutama vuosi myöhemmin energiatyöskentelyt tuottivat tulosta kun aloin teleportoimaan. Vaikka olinkin sivuuttanut elämän realiteetit kuten tasainen työtulo. Lopulta olin täysin rahaton. Lepäsin sängylläni ja meditoin omaa rahatilannettani. Noin tunnin kuluttua hyppäsin sängyltäni ylös kuullessani iskun olohuoneestani. Pöydällä oli kasa 2 euron kolikoita, joita ei siellä ennen ollut! Kaikki uusia ja Kyprokselta. Tämän mukana tuli visio Poseidonista samaan aikaan.

Muutama vuosi on kulunut ja vierailin Paphoksen saarella Kyproksella. Se on kuuluisa Aphroditen synnyinsijasta ja hänen temppeleistään. Paikka veti puoleensa kuin magneetti. Olin sinne saapuessani nähnyt vision Poseidonista hänen sanoessa minulle ”Olet vihdoin löytänyt tiesi tänne.” paphos1wOlin energeettisesti yhteydessä häneen. Näin täydellisen selkeästi sillä hetkellä joka oli magian ruumiillistuma.

 

”Luotan siihen, että mitä tahansa päätän elämässä, koen lopulta jonkun suuremman voiman tai ilmiön, ja löydän arvoituksellisten unieni maailman.”

Kuinka seuraan kutsumustani jää nähtäväksi. – Vesa

soulofthesuncoverwNiille, joita kiinnostaa enemmän heräämiset ja Maltan voimakkaat energiat, lukekaa kirjani: ”Soul of the Sun.” (”Auringon sielu”, ei suom.) Kirja on sielun maaginen matka. Seikkailu eri ulottuvuuksissa ja ajassa. Lukijat matkaavat runollisiin maisemiin, he hengittävät ja lepäävät Atlantiksella ja muistavat Auringon.

http://www.amazon.com/Soul-Sun-Vesa-Lumielle-ebook/dp/B00UCL1PM4/

Huomautus Jonettelta: ”Vesa on maaginen nuori mies…ja hämmästyttävä kirjailija! Hänen kijansa on runoutta heräävän sielun aisteille. Tulet nauttimaan siitä!”

Sitten englanniksi sama, ilman johdantoa.

Guest Blog by Vesa Lumielle

Author of ‘Soul of the Sun’

“Don’t we all sometimes speculate on subjects such as destiny, soul  mission, alternative timelines and parallel dimensions in the choices we make in life?”

When we are making a decision about where to live, what job or project should we focus on, who do we want to share our life with, we think we have free will, that we truly choose our destiny. But do we? Is there a force that has the power to ensure that some of life’s phenomenon and encounters are going to happen and we merely take a backseat?

malta2wA few years ago I was examining my timelines, potentials, and life. I was engaged with energies, fiercely trying to manifest my dreams and daydreams in my reality. One of these beautiful timeline changing moments displayed itself while I sat in an uncomfortable chair, completely alone in a hallway. In front of me was an Expo promotion magazine with Jonette Crowley on the cover.  I hadn’t heard about her, but I felt a strong connection. I followed my feeling and went to hear her talk at the Expo.  In her beautiful style, a lot of information came in a very entertaining manner. But two things: Malta and the goddess Ashtatara carried such active energies for me that I had no choice but to move to Malta!

Arriving in Malta opened me to a truly confusing and magical phase in my life where my daily actions revolved around ancient temples and dedicated work with the energies. Every so often I had encounters with god and goddess energies. Often I was way over my processing  capabilities. But the loving support kept me expanding and overcoming difficulties.

A couple of years later the energy work paid off as I began working with teleportation. However I had been ignoring the realities of life, like a steady workflow. I ended up being totally broke. I rested in my bed and tried to meditate on my cash problem. Around an hour later I jumped up following a bang in the living room. On my table was a pile of 2 Euro coins that hadn’t been there before!  All new and from Cyprus. This was accompanied by visions of Poseidon at the same time.paphos1w

Some years have passed and I visited Paphos in Cyprus. It is famous as the birthplace of Aphrodite as well as her temples. Attraction to that location and connection with it is truly magnetic. On arrival I had a vision of Poseidon speaking “You have finally found your way here.” I connected energetically with him.  The moment gave me a perfect clarity and was an embodiment of magic.

“I am confident that no matter what I choose in this life, eventually I will experience some major force or phenomenon and end up discovering my enigmatical dreams.”

How I follow up this calling only time will tell.  -Vesa

Those of you that are interested in discovering more about awakening and the powerful energies of Malta please read my book: “Soul of the Sun.”

Soul of the sun book cover“Soul of the Sun” is a Magical Voyage of the Soul. An adventure across time and dimensions. Readers travel into a poetic landscape, breathe and rest in Atlantis and remember the Sun.

http://www.amazon.com/Soul-Sun-Vesa-Lumielle-ebook/dp/B00UCL1PM4/

Note from Jonette:

Vesa is a magical young man…and an amazing writer! His book is poetry for the senses of the awakening soul. You will savor it!

With Love & Light, Jonette

www.JonetteCrowley.com

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Palvelua ennen kaikkea

Jonette kirjoittaa helmikuisessa blogissaan mm. palvelusta ja sen tarkoituksesta. Mistä siinä on kyse? Miten sitten palvelemme muita? Mitä tekemistä palvelulla on kvanttimaailmassa? Näihin kysymyksiin vastaa seuraava artikkeli.

”Kaiken palvelun perustana on olla palveltavana. Rakkauden perustana on olla rakastettu. Antamisen perustana on vastaanottaminen.”

ota vastaan

”Kaiken palvelun perusta on olla palveltavana. Rakkauden perustana on olla rakastettu. Antamisen perustana on vastaanottaminen. Palvelu on niin paljon muutakin kuin antamista. Kyse on oman olemisen ilmaisemista säteillen ilman ponnistelua, joka ei maksa sinulle mitään. Katsoessamme ihmisten tilaa viimeisten parin tuhannen vuoden ajan, vastaanottamisen puute on kuivattanut antamisen kaivon tyhjiin. Me haluamme sinun hajottavan kaikki ovet, epäröinnin, vastustuksen ja syvän karmisen syyllisyyden vastaanottamisen ja palvelujen tieltä.

Salli hiljaisuuden vallata sinut – hiljaisuuden joka tukee sinua, ravitsee ja hoivaa, josta et voi saada tarpeeksesi. Tämä hiljaisuus tuntuu kuin kvantti- tai kahdeksannelta ulottuvuudelta. Siihen sisältyy vielä näkymätöntä luovuutta ja potentiaalia.Havaitset näkymättömän maailman rauhan nyt. Tunne kuinka tämä rauha ravitsee sinua. Jos et voi vastaanottaa rauhaa, sinä et voi ottaa vastaan. Vastustus katoaa kokonaan kun olet rauha. Nyt sitten, samoin kuin otit vastaan rauhan, ota vastaan kaikkea – armoa, lahjoja, rakkautta, viisautta, valtaa, runsautta, luovuutta – niin paljon, ettei tarvitse mieltää sitä palveluksi. Ota vastaan loputtomasti – ja seuraa mitä muutoksia sinun täytyy tehdä itsesi kanssa, jotta voit vastaanottaa äärettömyyden – sinua palvellaan kaikessa. Anna tämän muuttaa sinut.

Hukkaa itsesi kunnes ei enää ole sisäänvirtausta – Olet yhtä vastaanottamasi kanssa. Niillä ei ole enää eroa. Olet muuttunut. Mikään ei liiku enää ulkoa sisääsi. On läsnäolo, olemassaolo, joka on muuttunut. Se on mahtava, laajentunut, valtava… Salli itsesi tuntea itsesi ilman vaateita, haluja tai toiveita tyydytettäviksi, kylläiseksi, kaivattavaksi, haettavaksi, yritettäväksi – läsnäolon ja valmistumisen voittajan tunne tässä hetkessä.

Palvelu ilman tarpeita on suurin mahdollinen palvelun muoto. Paras luomus sinulle on se, ettei sinulla enää ole tarvetta luoda. Ei tarvetta palvella. Ei enää tarpeita tyydytettäviksi. On vain ylitsepursuava luomuksesi – joka sinällään palvelee.

Tavoitteenamme on auttaa sinua sulkemaan palveltavana olon kirja – johon sisältyi yleensä syyllisyyttä tai hyväksytyksi tulemisen, hyväksymisen tai arvostuksen tarvetta.

valon tunneli

Kvanttiulottuvuudessa antaminen ja vastaanottaminen ovat sama asia. Mikään ei siirry yhdestä paikasta toiseen. Palvelu ei tarkoita yhden asian antamista jollekin toiselle. Se on jotain aivan muuta. Se on olemassaolon säteilevää palamista. Loputonta olemassaolon luomisen kokemista. Salli itsesi tuntea loputon olemassaolon luominen. Se mitä luotiin ei ole tärkeätä. On kyse loputtomasta luomisprosessista, ja sinä olet siellä…Luoja, luominen – olet loputon. Sinä olet tätä kaikkea!

Kun sydämesi ja olemuksesi on niin täynnä, että se räjähtelee jatkuvasti universumin eri ulottuvuuksien halki, olet todellinen antaja ja vastaanottaja. Kun hyväntekeväisyys ei ole enää valinta, se pursuaa sinusta, olet luoja. Kun pidät taukoa ajattelematta antaako vai saada, elät todella vallan hetkessä. Tavoitteenamme on päivittää kykysi vastaanottaa koska luomisen taustalla on virtaus, ei antaminen. Virtaus sisään ja säteilyä ulos.

CopyRight 2016 www.JonetteCrowley.com

Tämä kirjoitus on osa MARK’n kanavoidusta opetuksesta: ”Creation, Part 3, Class 1″ Lisätietoa niistä MARK -kursseista ”The 9th Dimension of Multiple Realities

In English:

Allowing Yourself to be Served — the Foundation of Being of Service

February 14, 2016 — 5 Comments

“The foundation of being of service is being served. The foundation of being loving is being loved. The foundation of giving is receiving.

“The foundation of being of service is being served. The foundation of being loving is being loved. The foundation of giving is receiving. Service is so much more than giving. It is radiantly expressing your beingness without effort, without cost to you of any kind. But as we look at the human condition over the last few thousand years, there has been a shortage of receiving that has dried up the wells of giving. We want you to bust down all doors, all your hesitancy, resistance and deep karmic guilt to receiving and to being served.

Let a stillness come over you—a stillness that supports, that nourishes and nurtures, that you just can’t get enough of. This stillness feels like the quantum or the eighth dimension. There is creation and potential here but it’s all invisible. It is the stillness of the unmanifest world that you are aware of now. Feel how this stillness nourishes you. If you cannot receive stillness, you cannot receive.Disappear all resistance as you become the stillness.

Day 12 JC meditatingNow, with the same grace and finesse that you received stillness, we invite you to receive everything—grace, gifts, love, wisdom, power, abundance, creation—so much that there is no need to identify being served. Receive endlessly—and see what changes you have to make in yourself in order to endlessly receive infinity—everything being served. Let this transform you.

Lose yourself so there is no longer an inflow— you are that which you receive. There is no difference. You have changed. There is no movement from something outside yourself to yourself. There’s a presence, a beingness that has shifted. It is awesome, expanded, huge…Allow yourself to know yourself without needs, wants or desires, to be satisfied, to be sated, to not be yearning, seeking, trying—a triumphant sense of presence and completion in this moment.

Service without needs is the greatest service of all. The greatest creation is for you to have no need to create. You have no need to serve. There are no needs being met. There is simply the overflowing of your creation— that itself is of service.

Our objective is to help you close down the old initiators of being of service— which were usually guilt, or a need for acceptance, approval or appreciation.

In the quantum dimension giving and receiving are one thing. There is no movement from something to something else. Service is not giving something to someone else. It is something quite different. It is a radiant combustion of existence. It is endless creation experienced. Allow yourself to feel endless creation experienced. What’s created isn’t important. It’s the power of endless creation, and you are there… Creator, creation—you are endless. You are all of that!

25512078622650E2FA822650E2F827When your heart and your being is so full that it continually explodes with you across the dimensions of the universe, then you are a true giver and a true receiver. When charity is no longer a decision but is simply an outflow of you, then you are a creator. When you pause not in your thinking whether to receive or to give, then you are living in the moment of power. Our objective is to reset your ability to receive for it is flow that underlies creation, not giving. Flow is inflow and radiance out.

CopyRight 2016 www.JonetteCrowley.com

This is excerpted from MARK’s channeled class: “Creation Part 3, Class 1“.  You can join Jonette on select Monday evenings for ‘MARK’s current series “The 9th Dimension of Multiple Realties”

 

7 tilinpäätöksen askelta vuodesta 2015 ja kohti vuotta 2016

7-steps-to-clear-the-year-and-transition-into-2016

Tämän artikkelin innoittajana oli Michelle Fondin. Häneltä tuli vuoden loppuun sopiva ”mielen raivaus” tämän vuoden kuluneista asioista, jotta voisimme avata uuden luvun ensi vuonna taas…(jokavuotinen prosessi vai mitä?)

Itse harrastan tämäntyyppistä putsausta ja teen sellaisen tilinpäätöksen kaikesta mikä oli tavoitteena edellisen vuoden lopussa, kuinka meni, mitä opin ja mitä on vielä edessä, jos tavoite on vielä sama. Jos taas se on vaihtunut syystä tai toisesta, sen suunnittelu on vielä innostavampaa!

Michellen askeliin palatakseni. Hän suosittelee näitä 7 askelta, joiden avulla luot tietoisempaa elämää ja otat vastuuta omasta elämästäsi, juuri minun lempiaiheitani!

”Uuden vuoden kynnyksellä saatat yrittää selvitä juhlakaudesta, lahjojen antamisesta, vierailuista ja luottokortin tulevista maksuista kunnialla. Ja kuten monet meistä, päätät tehdä Uuden vuoden lupauksia, vain palataksesi samaan negatiivisten asenteiden ja häviäjän rooliin takaisin. ”Teen tämän joka vuosi enkä saavuta paljon mitään”. Innostuksen puute ei johdu niinkään tavoitteista, vaan pikemminkin omista menneisyyden kokemuksistasi.

Pieni lapsi ei kauaa mieti asettaessaan tavoitteita. Lapset eivät juuri rajoitteita tunne. Hän saattaa sanoa ystävälleen: ”Minä aion saada ponin tänä vuonna”. Ja uskoa sen.Jos ponia ei sitten ilmesty hänen elämäänsä, hän vain kohauttaa olkapäitään ja halaa itseään, sanoen: ”No, saan sitten koiranpennun”. Lapset eivät murehdi menneitä tai suhtaudu kyynisesti tulevaisuuteen.

Ennen kuin aloitat listaa tavoitteistasi ja päätöksistäsi, tehdään menneiden vaikutteiden tilinpäätöstä. Näin saadaan tilaa vuodelle 2016.

  1. Tee lista asioista, joita sait aikaan vuonna 2015

Joskus mieli keskittyy vain asioihin, joita ei saanut aikaan, jotka eivät sujuneet. Ohitetaan ne nyt ja aloitetaan positiivisista sen sijasta. Ajattele mennyttä vuotta, aloita sen alusta ja listaa kaikki asiat, joita sait aikaiseksi – jopa pienet seikat.

Ehkä aloitit uuden terveemmän tavan, uuden ystävyyssuhteen, tai henkisen harjoituksen. Listaa kaikki kuten ihmissuhteen parantaminen, uuden työn aloitus, velan takaisinmaksu, uuden kurssin tai harrastuksen aloitus, vapaaehtoistyön, tai lastesi kanssa viettämäsi aika.

Aloita kaikkien näiden positiivisten asioiden ja/ tapahtumien mietiskely ja kirjoita ne ylös. Laita lista sellaiseen paikkaan , josta näet nähdä sen päivittäin, muistuttamaan sinua kaikesta siitä hyvästä, jota olet saavuttanut ja saanut aikaan vuonna 2015.

2. Tee lista pettymyksistä ja vastoinkäymisistä

Saatuasi ensimmäisen listan valmiiksi, olet valmis kirjaamaan vuoden 2015 pettymykset ja/ vastoinkäymiset ylös. Kirjaa kaikki tapahtumat, joihin olisit voinut vaikuttaa sekä ne, joihin sinulla ei ollut suoranaista valtaa vaikuttaa. Esimerkkinä ensimmäisestä voisi olla vaikka ”En kyennyt lopettamaan tupakanpolttoa”, kun taas esimerkkinä jälkimmäisestä voisi olla vaikka läheisen kuolema. Sinun ei tarvitse kirjata kaikkea mitä tapahtui, vain ne tärkeimmät, jotka ensimmäsinä tulevat mieleesi. Ne, joita vieläkin ajattelet ja pahoittelet.

3. Etsi vastoinkäymisten opetukset 

Tarkastele vastoinkäymisten ja pettymysten listaasi ja käy ne läpi yksitellen sillä silmällä, että mikä vaikutus sillä on ollut sinun elämääsi. Ehkä opit jotain niistä? Loistava tapa parantua vastoinkäymisistä on oppia niistä jotain. Elämä testaa meitä. Kun läpäisemme nämä kokeet, saatamme päästä seuraavalle tasolle. Vaikka opetus olisi kivulias tai loukkaisi vieläkin, koita tarkastella sitä objektiivisesti ja nähdä mitä opit siitä.

Esimerkiksi voit oppia työn/ylennyksen/palkankorotuksen menettämisestä. Ehkä käytöksesi töissä – myöhästely, vietit liikaa aikaa sosiaalisen median parissa, tai jutellen työkaverien kanssa – vaikuttivat pomosi päätökseen. Tai ehkä voisit valmistautua ylennykseen vastaisuudessa paremmin opiskelemalla lisää aiheesta. Suurimmat oppiläksyt, tässä tapauksessa olisivat, että käytä aikasi 100%:sti työssä ollessasi itse työhön valittamatta omistautumisen puutetta siihen.

Seuraavassa joitakin kysymyksiä, joita voit esittää itsellesi prosessissa:

  1. Mitä olisin voinut tehdä toisin aikaansaadakseni toisenlaisen lopputuloksen? (Joskus on kyse kärsimättömyydestä, syvistä tunteista, varomattomuudesta, jne eli olemme itse vastuussa)
  2.  Miten olisin voinut käydä läpi asian eri tavoin?
  3. Voinko tarkastella tapahtumaa/asiaa eri näkökulmasta?
  4. Mitä voisin tehdä toisin vastaisuudessa samankaltaisen tapahtuman/asian kanssa?
  5. Mitä opin tässä asiassa?

4. Anna anteeksi

Anteeksianto vapauttaa. Muista, että anteeksianto on itse asiassa sinua varten. Se on ainut tapa avata lukot, jotka pitävät sinut kiinni menneessä. Laajentaen anteeksiantoa ei tarkoita, että sinun täytyisi hyväksyä mitä tapahtui tai toisen ihmisen käytös.

Se tarkoittaa, että armollisesti hyväksyt, ettei kukaan meistä ole täydellinen. Sinun ei tarvitse edes kertoa kyseiselle henkilölle, että olet antanut hänelle anteeksi. Pidä anteeksiantoa vain sydämessäsi. Jos suhde henkilöön jatkuu, kolme sanaa parantavat sitä ihmeellisesti: ”Annan sinulle anteeksi”.

5. Ole kiitollinen saamistasi opetuksista

Kiitä saamistasi opetuksista. Kiitollisuuden tunne elämän kovista oppiläksyistä on viesti universumille: ”Kiitos. Ymmärsin sen. Olen valmis jatkamaan eteenpäin.” Jos mahdollista, etsi tapa palvella muita omien pettymysten tai vastoinkäymisten kautta. Voit esimerkiksi tukea muita vastaavassa tilanteessa, vastaavan ongelman kanssa kamppailevaa henkilöä. Kiitollisuus merkitsee vain, että olet oppinut läksysi. Se tarkoittaa myös: ”Kuinka voin siunata muita oman kokemukseni kautta?”

6. Kehitä rituaali vapautuaksesi kokemistasi loukkauksista

Opettaessani tunteiden vapautumista työpajoissani osana Perfect Healing -ohjelmaa, pyydän ihmisiä kirjoittamaan edesmenneille henkilöille, jotka ovat heitä loukanneet. Kirjoittaminen on eräs hyvä tapa purkaa tunteita. Kun kirjeet ovat valmiita, ne joko poltetaan tai revitään, ja lähetetään negatiiviset energiat pois.

Mikä tahansa rituaali voi auttaa vapautumaan negatiivisesta energiasta. Voit puhdistaa fyysisesti jonkun tilan kotonasi, ostaa itsellesi kukkia, tai mennä hierottavaksi.

7. Pidä yllä positiivista tulevasuuden näkymää

Kun olet selvittänyt edellä mainitut askeleet ja prosessoinut tunteitasi tai vaikutuksiasi, se on tehty. Takaisin ei tarvitse mennä. Se on nyt putsattu ja voit tutkia uusia mahdollisuuksia avoimin mielin ja sydämin.

Vapauttavaa loppuvuotta!

Here is the original article in English!

 

7-steps-to-clear-the-year-and-transition-into-2016

7 Steps to Clear the Year and Transition Into 2016

by: Michelle Fondin

When the New Year arrives, you may be trying to break free from the holiday fog of parties, gift giving, visiting guests, and a hefty credit card bill.

And like many of us, you might decide to set your New Year’s resolutions, only to let a negative and defeatist attitude to take over. You might think, ‘I do this every year and I never accomplish much.’ The lack of enthusiasm you experience might be less about your goals and more about impressions from your past.

A small child has no doubt when she or he sets goals. In fact, a child’s limitations are almost nonexistent. She might say out loud to a friend, “I’m going to get a pony this year.” And she believes it. Even if the pony doesn’t come into her life, she simply shrugs her shoulders and says, “I’ll get a puppy then.” Rare is the child who laments and becomes cynical about the future.

Before you start making that list of goals and resolutions, work on clearing past negative impressions from your year. It will help open the space for 2016.

Make a List of What You Accomplished in 2015

Sometimes our minds focus on what didn’t work out. Ignore the bumps and start with the positive instead. Think back to where you were at the beginning of the year and list everything you achieved—even the small things.

Maybe you started a new healthy routine, formed a new friendship, or began a spiritual practice. List everything such as healing a relationship, starting a new job, paying off a debt, taking a new class or trying a hobby, volunteering, or spending more time with your kids.

Brainstorm all these positive accomplishments and write them down. Post them in a place that you can see daily to remind yourself of all the great things you achieved in 2015.

Make a List of Disappointments or Setbacks

Once you’ve completed the first task, you’re ready to write down the disappointments or setbacks from 2015. List events that were directly in your control as well as situations you didn’t have direct control over. An example of something within your control might be, “I wasn’t able to stop smoking.” Something out of your direct control might be a death in the family. You don’t need to write down every single one, only write down those that which stand out or still have an emotional hold over you.

Find Lessons Learned From Setbacks

Take the list of disappointments and setbacks and go through each one looking at what effect they’ve had on your life. There might be lessons you learned through these setbacks.

A great way to heal from negative experiences is to learn from them. Life gives us tests. And when we pass the tests, we get to move on to the next level. Even if the experience is painful or still hurts, try to look at it objectively and see what you can learn from it.

For example, you can learn from the disappointment of losing out on a job promotion or raise.

Maybe your behavior at work—coming late to work, spending too much time on social media, or talking with colleagues—contributed to your boss’s decision. Or perhaps you can prepare for a future promotion by taking a class. Your greatest lesson, in this case, might be to give 100 percent while you’re at work without complaining to prove your dedication to the job.

Here are some questions you can ask yourself in this process:

  1. What could I have done differently to experience another outcome? (Sometimes we are directly responsible by our impatience, deep emotions, or carelessness, etc.)
  2. How could I have processed this experience differently?
  3. Can I see this event from a different perspective?
  4. What can I do to better prepare for a similar event in the future?
  5. What is the greatest lesson I can take away from this experience?

Forgive Whomever You Need to Forgive

Forgiveness is freedom. Remember that forgiveness is for you. It’s the only way to unlock the bonds that hold you to your past. Extending forgiveness doesn’t mean you’re accepting what happened or the behavior of the other person.

It means you’re extending grace in the knowledge that no one is perfect. You don’t even have to tell the other person that you’ve forgiven him or her. You can simply hold the forgiveness in your heart. If the relationship is ongoing, healing will occur with the three spoken words, “I forgive you.”

Have Gratitude for the Lessons Received

Give thanks for what you’ve learned. A sense of gratitude for life’s hard lessons tells the universe, “Thank you. I got it. Now I’m ready to move forward.” If possible, find a way to serve someone else through your setback or disappointment. You can find the opportunity to give support to someone who may be experiencing the same problem. Gratitude not only means, “I got the lesson.” It also means, “How can I bless another through my experience?”

Create a Ritual to Let Go of Past Hurt

When I teach emotional healing workshops as part of the Perfect Health program, I have my students write to people who have done them wrong or to a loved one who has passed. Writing is a great way to let your feelings out. After we write the letters, we either burn them or rip them up, and send the negative energy away.

Any type of ritual you create will help release the negative energy. You can clear a physical space in your home, buy yourself flowers, or get a massage.

Keep a Positive Outlook for the Future

Once you’ve worked through these steps and processed any emotions or impressions, it’s over. There is no need to revisit it again. The slate is clean and you can explore new possibilities with an open mind and heart.

Michelle Fondin

Michelle is a Vedic Educator, certified to teach Primordial Sound Meditation, Seven Spiritual Laws of Yoga, and Perfect Health: Ayurvedic Lifestyle. She is the owner of The Ayurvedic Path in Herndon, Virgina, where she practices as an Ayurvedic Lifestyle Counselor and yoga and meditation teacher. She also authored The Wheel of Healing with Ayurveda: An Easy Guide to a Healthy Lifestyle.

Michelle is a member of the National Ayurvedic Medical Association, The Association of Ayurvedic Professionals of North America, and the Yoga Alliance.

 

Are you afraid of death?

Jälleen kerran mielenkiintoinen, ja aina ajankohtainen jollekin, nimittäin pelot, varsinkin kuoleman pelko. Vai kuinka? Olen itse käynyt sen läpi, siis tuon kuoleman pelon, mutta jostain kumman syystä niitä pikkuisen pienempiä pelkoja on vielä jäljellä takakontissa minullakin…eli hommaa riittää.

Seuraavassa Jonetten blogista löydetty artikkeli:

”Pelkäsin pikkutyttönä kaikkea – varsinkin öisin. Koneet kuulostivat pommeilta. Mietit varmasti miten tyttö jostain Coloradosta voi tietää miltä pommit kuulostavat. Ehkä entisten elämien muistoja – selittämättömiä traumoja, joita kannamme. Pelkäsin murtovarkaita, kurkistelijoita, tulia, ja erityisesti noitia.

Leikkikaverini kertoi, että ”Mansikkanoita” eli erityisessä paikassa hänen jääkaapissaan. Yöllä hän sitten muuntui täysimittaiseksi noidaksi! Pelkäsin kuollakseni vuosia lapsena. Vaikka minulla oli oma huone – luksusta kahdeksanlapsisessa perheessä, nukuin mieluummin pikkusiskojeni kanssa tunteakseni oloni turvalliseksi.

Kaikki muuttui kun täytin 12 vuotta. Minulla oli ns. ’Lähellä kuolemaa -kokemus’ (Near Death Experience). Ei se tavallinen – koska en kuollut fyysisesti. Se tapahtui erittäin todentuntuisessa unessa, jonka muistan vieläkin selkeästi. Kuolin siinä unessa – syy ei ollut tärkeä enkä edes muista sitä. Yritin kovasti olla kuolematta, peläten mielettömästi. Yhtäkkiä en enää jaksanut taistella ja antauduin kuolemalle. Siirryin samantien sanoinkuvaamattomaan rauhan tilaan. Kaikki oli OK, enemmän kuin OK…taivaallisen autuaallista. stairway-to-heaven

Sitten BAM! Minut repäistiin pois tästä kuolemanjälkeisestä Nirvanasta. Kuulin – jälleen, että se oli vain ’unta’ – kahden lääkärin sanovan: ”Hyvä, hän palaa takaisin.” Muistan tunteneeni vihaa, etten saanut jäädä siihen rauhan tilaan.

 

Se oli vain unta, mutta se oli hyvin todellinen kokemus minulle. Siitä hetkestä lähtien en enää pelännyt kuolemaa, mikä on auttanut minua, en enää pelkää elämää. Hetkessä kaikki muuttui. Universumi antoi pienelle tytölle lahjan – moniulotteisen kokemuksen, spontaanin paranemisen.  Sitä mukaa kun verhot haalistuvat, tällaiset lahjat – ilmaantuvat ne miten tahansa – yleistyvät meille kaikille. Universumi on tukenamme, enemmän kuin osaamme kuvitellakaan.   

En ollut ajatellut vuosiin tätä henkilökohtaista käännekohtaani pelosta rauhaa. Viime kuussa osallistuin Lähellä kuolemaa -kokemusten symposiumiin Tri Raymond Moodyn kanssa, joka on näiden kokemusten kummisetä. Hänen kirjansa ovat auttaneet miljoonia ihmisiä ymmärtämään elämää elämän jälkeen. Oli kunnia viettää aikaa hänen kanssaan. Häntä kiinnostavat henkiset heräämiset, myös ne joissa ei ensin kuolla. Meillä oli tilaisuus kuvata pitkähkö keskusteluvideo, jossa Tri Moody haastattelee minua omista moniuloitteisista kokemuksistani MARK’in kanssa. (Ilmoitan kun se on editoitu ja saatavilla).”

dr-moody

Voit kysyä itseltäsi tämä kysymyksen: Kuinka universumi on tukenut sinua – ehkä epätavallisilla tavoilla, joita et ole koskaan edes ajatellut?

Vastaavanlaiset unet ovat varmasti melko tavallisia monelle lapselle, ja kenties aikuisellekin? Olen itse käynyt läpi erilaisia pelkoja, päällimmäisenä tulee mieleeni elämän pelko, joka ehkä alkoi joskus kuolemasta ja sen pelosta. Todennäköisesti. Ns. entisten elämien muistot kyllä ovat seurana nin kauan kuin niitä kannamme mukanamme. Itse olen kokeillut monia ’menetelmiä’, joista päällimmäisenä tulee mieleen PSYCH-K, jossa käsittelemme mm. tätä erittäin voimakasta pelkoa, käyden läpi niin syntymän ja sen mukanaan tuomat mahdolliset traumat, kuin kuolemankin ja sen jälkeisen tilan. Kunnes ei ole enää tarvetta tehdä sitä ja saavutat tuon Jonetten kuvaaman rauhan tilan.

**********************************

Laitan tähän tapani mukaan myös Jonetten alkuperäisen artikkelin, englanniksi, of course!

I Was Afraid of Everything…

October 30, 2015 — Leave a comment

halloween red witch

As a young girl I was afraid of everything—especially at night. Planes going overhead sounded like bombs. You might ask how a young Colorado girl even knew what a bomb sounded like. Probably past-life memories— unexplainable  traumas that we all carry.) I was afraid of burglars, window-peekers, fires, and especially of witches. 

A playmate told me that “The Strawberry Witch” lived in a special strawberry in her refrigerator. At night the strawberry turned into a full-sized red witch! I was terrified for many of my childhood years. Even though I had my own bedroom— a luxury in a family of eight, I would choose to sleep with my little sisters so I would feel safe.

It changed one night when I was 12 years old. I had a near death experience (NDE). Not the normal kind— as I didn’t physically die. It happened in a very real dream, that I can still vividly recall. In the dream I was dying—the cause of death was unimportant and I don’t even remember it. I struggled hard not to die, feeling immense fear.  Suddenly, I could no longer fight it and I surrendered to death. That moved me into a place of indescribable peace. It was all OK, more than OK… It was heavenly bliss.stairway to heaven

Then BAM! I was snatched out of this post-death Nirvana. I heard—again, this is all a ‘dream’—two doctors saying: “Good. I I think she’s coming back.” I remember feeling angry that I couldn’t stay in that state of peace.

It was only a dream, but it was a very real experience for me. From that moment on I was not afraid to die, and that helped me to not be afraid to live. In a moment everything changed. The Universe gave a scared young girl a gift— a multi-dimensional experience, a spontaneous healing. As the veils thin such gifts—however they appear— will be more commonplace for all of us. The Universe has our back, more than we can begin to imagine.

I hadn’t thought of this personal turning point from fear to peace in a long time. Last month I attended a Near Death Experience symposium with Dr. Raymond Moody, the godfather of NDE’s. His books have helped millions of people understand life after life. It was an honor to spend time with him. He is interested in all spiritual awakenings, including those that don’t involve dying first. We had an opportunity to video a lengthy conversation in which Dr. Moody interviewed me about my inter-dimensional experiences with ‘MARK’.  (I will let you know when the video will be edited and available.)

dr-moody

“You might ask yourself the question, How has the Universe supported you— perhaps in unusual ways that you’ve never thought about?”

Happy Halloween! – Love & Light, Jonette

headshotJonette is a spiritual adventurer, and modern-day shaman who leads spiritual tours to power places around the globe. She is a gifted channel, oracle, and author of the internationally best-selling books “The Eagle and the Condor” and “Soul Body Fusion®.” She is founder of the Soul Body Fusion® method for healing and beyond. With her guide “Mark” she teaches people to reach multi-dimensional and quantum states of consciousness. www.JonetteCrowley.com, www.SoulBodyFusion.com

Copyright 2015 Jonette Crowley.

Good vibrations, Anna hyvän kiertää!

Kävin vaihteeksi elokuvissa. Tällä kertaa Rakkautta ja anarkiaa festivaalien viimeisenä iltana katsomassa Beach Boysien tarinasta kertovan elokuvan nimeltä Love & Mercy. Itse elokuva käsittelee 1960 -luvun suosikkibändiä, mutta sen erään jäsenen, Brian Wilsonin kautta; kuinka hän koki sen ajan, miten se vaikutti häneen ja mikä muuttui? Sen enempää analysoimatta elokuvaa tai sen musiikkia, haluaisin kiinnittää huomion hänen mielenterveyteensä ja sen pettämiseen lopulta. Hän joutui lopettamaan sävellystyönsä mielenterveydellisten ongelmien vuoksi jopa pariksikymmeneksi vuodeksi. Hän kuitenkin sai oikeaa hoitoa, oltuaan väärin diagnosoituna ja ylillääkittynä vuosikausia, ja palasi lopulta säveltämään. Hän meni naimisiin elokuvassakin kuvatun naisen, Melindan, kanssa, ja perusti perheen. Yhdessä he halusivat kiinnittää huomion ihmisen mielenterveyteen ja sen tärkeyteen. Yhteiskunta panostaa paljon fyysiseen terveyteen ja ulkonäköön, mutta ns. henkinen terveys ja varsinkin mielenterveyden ongelmista vaietaan.

He aloittivat projektin nimeltä Change Direction. Sivuilta löytyy paljon tietoa ihan tavallisille kansalaisille suunnattua tietoa, jota on helppo ymmärtää ilman lääketieteellistä jargoniaa. Paljon mainostetaan kuinka tärkeätä on auttaa ihmisiä, jotka saattavat juuri nyt kaivata apua ja/ toisen ihmisen lähestymistä. Nimellä Know the Signs, tuttujen naamojen ilmeiden kautta opetetaan viisi merkkiä mistä voi tunnistaa mahdollisen avun tarpeen. Nämä viisi vihjettä ovat alla, käännän ne suomeksi koska pidän niitä hyvinä ohjeina meille kaikille. Alla olevat viisi merkkiä saattavat kertoa, että henkilö kärsii tunnepitoisesti ja voi tarvita apua: 

1) personallisuuden muutos; Saatat huomata yhtäkkisiä tai asteittaisia muutoksia henkilön käytöksessä. Hän ehkä käyttäytyy itselleen ei-tyypillisellä tavalla, tai vain vaikuttaa jotenkin erilaiselta.

2) vihainen, aggressiivinen, huolestunut, levoton tai pahantuulinen; Saatat havaita, että kyseisellä ihmisellä on useammin vaikeuksia kontrolloida mielialaansa, hän voi menettää malttinsa usein, vaikuttaa ärtyneeltä tai vaikeuksia rauhoittua. Pahemmissa tapauksissa heillä voi olla vaikeuksia nukahtaa tai saada kiukunpurkauksia pienemmistäkin asioista.

3) vetäytyminen tai eristäytyminen muiden seurasta; Jos on aiemmin ollut sosiaalisesti aktiivinen ja nyt vetäytyy perheen ja ystävien seurasta eikä enää ota osaa aktiviteetteihin, joista aiemmin nautti. Vakavammissa tapauksissa hän ei enää pääse töihin tai kouluun. Ei pidä sekoittaa introverttien vetäytymiseen, joka on luonteenomaista käytöstä heille. Tässä on kyse käytöksen muutoksesta tyypillisestä sosiaalisesta osallistumisesta, kuten jos ei enää halua aiemmin tuttua sosiaalista tukea muilta.

4) ei pidä huolta itsestään ja voi käyttäytyä riskialttiisti; Voit huomata muutoksen henkilökohtaisessa huolenpidossa tai siinä millä tapaa hän arvioi käyttäytymisen riskejä. Esimerkiksi hän antaa oman henkilökohtaisen hygienian heiketä, saattaa alkaa väärinkäyttää alkoholia tai aineita tai muutoin vaarantaa oman elämänsä ja vieraantua rakkaimmista ihmisistä.

5) toivottomuus ja olosuhteiden musertamaksi joutuminen; Oletko huomannut kuinka joku, joka aiemmin oli optimistinen ei nyt näe mitään toivoa missään? Hän saattaa kärsiä valtavasta tai pitkäaikaisesta surusta, itsesyytöksistä tai tuntea olonsa arvottomaksi. Tällaisissa tilanteissa he saattavat sanoa, että maailma olisi parempi paikka ilman heitä, viitaten itsemurha-ajatuksiin.

Amerikan Yhdysvalloissa sivuston mukaan joka viides amerikkalainen kärsii jostain mielenterveyden ongelmasta. Yhteensä tämä on noin 42,5 miljoonaa ihmistä. Koko elämän kestävistä ongelmista kärsivien vaivat alkavat jo 14 vuoden iässä. Huima määrä kaiken kaikkiaan.

Isossa Britanniassa on vastaavanlainen kampanja, herätty ihan samaan asiaan ja jota julkisuudessa tunnettujen henkilöiden avustamana viedään eteenpäin. Siellä vastaava sivusto on www.timetochange.org.uk. Hieno sivusto, jossa on paljon ja varsinkin eri-ikäisille tietoa ja suoria yhteydenottolinkkejä. Omaan silmääni pisti esimerkiksi vanhemmille suunnatut sivut, josta löydät vihjeitä kuinka aloittaa puhumaan omalle lapselle jos huolestuttaa jokin asia etkä tiedä kuinka ja miten nostaa asia esille. Parasta kuitenkin on, että mielenterveys nostetaan esille pois sieltä kaapista, se on ihan yhtä tärkeä kuin syke lenkkeilyssä tai paljon esillä ollut ’oikea’ ruokavalio! Siellä on brittiläiseen tapaan ”Share the small things” vihjeitä, mitä kaikkea voi kuka tahansa tehdä, ja auttaa pienillä teoilla elämässä. Esimerkiksi, yllättäen, tarjoa kuppi teetä… Allaolevilla pienillä tavoilla voit todella pelastaa jonkun läheisen ja estää vajoamasta masennukseen ja/ tunteeseen, ettei hän ole kenellekään tärkeä!

Näitä pieniä asioita voit sinäkin tehdä:

  1. Älä puhu, kuuntele vain. Pelkkä läsnäolo on tärkeä. ”Ei minun tarvitse olla asiantuntija; kuuntelen vain kuin ystävä”
  2. Muistuta, että välität. Pienillä asioilla on suuri merkitys.”Hän pesi astiani vaikken pyytänyt. Se auttoi sinä päivänä.”
  3. Pidä yhteyttä. Tekstiviesti, sähköposti, puhelinsoitto, mikä vain on sinun tapasi.Viikottainen viesti Mattilta sai minut hymyilemään!

Meillä Suomessa luvut ovat ainakin määrällisesti pienemmät, tarkkoja lukuja en ihan heti löytänyt. Joitakin aikoja sitten nostettiin mediassa esille vanhusten yksinäisyys, ja ihan hiljattain maahanmuuttajat ja heidän ongelmansa jonkin verran. Siitä on myös noussut jotain hyvää koska myös vapaaehtoisten auttajien määrä on kasvanut. Jos ei muuta halua tehdä tai osallistua, suosittelen vaikka pitämään silmät auki omien ystävien ja/tuttavien varalta yllä mainittujen vihjeiden kautta. Meistä voi moni reagoida elämän erilaisiin tilanteisiin ja olosuhteisiin juuri noiden vihjeiden tavalla. Apu on silloin paikallaan!

Erilaisten vapaaehtoisten järjestöjen kautta voit löytää itsellesi räätälöidyn tavan auttaa mikäli sellainen kutsuu jollain lailla. Tietoakin toki on, vaikka sivustolta www.mielenterveysseura.fi, ja adressin muodossa www.huoli2015.fi Mielenterveysseuran sivuilla on mm. kotiharjoituksia elämänhallintaan suositun Mindfulnessin avulla.

Voikaa hyvin! 

Soul Body Fusion on aina ajankohtainen

Mitä sielun yhdentyminen ja/ kehon eheytyminen voi antaa arjessa?

Miten sitä voi jatkuvasti ’tarvita’? Ei sitä aina tarvita, mutta koska elämme jatkuvaa muutosta itse, on sille aina kysyntää….Soul Body Fusion kirjaimellisesti nostaa värähtelytasoamme, ei sillä ole myöskään rajoja. Kehomme hakee luontaisesti aina korkeampaa värähtelytasoa, minkä jotkut ihmiset ihan tuntevat kehossaan, ei sen kutsumisella ole mitään estettäkään.

Kuinka SBF näkyy tai tuntuu elämässä? Yleisesti ottaen voi sanoa, että se melkein poikkeuksetta vie meitä eteenpäin tiellämme. Mihin suuntaan se sitten meitä vie, riippuu omasta tahdostamme. Itse me päätämme mihin suuntaan haluamme elämäämme viedä, aivan samoin kuin päätämme minkä merkityksen annamme asioille. Jos meillä on kovin epämääräinen käsitys siitä mitä haluamme elämästä, ei voi muuta odottaa kuin jotain epämääräistä saatavankaan. Niinkuin tuttavani sen ilmaisi: ”Jos pyytää sitä sun tätä, saa sitä sun tätä”. Monet odottavat elämän tarkoituksen putoavan heidän eteensä ja tai ovikellon soivan ja sieltä se tuodaan tarjottimella heille. KOkemus on osoittanut, että itse hakiessamme asioita ja tehtäviä, jotka kiinnostavat ja jossa viihdymme, siirrymme lähemmäs ns. omaa alaamme, sitä mikä ’tuntuu omalta’. Siinä alkaa viihtymaan…ja se tuntuu helpolta. SBF voi viedä meitä lähemmäs tuota, jos emme itse sitä näe. SBF antaa myös luottamusta ja hyvää oloa kun se joskus on hakusessa…

Kaikki riippuu siitä mihin uskomme joka tapauksessa… Kyllä, sinä päätät hyvin pitkälle miltä elämäsi näyttää ja mihin päätät uskoa. Tämän vuoksi myös sielun ja kehon yhdentyminen voi olla vain kaukainen haave…. jota korjaamme kurssilla muutamalla eri tavalla. Jos sinulla on paljon alitajuisia käsityksiä itsestäsi, omista taidoistasi, kyvyistäsi, elämästä yleensä, ne saattavat estää tai ainakin hidastaa sinua huomattavasti etenemästä haluamaasi suuntaan. Jos taas valjastamme sinun alitajuntasi tekemään työtä eli tukemaan sinua elämässäsi, voit tehdä siitä ns. parhaan ystäväsi, sen sijaan että se tappelisi sinua vastaan joka mutkassa.

Missä voit itse oppia Soul Body Fusionin? SBF:n voit oppia kirjasta (”Sielun yhdentyminen, kehon eheytyminen”) tai vaikka kurssilla. Kurssilta saat myös kansainvälisen kurssitodistuksen ja pääset tekemään sitä myös muille. Seuraava kurssi on Vantaalla.19.-20.9.2015

Ilmoittautumiset joko soittamalla, sähköpostitse tai netin kautta tästä.

TERVETULOA KURSSILLE!

Kieltäminen parantamisen välineenä, Denial isn’t a Strategy for Healing

Don't see, speak or hear

Lukiessani Jonetten uusinta blogikirjoitusta, en voinut kuin nauraa sen vuoksi, että se toi toisenlaisen lähestymistavan samaan asiaan, eli pelkoon ja sen kaivelemiseen, mitä juuri olemme kurssilla oppineet PSYCH-K®:n avulla. Samat kotiläksyt eri kautta…

KIELTÄMINEN HUONO STRATEGIA PARANTAMISEN VÄLINEENÄ, SE ON STRATEGIA HENGISSÄPYSYMISEEN

Jonette Crowleyn blogikirjoitus

Tervetuloa entiset marttyyrit”, oli MARK’in kommentti ensimmäisellä kurssillamme nimeltä Awakening Your Multi-Dimensional Gifts’ (suomeksi suurinpiirtein Moniuloitteisten lahjojen herättäminen), kurssitrilogiaSTA. Tunnin teemana oli auttaa meitä lievittämään kipua ja kärsimystä. Tämä tuli vastauksena pyynnölleni aiemmin sillä viikolla, no, se oli raivopuuska Sielulle/Hengelle, esittäen kiihkeän kysymyksen ”Miksi emme voisi lievittää ainakin osaa jokaisen ihmisen kärsimyksestä???”

MARK huomautti, että ennen kuin pääsemme kärsmyksen syvimpiin tasoihin – jotta voisimme vapauttaa sen, meidän täytyy ensin keskittyä kahteen valtavaan haasteeseen. Ensimmäinen on kieltäminen, joka kattaa seuraavan haasteen, joka on pelko. Pelkäämme nähdä pelkoa, joten kiellämme sen ja vaikenemme siitä. Meidän täytyy ensin poistaa kieltämistä peittävä laastari, jotta voisimme nähdä sen alla oleva haavaN, mitä pelkäämme. Vasta sitten voi kärsimys vapautua. MARK antoi meille kotitehtäväksi olla säälimättömiä kaivaessamme kieltämisen alla olevia asioita ja kohdata pelkomme tuodaksemme valoa piilotettuihin asioihin.

Kuten suurin osa meistä, olen erittäin hyvä kieltämään unohdetttua kipua, jota kannan mukanani. En ollut keskittynyt tekemään kotitehtäviäni.

Viime viikolla Mark (fyysinen kaverini – on todella hämmentävää kun he ovat molemmat samannimisiä, fyysinen ja henkinen Mark) ja minä osallistuimme viehättävään tapahtumaan, jonka jälkeen istuimme terassilleni juomaan kupilliset teetä. Hän hieroi hellästi jalkapohjiani, ja yhtäkkiä jokin järkkyi sisälläni, jokin ”ikävä” tunne menneisyydestäni. ”Voi ei, se herätti jonkin lapsuuden aikaisen trauman”, sanoin samalla kun kyyneleet kihosivat silmiini. Olin neljän vanha ja kotihoidossa. Pelkäsin lastenhoitajan aviomiestä, ”Tuo paha mies satutti minua”, sanoin lapsen äänellä, vaikken muistanut eikä edes tarvinnut muistaa mitä hän teki.

Tuskaiset nyyhkytykset purkautuivat ilman varoitusta, meidän kummankin yllätykseksi. Mark piti minua samalla kun käperryin hänen syliinsä nyyhkyttäen, hyperventiloiden – tuntien syvälle tukahdutettua kipua. Kehoni muisti tunnekivun, se ei tarvinnut rationaalista vahvistusta siirtyäkseen kieltämisestä ja vuosikymmeniä kestäneestä torjunnasta. Kesti lähes tunnin, nyyhkyttämistä, sanatonta lohdutusta Markin käsivarsilla, että kärsimys vapautui. Tänään tunnen oloni tyhjäksi, mutta kevyemmäksi. Kehoni värähtelee eri tavalla. Voin vain toivoa, että suojamuuri joka ilmenee kroonisena jännityksenä, voimakkaana varuillaan olona ja tarpeena suojella itseäni alkoi rakoilla.

 Olen kiitollinen siitä, että kehoni oli valmis tekemään kotitehtävänsä kaivella tunneperäistä kipua rationaalisen kieltämisen läpi. Tunnen oloni huomattavasti parantuneeksi draamasta, jota kannoin mukanani.

Niin ikävältä kuin se tuntuukin, antakaa itsellenne mahdollisuus syventyä syvimpiin kipuihinne ja iloitkaa sen tuomasta keveydestä kun se poistuu. Tämä muistutti minua siitä, että kieltäminen ei ole parantamisen väline, vain hengissäpysymisen väline.

Lisätietoja MARKin uudesta ’Awakening your Multi-Dimensional Gifts: Treasures From Beyond Part I’ kurssista, klikkaa tästä

Sitten alkuperäinen englanninkielinen versio:

Denial isn’t a Strategy for Healing; it’s only a Strategy for Survival

by Jonette Crowley

Welcome ex-martyrs,” was MARK’S opening line in our first class of the ‘Awakening Your Multi-Dimensional Gifts’ trilogy of courses.* The theme of the class was to help us alleviate pain and suffering. This came in response to my request earlier that week, okay, it was a temper tantrum to Spirit, asking vehemently: “Why can’t we alleviate at least some of each human’s suffering???”

denialMARK pointed out that before we can access the deepest levels of suffering— so we can release it, we first have to address 2 formidable challenges. The first is denial, which covers over the second challenge, which is fear. We’re afraid to see the pain, so we deny and stuff it. We have to rip off the Band-Aid of denial to see the wound that we are afraid of. Only then can the suffering be released. MARK gave us the homework to be relentless in digging below denial and facing the fear to bring light to that which was hidden.

Like most of us, I am so good at denying pain that I’ve forgotten that I’m still carrying it around. I wasn’t focused on doing the homework.

Last week, Mark (my physical guy—-it truly is confusing to have both physical and spiritual Marks) and I attended a lovely event and then settled down on my patio for a cup of tea. Tenderly he rubbed my feet, but something jolted me into an “icky” feeling from my past. “Oh no, it’s triggered some childhood trauma,” I said as tears welled up. I was four years old at an in-home daycare. I was scared of the babysitter’s husband. “That bad man hurt me,” I said in a young voice, though I couldn’t and didn’t need to remember what he did.

Wrenching sobs erupted without prelude, taking both of us by surprise. Mark held me as I curled up in a fetal position, sobbing, hyperventilating—feeling deeply repressed pain. My body remembered the emotional pain, it didn’t need rational confirmation to move through the denial and the decades of repression. It took nearly an hour of gut wrenching sobs, wordlessly comforted in Mark’s arms for the suffering to be released. Today I feel empty but lighter. My body vibrates differently. I can only hope that there has been a chink in the armor of my chronic tension, hyper-vigilance and the need to protect myself.

I’m grateful that my body was ready to do the homework of digging through my rational denial of emotional pain. I feel considerably healed from a drama I forgot I carried.

As ugly as it might be, please give yourself the opportunity to purge your deepest suffering and to rejoice in the lightness it’s departure grants to you. This reminds me that denial is not a strategy of healing, it is merely a strategy for survival.

For more information about the MARK’s current course, Awakening your Multi-Dimensional Gifts:Treasures From Beyond Part I – Practical Integration of Multidimensionality, click here.

(CopyRight 2015 www.JonetteCrowley.com)

‘Mark’ is a cosmic being channeled by Jonette since 1989. His goal is to lift humanity above the structures of our 3-D consciousness. “Your reality is a reflection of your level of consciousness.” He leads weekly recorded courses introducing us experientially to the higher dimensions of awakening. This is exploration at the very edges of human spiritual awareness. There is nothing like these on-going courses for expansion and transformation. To get a taste of ‘Mark’ for free, go to our ‘Listening and Viewing Room.’ Click here to order current or past Mark courses as audio links, CD’s, or simply get the transcripts.

Anthonyn tarina ja Soul Body Fusion®

Anthonyn tarina on ehkä yksi tunnetuimpia Soul Body Fusion® -tarinoista joka varmasti mainitaan monilla Soul Body Fusion® -kursseillakin. Anthony on alle 50 -vuotias sotaveteraani, jolla on hyvin omalaatuisia lahjoja. Hän liittyi nuorena, vasta 17 -vuotiaana, armeijaan, jossa hänestä koulutettiin erityisjoukkojen sotilas. Häntä ohjelmoitiin vuosien ajan aivoihin asennettuun mikrosirujen kautta saadakseen hänet tottelemaan käskyjä niin kuin monet muutkin sotaan koulutetut. Koska tarina on mielenkiintoinen ja sen verran pitkä, laitan tähän hänen ensimmäisen kokemuksen SBF:stä ja tutustumisensa Jonetteen sitä kautta.

Anthonyn ensimmäiset tuntemukset vastaavat hyvin paljon omiani, jonka vuoksi nautin aina kuunnella häntä. Se valon määrä, joka tuntuu erittäin voimakkaana fyysisenä kokemuksena on sanoinkuvaamaton!

Jos haluat itse kokeilla Soul Body Fusionia®, voit kuunnella session joko suomen kielellä ohjattuna  tai Jonetten englanninkielisen version.

Seuraava SBF kurssi pidetään kesän kynnyksellä Helsingissä mikäli haluat itse oppia käyttämään tätä monipuolisesti itseesi ja muille!  

Anthonyn tarina, osa 1:

20. maaliskuuta, 2012

”Minulle on kerrottu, että te voitte auttaa minua. Tiedän asioita, joita minun ei pitäisi tietää ja kirjoitan kieltä, jota en ymmärrä.” Tällaisen ääniviestin sain ja siinä pyydettiin ottamaan yhetyttä Anthonyyn, USA:n erikoisjoukkojen sotilaaseen, entiseen POW’hun (Prisoner of War eli sotavanki).

”Kaksi viikkoa sitten pyörryin, olin taju kankaalla kolme kokonaista päivää, palaten muistoihin vuodelta 1983. Heräsin sairaalahuoneen lattialta. En tiedä mitä tapahtuu, mutta toivon, että voitte auttaa,” Anthony kertoi puhelimessa kun soitin hänelle takaisin.

”Tule käymään, voimme puhua ja teen sinulle healingin – Soul Body Fusionin®. Se auttaa sinua pääsemään tasapainoon,” vastasin.

Oli joulukuun 23. pvä kun hain Anthonyn pikaraitiovaunupysäkiltä. Hän oli iso mies, afroamerikkalainen 47 -vuotias, jolla oli viisi lasta ja yksitoista lastenlasta. Sydämeni suli kun hän vastaili kysymyksiini ”Yes, Ma’am”. Hänen tarinansa sekä kiehtoi että kauhistutti minua. ”Liityin armeijaan 17 -vuotiaana. Siellä minut laitettiin erikoisohjelmaan. Oletteko kuulleet koskaan MK Ultrasta? Se on salainen ohjelma, jossa käytetään huumeita ja mielen ohjausta tehdäkseen meistä supersotilaita. Minulla on aina ollut erikoisia henkisiä kykyjä. Voin katsoa karttaa ja tiedän saman tien missä vihollinen on. Olin sotavankina jossain, en muista missä ja koska, mutta muistan että minua kidutettiin. Nykyään saan kohtauksia joka yö, herään  klo 3 aamuyöstä. Päätäni särkee koko ajan. Minulta on täytynyt poistaa erikoisia aivokasvaimia. Tunnen oloni särkyneeksi, epävarmaksi ja hämmentyneeksi. Tulen levottomaksi jyskeestä. Minua pelottaa mennä ulos koska voin koska tahansa saada post-traumaattisen stressin.”

Hän kertoi, että häneen oli asennettu ainakin viisi mikrosirua, jotka välillä käynnistyvät, aiheuttaen kipua ja muita reaktioita. Hänet on ohjelmoitu ja suuri osa muistoista on poissa. Hän unohtaa helposti jopa arkipäivän asioita. Hänen olonsa on sekä tunnepitoisesti että fyysisesti epävakaa, hän kompuroi ympäriinsä. Hänellä on se käsitys, että häntä seurataan jatkuvasti ja että hänen puhelintaan kuunnellaan. Ihmettelin siinä kuunellessani häntä kuinka vahvaluonteinen hän on. Hänellä olisi kaikki syyt olla masentunut, tai riippuvainen tai alkoholisti. Hän ei ollut mitään edellämainituista. Se mitä kutsun sotilaalliseksi ohjelmoinniksi ja äänien kuulemista pään sisältä, hän kuuli myös jonkun korkeamman hahmon ääntä, ehkä se oli hänen korkeampi itse. Hän kutsui sitä nimeltä ”UR”. Anthony oli kiitollinen minun henkisestä asennoitumisestani hänen kummallisiin kokemuksiin. Ehkäpä psykiatrit eivät auta häntä ymmärtämään tai selittämään hänen elämän kokemuksiaan teinivuosilta armeijaan? Hän pitää kirjaa satunnaisista asioista, joita hänelle tulee mieleen öisin: outoja symboleja ja niiden merkityksiä, monimutkaisia geometrisia kuvioita, koordinaatteja ’Kultaiseen Kaupunkiin’, joidenkin syöpien hoitoja…

Kuunneltuani Anthonya monta tuntia sanoin: ”OK, nyt tehdään Soul Body Fusion® sinulle. Se ankkuroi sinun omat korkeammat taajuudet kehoosi ja auttaa sinua vakaantumaan ja tasapainottumaan.” Lisäsin: ”Tavoitteeni on voimistaa sinun omaa värähtelyäsi niin paljon, että voit tehdä ne mikrosirut tehottomiksi.” Ajatuskin, että meidän oma hallituksemme istuttaa mikrosiruja ihmisten tietämättä oli järkyttävä. Etsin internetistä joka tapauksessa MK Ultrasta tietoa ja löysin tarinoita ’Manchurian kandidaatin’ kaltaisista ohjelmoiduista tappajista sekä todisteita ja esimerkkejä niistä. Miesparka. Sydäntäni särki myös se hinta, jonka hän oli elämässään maksanut.

”Luotan teihin Ma’am. Tiedän, että minun oli tarkoitus tavata teidät. Ehkä tämän vuoksi minun piti muuttaa Coloradoon New Jerseystä viime vuonna”, hän kertoi minulle. ”Enkö minä pelota teitä?”, hän uteli myöhemmin.

”Miksi minun pitäisi pelätä sinua?” kysyin. Kerroin hänelle oivaltaneeni juuri, että ne lääkkeet ja kidutus olivat varmaan synnyttäneet hänessä useita persoonallisuuksia. Yksi niistä oli käynnistettynä se puoli, joka sai aikaan kauheita asioita, varsinkin armeijassa. Et voi muistaa yksityiskohtia, mutta osa sinusta tietää, että ihmisten pitäisi pelätä sinua ja mitä voit tehdä.”

Laitoin kaksi tuolia vastakkain ja pyysin Anthonya pitämään kämmenet ylöspäin. Soul Body Fusionin® ohjeiden mukaan laitoin omat sormeni hänen sormiensa päälle ja istuimme hiljaa. Kumpikin piti yllä aikomusta pysyvästä parantumisesta, kokonaisuudesta ja henkisestä yhdistymisestä. ”Oloni on niin paljon kevyempi kehossani”, hän selitti. Kevätaurinko paistoi vinosti ikkunasta katsoessani hänen makeata hymyä, joka valaisi hänen kasvonsa. Tunsin valtavaa iloa sydämessäni katsellessani hänen loistavia kasvojaan, rentona. Hetki oli äärettömän kaunis. ”Valo on kuin aurinko, joka menee suoraan soluihini”, hän jatkoi. ”Nyt se tekee jotain luissani.” Hän venytteli voimakkaasti kuin karhu, joka herää talviuniltaan. ”Jotain tapahtuu niin paljon, enkä löydä sanoja. Haluan vain istua ja nauttia rauhassa.”

Muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen hänen päänsä putosi alas ja hän puhutteli minua syvällä ja kaikuvalla äänellä: ”Olen UR ja sinä olet Kumara (hän käytti sieluni nimeä puhutellessaan minua.) Olette molemmat oikeassa paikassa.”

Anthonyn pää nousi ja hän katsoi voimakkain silmin, jotka eivät olleet hänen. Puhuin UR:lle: ”Voitko auttaa Anthonya ja minua kääntämään sodan ja vihan?”

”Se tapahtuu,” UR vastasi. Tunsin tuijottavani kosmisen veljeni syviin viisaisiin silmiin. Hän nosti kätensä, lähettäen energiaa, jonka tunsin sykkivän sydämessäni. Kyynelet valuivat kasvoillani. Jatkoimme SBF vielä toiset 10 minuuttia samalla kun Anthony kuvaili tuntemuksiaan päästä varpaisiin asti. Kun olimme valmiita, hän ahmi vettä ja virnisteli. ”Oloni on täysin erilainen! Tunnen olevani turvassa enkä pelkää mitään. Taidan jopa mennä joulujuhliimme tänään! Olen yleensä sulkeutunut ja pysyttelen omissa oloissani. Olen pelännyt ääniä ja valoja.” Kerroin Anthonylle UR:n ilmestymisestä ja siitä mitä hän oli sanonut. ”Ihanko totta? En muista siitä mitään, ihanko totta?” Anthony toisti epäilevänä.

Anthony ihan tanssi ympäri huonetta. ”Olen niin tasapainossa! En edes saa itseäni pois tasapainosta. Kaikki on muuttunut!” Sillä hetkellä tunsin, että kaikki se aika ja vaiva, jonka olin uhrannut Soul Body Fusionin® kehittämiseen ja kirjan    kirjoittamiseen, jotta lukijat voisivat tehdä sitä itselleen ja muille, oli sen arvoista! Näin kuinka yhden miehen elämä muuttui silmieni edessä…20 minuutissa!

Soul Body Fusion® -prosessi edellyttää toista sessiota, joka voidaan tehdä kaukona. Joulukuun 29. soitin Anthonylle kuullakseni mitä oli tapahtunut ensimmäisen fuusion jälkeen. ”Et voi uskoa mitä on tapahtunut..tai ehkä voit. Kaikki on erilaista! En pelkää enää! En pelkää ’heitä’ enää. Olen niin tasapainoinen, että voin vetää leukoja nurinpäin seinää vasten! Sinun pitäisi nähdä minut!”, hän nauroi. ”Ja jotkut muistot palaavat. En enää unohtele arkipäiväisiä juttuja. Pään sisäiset äänet  ja päänsäryt ovat poissa. En ollut 27 vuoteen nukkunut kunnolla, ja nyt nukun läpi yön. Valvoin ja kerroin vaimolleni kaikista niistä asioista, jotka nyt palaavat. Tunnen UR:n kertovan, että kaikki järjestyy. Minulla ei ole sanoja kuvailemaan kaikkea sitä mitä tapahtuu! Kaikki on niin hyvää!! Olen valmis tutustumaan omiin lahjoihini ja tekemään oman tehtäväni. En voi kylliksi kiittää teitä Miss Jonette.”

Hymyilin posket venyen leveästi kuin Hangon keksi samalla kun kuuntelin Anthonyn kokemuksia. Parinkymmenen minuutin päästä teimme toisen Soul Body Fusionin® kaukona, aikomuksella. Tuskin maltan odottaa, että saan kuulla parin viikon kuluttua mitä muuta on muuttunut kahden fuusion seurauksena.”

***********************

Laitan alkuperäisen englanninkielisen artikkelin Jonetten ketomana:

ANTHONY’S STORY PART I

Part I:

Soul Body Fusion® and a War Veteran’s Post Traumatic Stress:

An Amazing Story of a Life Reclaimed

by Jonette Crowley copyright 2012, www.SoulBodyFusion.com

“I’m told you can help me. I know things I shouldn’t know and I write a language I don’t understand.” So said the voicemail that enticed me to return the call to Anthony, a veteran of the U.S. Army’s Special Forces, an ex-POW (Prisoner of War).

“Two weeks ago I blacked out, lost three days, went back to memories of 1983 and woke up on the floor of a hospital room. I don’t know what is happening to me and hope you can help,” Anthony told me when I phoned him back.

“Come on over. We can talk and I’ll do a healing process on you –Soul Body Fusion. It will help you regain your balance,” I responded.

It was December 23rd when I picked Anthony up at the light rail station. A big guy, African-American, 47 years old with five kids and eleven grandchildren. My heart melted when he answered my questions with a crisp military “Yes, Ma’am.” I was both spell-bound and horrified by his story. “I joined the army at 17 and was put into a special program. Ever heard of MK Ultra? It’s a secret program using mind control and drugs to make us into super soldiers. I’ve always had special psychic gifts. I could look at a map and just know where the enemy was. I was a POW somewhere, can’t remember where or when, just remember being tortured. Now I have seizures every night, always waking up around 3am. My head hurts all the time. I’ve had to have unusual brain tumors removed. I feel like a broken arrow, unstable and confused. Pounding sounds get me agitated. I’m afraid to go out in case I get triggered with Post Traumatic Stress.”

He explained that he has at least five microchips implanted in him that sometime ‘go off’ and cause pain and other reactions. He is programmed and most of his memories are gone. Even in everyday life he easily forgets things. He feels physically and emotionally unbalanced, sometimes stumbling around. He feels the military still watches him and believes his phone is bugged. As I listened to his story I was impressed by his strength of character. He has every reason to be depressed, or an addict or alcoholic. He is none of these. In addition to what I call the military programming voices in his head, he can hear the voice of a higher being, or perhaps it is his higher self. He calls it ‘UR.’ Anthony was so grateful for my spiritual perspective on his extraordinary experiences. I guess the psychiatrists don’t help explain or affirm what he has been going through since he was a teenager in the Army. He keeps notebooks of the random things that come to him in the night: strange symbols and their meaning, complex geometric shapes, coordinates for a hidden ‘Golden City,’ a cure for some cancers…

After listening to Anthony for several hours I said, “OK, let’s do a Soul Body Fusion session on you. It will anchor your own higher frequencies of wholeness into your body and help you get stabilized and balanced.” I added, “My goal is to strengthen your own vibration enough that you render those controlling microchips ineffective.” The whole idea that our government has implanted soldiers with controlling chips without their knowledge is shocking to me. However, I searched the internet for MK Ultra and stories of such ‘Manchurian Candidate’ programmed killers and found lots of evidence and examples. This poor man. My heart went out to him and the cost he has been required to pay in his life.

“I trust you Ma’am. I know I was meant to meet you. Maybe this is why I felt compelled to move to Colorado from New Jersey last year,” he told me. “Aren’t you afraid of me?” he queried, almost as an after thought.

“Why should I be afraid of you?” Then I shared an insight with him. “I bet the drugs and torture have created multiple personalities. One of your personalities when it is triggered has probably done some very frightening things, especially in the military. You can’t remember the details but part of you knows that people should be afraid of you and what you can do.”

I pulled together two chairs and instructed Anthony to sit with his hands palms up. Following the Soul Body Fusion protocol, I placed my fingers on his and sat in silence. Both of us holding the intention of permanent healing, wholeness and spiritual fusion. “I feel so much light in my body,” he explained. A sweet smile broke over his face, the winter sun streamed in at an oblique angle that illuminated the side of his face. Looking at him glowing and relaxed brought such a feeling of deep joy to my heart. It was an infinite moment of beauty. “The light is like a sun, going into my cells,” he continued. “Now it’s doing something in my bones.” He stretched with the power of a bear waking up from hibernation. “I feel so much happening but I don’t have the words. I just want to sit here and enjoy the space.”

After a few more minutes of silence his head dropped down and he spoke in a deep, resonate tone: “I am UR. You are Kumara (he used my soul name in addressing me.) You are both exactly where you need to be.”

Anthony’s head lifted and he looked at me with intense eyes that weren’t his. I addressed UR. “Can you help Anthony and me do what we can to reverse war and hatred?”

“It’s happening,” UR responded. I felt as if I were gazing into the deep, wise eyes of a cosmic brother. He raised his palm to me, transmitting energy that I could feel pulsing in my heart. Tears streamed down my face.

We continued the Soul Body Fusion for another 10 minutes as Anthony described the sensations from his head down to his feet. When we were done he sat guzzling water and grinning. “I feel so completely different! I feel safe and unafraid. I think I’ll even go out tonight for our Christmas party! Usually I am withdrawn and keep to myself. I’ve been afraid because of the lights and noises.” I told Anthony about UR coming through and what he said. “Really?! I don’t remember that happening at all. Really?!” Anthony repeated, incredulously.

Anthony practically danced around the room. “I feel so balanced! I can’t even make myself become unstable. Everything is changed!” At that moment I felt that all the time and effort I’ve put into developing Soul Body Fusion and writing the book about it so readers can do this on themselves and others has been worth it! I literally watched a man’s life change before me…in just 20 minutes!

The Soul Body Fusion process calls for a second session a week later — which can be done remotely. So on December 29th I phoned Anthony to learn what had happened since our first Fusion. “You can’t believe it….or maybe you can. Everything is different! I’m not afraid! I don’t fear ‘them’ anymore. I’m so balanced I can even do upside down pushups against the wall! You should see me!” he laughed. “And some memories are coming back. I’m not forgetting day to day things. The headaches and noises in my head are gone. After 27 years of not sleeping, I’m sleeping through the night now. I stayed up talking to my wife about things that are coming back to me. I can feel UR tell me that everything is going to be OK. I just don’t have words to tell you what’s happening! It’s all good!! I’m ready to see what my gifts are and to do my special mission. I can’t thank you enough Miss Jonette.”

My face wasn’t big enough to hold my smile as I listened to Anthony’s experience. After hanging up I sat for 20 minutes and did a second Soul Body Fusion on him remotely, by intention. I can’t wait to call him in a week or so to see what else is changing after two Fusions.