Aika – mitä se on?

Ajasta kertova artikkelini on jälleen kerran – MARKin kanavointi – vuodelta 2015.

Aika estää kaiken tapahtumista heti.” Fyysikko John Wheeler

Kysymys: Jos aikaa ei olisi ja kaikki tapahtuisi samaan aikaan, miksi sen täytyy tapahtua nyt? Kyse on samasta asiasta kuin, että kaikki tapahtuu uudelleen ja uudelleen? Miksi?

Aika muistuttaa paljon niitä nollia, jotka keksittiin numeeriseen systeemiinne. Nollat pitävät paikkaa. Ne muodostavat eron  yhden sentin ja miljardin dollarin välillä. Ilman nollia numeerinen systeemi menettäisi merkityksensä. Aika on kuin välikappale, joka sallii sinun kokea tapahtumia niin, että ne eivät kaikki törmäisi ’Kaikkeuteen’. Kaikkeudessa ei voi olla kokemuksia. Kun ei ole aikaa, ei ole myöskään SINUA ajan ulkopuolella. Kun ei ole aikaa, ei ole tilaa. On vain tiivistettyä olemassaoloa.  Siinä tiivistetyssä olemassaolossa ei ole kokemuksia. Ei ole kokijaa. Ei ole tarkkailijaa. Ei ole tapahtumaa. Jotta voisi olla olemassaolon kokemus, täytyi lisätä nollia. Aika lisättiin ulottuvuuteen, jotta ymmärtäisit. Ulottuvuuden- joka sisältää ajan – tuolla puolen, kaikki tapahtuu nyt. Koska ihmiset eivät voi käsittää kaiken tapahtuvan heti, välikappaleet on laitettu, jotta voisit itse asiassa kokea sen.

Kysymyksen toinen osa: Tapahtuuko kaikki uudestaan ja uudestaan? Ja miksi? Ajattele kysymystä.

Jos aikaa ei ole, ei ole myöskään olemassa uudelleen ja uudelleen. On vain SE. Mitä tahansa tapahtuukin, se tapahtuu nyt…aina. Kaikki mikä VOI tapahtua, tapahtuu nyt, aina korkeammissa ulottuvuuksissa. Sinun maailmasi rajoittuu aisteihin. Sinulla on 5 aistia, joten maailmasi on aika lattea. Sitä mukaa kun avaudut muille aisteille – mitkä ovat rajoittamattomat, myös maailmastasi tulee rajoittamattomampi ja rikkaampi. Joten kun kutsumme sinua moniulotteiseen tietoisuuteen, avaamme kykyäsi nähdä ja tietää ja kokea asioita, jotka ovat aina olleet olemassa, mutta sinulla ei ollut kykyä tietää sitä. Sinun on helpompi olla ajassa ja tiedostaa kaiken olevan ajatonta. 

Joskus kun meditoit, koet laajentuvasi. Tullessasi takaisin kehoosi, olosi on erilainen koska ajattomuuden ydin pysyy sinussa ja tulee aina olemaan kun palaat takaisin aikaan. Joten kun laajennat tietoisuuttasi, voit saada molemmat puolet. Kyse ei ole ”Olen ajassa” tai ”Olen ajan tuolla puolen” kaksinaisuudesta. Sinä olet se kaikki. Sitä ei voi helposti ymmärtää lineaarisesti. Sen vuoksi työskentelemme sinun lineaarisen mielen päivittämisen kanssa. 

Niin paljon tapahtuu meditaatiossa mitä ei sinun pieni itse voi ymmärtää. Suurin osa meditaatioista tähtää siihen, että ET OLISI enää  oma pieni itsesi. Se johtuu siitä, että sinun pieni itsesi ei voi ymmärtää enempää. Sinun pieni itse ei ole tarpeeksi suuri luomaan maailmaa, jonka visualisoit. Meidän tavoitteemme on viedä sinut ymmärryksen tuolle puolen, jotta pienen itsesi täytyisi kasvaa suuremmaksi versioksi itsestään, ja kasvaa suuremmaksi ja vielä suuremmaksi versioksi itsestään. Sitten voit nähdä mitä voi tapahtua näissä meditaatioissa. Sinä muutut tavoin, joita et voisi kuvitellakaan. Sinun pieni-itsesi ei voi suunnitella muutosta, joka on pientä itseään suurempi – olit kuinka älykäs vain. Joten me yritämme auttaa sinua tiedostamaan, jotta voisit luoda pientä itseäsi suuremman muutoksen. Sitten pieni itse muuttuu  ja niin edelleen … jne…Nyt tapahtuvia muutoksia ei voi KOSKAAN selittää sille sinulle, joka aloittaa meditaation. Meditaation lopussa olevalle sinulle sitä ei tarvitse selittää. Kiitos filosofisesta kysymyksestäsi. Tässä ’MARK’.

Kanavointi oli Tukholman MARK -kurssilla vuonna 2015.

Sitten englanniksi sama.

“Time is what prevents everything from happening at once.”

– Physicist John Wheeler

Question: If there is no time and all is happening at the same time, why does it have to happen now? It is the same thing that is happening all over again? Why?

Time is much like the zeros that were invented in your number system. The zeros are place holders. They make the difference between one cent and a trillion dollars. Without the zero your number system would be meaningless. Time is like the spacers that allow you to experience events, so they are not all crushed into ‘Allness’.  In Allness there can be no experience. When there is no time, there is also no YOU outside of time. When there is no time there is no space. There is only condensed existence. In that condensed existence there is no experience. There is no experiencer. There is no observer. There is no event. So in order to have an experience of existence, the zeros were put in. Time was put in as a dimension for you to understand. But beyond the dimension that includes time,  everything IS happening now. Since humans can´t unravel everything happening at once, the spacers are put in so you can actually experience it.

The second part of your question is: Does the same thing happen over and over again? And why?  Think about that question.

If there is no time, there is no over and over again. There is only IT. Whatever happened is happening now ….  forever.  All that CAN happen is happening now, forever in the higher dimensions. Your world is limited by the senses you have. You have 5 senses so you have a very flat world. As you open up more senses—  which are unlimited, your world becomes more unlimited and richer. So when we invite you to multidimensional awareness, we are opening up your ability to see and know and experience things that were always existent but you didn’t have the faculty to know before. You are becoming more comfortable being in time and knowing that it is all timeless.

Sometimes when you have a meditative journey you feel expanded. When you come back to your body you feel different, because that essence of timelessness stays with you and will always be with you even as you re-enter time. So as you expand your consciousness, you can have both sides. It is not the duality of  “I am in time’, or “I am out of time.” You are all of it. It can´t be understood easily from your linear mind. This is why we are working hard to update your linear mind.

So much happens in meditation that your small selves can´t understand. The purpose of most of our meditations is to get you so you are NOT your small selves. This is because your small self cannot understand more. Your small self isn’t great enough to create the world that you envision. So our goal is to take you beyond understanding so your small self has to evolve into a larger version of itself, and into a large and an extra large version of itself. Then you will see some of what happens in these meditations. What happens is you change in ways you couldn’t imagine. Your small-self cannot design a change that is bigger than your small self— no matter how smart you are. So we try to help you gain in consciousness so the change you can create is bigger than your small self. Then the small self becomes that change and so on and so on and so on…. So the things that happen can NEVER be explained to the you who begins the meditation. And who you are at the end of the meditation doesn’t need explanations. Thank you for your very philosophical question. This is ‘MARK’.

Channeled by Jonette Crowley at ‘MARK’ weekend workshop in Stockholm, Sweden Copyright 2015

 

Mainokset

Ihmiskunnan kosminen evoluutio menossa

Elokuun 21. päivästä lähtien joulukuun talvipäivän seisaukseen (21.12.) asti on kuulemma mahdollisuus poikkeavaan kehitykseen ihan ihmiskunnan evoluution kannalta. Tämä artikkeli on blogista, ja suorastaan kutkuttaa niin paljon, että se on pakko suomentaa myös teille. Jonette in Iceland

Jonetten mukaan meille on avautumassa nk. ”Vuoden 2017 Suuri Siirtyminen”. Vanhojen rakenteiden rajat ja siteet löystyvät nyt. Eräällä tavalla se luo epävarmuutta ja kaaosta. Toisaalta, se on mahdollisuus muokata uudestaan kaikki korkeammalle tasolle. Henkiseen kasvuun omistautuneille se on tarkoituksenmukainen siirtyminen. Meidän velvollisuutena on pitää selkeänä mielessä aikomus ihmiskunnan kosmisesta evoluutiosta. (Saat lisätietoa kirjeen lopussa miten sinä voit käyttää hyväksi elokuun 21. pvän energioita.)

Tämä vuoden loppuun saakka kestävä avautuminen tukee meitä suurissa ajatteluun liiityvissä päätöksissä ja kannustaa meitä ottamaan harkittuja askelia tulevaisuuteen liittyvässä luomistyössä. Kysy itseltäsi: ”Mitä aspekteja itsestäni olen valmis jättämään taakseni?” Nykyinen minäni on luotu aiemmin, menneisyydessä, tarkoituksena suojella meitä. Kysy itseltäsi: ”Mitkä tavat suojelevat minua tarkoituksenmukaisessa tulevaisuudessani?” Päätöksemme täytyy perustua tulevaisuuteemme, ei menneisyyden kollektiiviseen elämäntuskaan. Käytä tätä voimakasta aikaaaikomuksena kehittyä ’Homo-Luminoukseksi’ ~’Valaistuneeksi Ihmiseksi’. 

Pyrkimys kehittymiseen on painettu DNA:hamme. Näen ihmisten muuttuvan aikaan ja paikkaan sidotuista ihmisistä, ’maadoittuneiksi’ enemmänkin heidän omaan kvanttiolemukseksi. Tämänkaltainen uudelleen muokkaus avaa meille suoran yhteyden kosmiseen elinvoimaan. Tämä voi kuitenkin olla melko haastavaa fyysisille kehoillemme. Nyt on krittisen tärkeätä pysyä linjattuina voimakkaasti. Linjaa itsesi Maan  ja sisäisten Maaolentojen kanssa. Linjaa itsesi taivaallisten kehojen – auringon, kuun, suuren auringon kanssa. Tässä apuna, ensi viikolla lähetän teille muutaman 3 minuutin videon, jossa näytän yksinkertaisen ’Torus Body Movement for Aligning Worlds.’ (Torus kehon liike maailmojen linjaamiseen) Teemme myös erityisen videolähetyksen suorana MARK -tapahtumasta auringonpimennyksen aikaan. (Katso alla tarkemmat tiedot)Andieas's Torus Body Movement

 

 

Jonetten apukeinoja meille kaikille, jotka olemme halukkaita käyttämään hyväksi tätä mahdollisuutta avautua.

“Pimennykset ovat aina mahdollisuuksia merkittävään ihmiskunnan evoluutioon… Jos sinun täytyy tehdä suuria muutoksia sisäisesti tai ulkoisesti, saat tukea jolukuun loppuun saakka.”

’MARK’

’MARK’ kanavoi Elokuun 21. pvän täydellisestä auringon pimennyksestä

”Kaksijakoisuus — varjo ja valo— linjautuvat tämän auringon pimennyksen aikana luoden ilmiön, joka voi avata maailmat ei-dulaistisuuteen niille, jotka ovat ovat valmiita. Auringon pimennykset ovat mahdollisuuksia kvanttihypyille pois dualistisuuden käsiraudoista ykseyden tietoisuudelle. Kaksijakoisuus on vain kova paikka silloin kun se on sinun ainut todellisuus. Ykseydestä käsin koettuna kaksijakoisuus on uskomattoman värikäs, luova ja ällistyttävä. Kaksijakoisuus on manifestaation paikka. Ykseys ei tarvitse manifestoitumista. Tämä pimennys auttaa niitä, jotka ovat valmiita siirtymään duaalisuuden perspektiiviin ykseydestä sen sijaan, että nähtäisiin kaksijakoisuus sen sisältä. Pimennykset ovat aina mahdollisuuksia suurelle ihmiskunnan evoluutiolle.”

 

“Maailmassanne on paljon epävarmuutta. Se, yhdistettynä voimakkaaseen kaipaukseen kehittyä, ja energiataajuudet, jotka mahdollistavat evoluution, yhdistyvät nyt kaikki, avaten ikkunan nopeaan kasvuun. Se on auki jolukuun loppuun saakka, sitten se hidastuu. Mikäli sinun täytyy tehdä suuria muutoksia, sisäisesti tai ulkoisesti, saat siihen tukea joulukuun loppuun asti. Tämä on suurimpien mahdollisuuksien aikaa.”  – ’MARK’

Dr. Mattulich’s Global Goals

Tri Liana Mattulich on kansainvälisesti tunnettu lääketieteen tohtori, joka erikoistuu tietoisuuteen. Hän pyysi minua jakamaan mahdollisimman monen ihmiselle.  
blue_pearl

Elokuun 21.pvä 2017 tulee olemaan auringon pimennys, jonka kokonaisuuden polku kulkee läpi Yhdysvaltojen. Muinaisen viisauden mukaan tämänkaltainen kosminen tapahtuma tuo oikean ajoituksen ihmisten aikomuksen voimistamiseen, saa ideat kukkimaan, projektit, sitoumukset…

Yleismaailmallinen ihmiskunnan kosminen tarkoitus on planetaarinen rauha. 

Pimennykset nostavat energiatasoa, jota voi käyttää vanhojen kaavojen rikkomiseen. On helpottavaa osallistua johonkin henkiseen harjoitukseen, joka vapauttaa tunteita ja edesauttaa hyvää virtausta meille kaikille. Kuvittele mielessäsi ihmiskunnan kehittyvän ja jakavan parempaa elämisen tasoa.

Tämä on voimakasta maailmanlaajuinen mahdollisuus sallia ’mahdottoman tehtävän’ loppuun saattamista—

Kosminen evoluutio ihmiskunnassa.  

Planetaarinen rauha kaikille muodon saaneille maailmanlaajuisen eläville olennoille.

  • Keskitä tietoisuus näihin maailmanlaajuisiin tavoitteisiin. Pimennyksen voima on kanssamme 3 päivää ennen ja 3 päivää sen jälkeen. Elokuun 21. pvänä, on kuitenkin se ikkuna pimennyksen h-hetkestä 2 tuntia (tarkista aika ) hyvä aloittaa meditoimaan, rukoilemaan, tanssimaan, liikkumaan.
  • Keskity ja aseta aikomus näihin kahteen missioon. Säteile aikomustasi ulospäin, kuvitellen sen voimistuvan yhdistymällä muiden samankaltaisten rakastavien aikomusten kanssa. Pidä aikomusta noin 60 minuuttia. 
  • Viimeiset 15 minuuttia tee sisäisen voiman harjoituksia/liikkeitä, valmistellen psykofyysistä olemustasi ja energiaasi täydelliseen tietoisuuteen asti.
  • Tee töitä sisäisen aikomuksen kanssa ainakin viimeiset 4 – 5 minuuttia, jotka sisältävät täydellisen auringon pimennyksen 2 minuuttia kosmisen samanaikaisuuden kanssa; tai, oman keskittymiskykysi rajoissa pysy tehokkaana ja onnellisena. Rikastuta sisäistä työtäsi luomalla mielessä selkeä kuva kosmisesta evoluutiosta ihmiskunnassa  Ehkä kuvittelemalla kaikki ihmiset terveinä, tehokkaina ja onnellisina? He tanssivat yhdessä ja yhteistyössä?

Ehkä edustaen Planetaarista rauhaa kaikille maailman olennoille niin kauniina sinisenä helmenä avaruudessa, lähettäen eläinten ääniä vapaina ja sateenkaaren ilon värisinä, yhdessä ihanan musiikin kanssa, jonka ihmiskunta on luonut sivilisaatioille.

Ihmiskunnan “Aikomus” on voima, mikä toimiessaan ja suunnattuna tiettyihin tavoitteisiin käytettynä kuten tässä, geometristen potentiaalien meissä jokaisessa yhdistettynä näihin kosmisiin ’oikean ajoituksen oviin’; pisarakin sitä aikomuksen eliksiiriä voi muuttaa todellisuutta. uusi kehittyneempi ajatusmalli nousee kun me kaikki yhdessä käännämme ’aikomuksen’ ihmiskuntaan ja planeettaan, laajentuen parempiin elämisen laatuihin

Tervetuloa ja Mahalo läsnäolostasi ja opettaen muita ihmisiä toimimaan samoin tässä ainutkertaisessa, kosmisessa, maailmanlaajuisessa mahdollisuudessa. – Tri Liana Mattulich

MARK:in Erityinen Auringon pimennyksen kurssi

Tiistaina 22.8. Denverissä, COLORADOSSA

Osallistu henkilökohtaisesti tai videon kautta

Viesti Jonettelta:

”Tämän kokonaisuuden polun kulkiessa auringon pimennyksen aikaan Wyomingin keskeltä, olen matkalla kokemaan pimennystä. ’MARK’ kanavoi minulle, että on tärkeätä , että nukumme maassa yöt ennen pimennystä ja sen aikana olevan yön. Joten menemme telttailemaan ja retkeilemään. ’MARK’ yllätti minut antaen käskyn, että pimennysyön jälkeisenä iltapäivänä meidän tulisi ajaa Devil’s Toweriin Wyomingin koillisosassa. Tämä muinainen tulivuori oli pyhä alkuperäiskansoille ja keskeinen elokuvassa ’Close Encounters of the Third Kind’. Minua todella kiinnostaa se mitä sieltä löydämme.  Erityislähetyksemme Pimennys ’MARK’ tapahtuma on pimennyksen jälkeisenä päivänä, ja samana iltana kuin vierailemme Devil’s Towerissa.”

Devils Tower, Wyoming

Devil's Tower

Täydellinen Auringon pimennys, joka kulkee Yhdysvaltojen läpi elokuun 21. päivä, on erittäin voimakasta aikaa, jolloin todellisuuden siteet höllentyvät, sallien meidän purkaa ja uudelleen luoda elämämme ja kollektiivi. Jonette retkeilee Wyomingissa kokeakseen pimennyksen. Tämä erityis ’MARK’ -kurssi Denverissä nauhoitetaan suorana. Tämä ilta kuuluu osana 10. ulottuvuuden sarjaan, mutta voidaan ostaa erikseen yksittäisenä tapahtumana.

Pvm:  Tiistai 22.8.2017

Aika:  19:00 – 21:45 MDT

Paikka:  First Spiritual Science Church Of Denver, 3375 S. Dahlia Denver, CO 80222

Hinta: $35.00

Contact: Julie at  Julie@JonetteCrowley.com tai +1 (303) 689-9318

Huomio: Tämä on osana MARK Sarjaa Relativity Part II course.  Voit ilmoittautua koko 8 osaiseen kurssiin jolloin saat tämän kurssin yhtenä sen osana.

Kaikki mukaan luomaan uutta ja parempaa maailmaa!

Special ’MARK’ Solar Eclipse Class

Same in English:
Cosmic Evolution for the Human Race
Jonette in IcelandFrom now through the December 21 solstice we are in an opening that I’m calling the ”Great Shift of 2017.” The bonds of old structures are  loosening now. On one hand this creates uncertainty and chaos. On the other, it’s a grand opportunity for restructuring everything to a higher level. For those of us dedicated to spiritual growth it is an Intentional Shift. It’s incumbent upon us to hold clear the intention of cosmic evolution for the human race. (Read more about how you can utilize the energies of the August 21st solar eclipse, in my blog at the end of this newsletter.)

The opening from now through the end of the year supports us in making major changes in our thinking and pushes us to take deliberate action to create our intended future. Ask yourself: ”What aspects of myself am I ready to leave behind?” Our present self was created in our past to protect us. It is a reaction to perceived harm. Ask yourself, ”What ways of being support my intended future?” Our decisions must be based on our future, not the angst of our collective past. Use this powerful time to intend to evolve into ’Homo-Luminous.’

Imprinted in our DNA is the drive to evolve. I’m seeing people transform from being grounded in time and place, to being ‘grounded’  rather to their own quantum essence. This restructuring gives us direct connection to our cosmic life force. However, physically this can be a challenge to our bodies. Being strongly aligned Andieas's Torus Body Movementnow is critical. Align yourself with the Earth and inner Earth beings. Align with the heavenly bodies—moon, sun, great central sun. To help with this, next week we’ll be sending out a couple of 3-minute videos demonstrating a simple ’Torus Body Movement for Aligning Worlds.’ We will also do a special video live-stream MARK event for the eclipse. (See details below.)

Eclipse-An-Opportunity-for-Human-Evolution

August 21st Solar Eclipse-An Opportunity for Major Human Evolution

 “Eclipses are always opportunities for major human evolution… If there are major changes that you need to make, inside yourself or externally, you are supported from now until late December.”

’MARK’

’MARK’ channels about the August 21st Total Solar Eclipse

”Duality— shadow and light— aligning during this solar eclipse create a phenomenon that can open worlds to non-duality for those who are ready. Solar eclipses are opportunities for quantum leaps out of the handcuffs of duality into unity consciousness. Duality is only a hard place when that’s your only reality. Duality when experienced from unity is incredibly colorful, creative and amazing. Duality is the place of manifestation. Unity doesn’t need to manifest. This eclipse helps those who are ready to move to a perspective of duality from unity rather than seeing duality from inside duality. Eclipses are always opportunities for major human evolution.”

 

“There is a great deal of uncertainty in your world. That, combined with the strong yearning to evolve and the energy frequencies that enable evolution all coming together, opens a window of rapid growth.  It will be open through late December, then it slows down. If there are major changes that you need to make, inside yourself or externally, you are supported from now until late December. This is the time of greatest opportunity.”  – ’MARK’

Dr. Mattulich’s Global Goals

Dr Liana Mattulich, an internationally know medical doctor who specializes in consciousness asked me to share this with as many of you as possible.
blue_pearl

August 21, 2017 will be a solar eclipse whose path of totality will pass through the middle of the USA. Ancient wisdom knows that this kind of cosmic event brings right timing for the empowerment of human intent, the flourishing of ideas, projects, commitments….

Our global human intent for this cosmic event is for planetary peace.

 

Eclipses bring a heightened level of energy that can be used for breaking through old patterns. It is a helpful time to engage in spiritual practices that release emotions and flow beneficial intentions out to all. Envision all humanity evolving and sharing a better quality of life.

This is a powerful global opportunity to allow ‘impossible mission’ to be accomplished—

Cosmic Evolution in the human race. Planetary Peace for all forms of galactic life.

Please focus your awareness in these global goals.  The power of the eclipse is with us 3 days before and 3 days after. However on August 21, ideally in the window of 2 hours around the momentum of totality of the solar eclipse (please check the time of totality for you) begin to meditate, pray, dance, move. Focus and intend the reality of these 2 missions. Radiate the intention out, imagining it strengthening by connecting to other similar loving intentions. Hold the intent for 60 minutes. 

The last 15 minutes do the exercises/movements of inner power, to prepare your psychophysiology and energies to be in total awareness.  Work with the inner intent at least 4 to 5 minutes, which will include the 2 minutes of solar totality for cosmic simultaneity; or, what your span of concentration allows you to be efficient and happy.  Enrich that inner work by creating your clear image of cosmic evolution in the human race  Maybe, visualizing all kinds of people healthy, efficient and happy?  they are dancing together in cooperation and team-works? 

Maybe represent Planetary Peace for all forms of galactic life as a beautiful blue pearl in space, emitting the sounds of all animals in free and colorful rainbows of joy, together with all the wonderful music that humans created for civilizations.

Human “Intent” is a force in action when it is directed to specific goals and used, as here, with geometric potentials in each of us by these unique cosmic ‘doors of right timing’; the drop of that intent-elixir can transmute reality.  A new advanced paradigm arises as, all of us, join-turn out this ‘intent’ for human race and the planet, which expands better qualities of life.

Welcome and Mahalo for your presence and for educating other humans to do the same in this unique, cosmic, global opportunity. – Dr. Liana Mattulich

MARK’s Special Solar Eclipse Class

Tuesday, August 22 in Denver, CO

Attend in Person or via Video Live Stream

Note from Jonette

As the path of totality for this solar eclipse passes through the middle of Wyoming. I will be traveling to experience the eclipse. ’MARK’ channeled to me that it is important that we sleep on the ground the night before the eclipse and the night of the eclipse. So we will be bringing a tent and camping. ’MARK’ also surprised me with the directive that the afternoon after the eclipse we should drive to Devil’s Tower in north eastern Wyoming. This ancient volcanic core was holy to the native people and was central in the movie ’Close Encounters of the Third Kind’.  I’m very curious what we will find.  Our special Eclipse ’MARK’ event will be the day after the eclipse, and the same evening we visit Devil’s Tower.

Devils Tower, Wyoming

Devil's Tower

The total solar eclipse that passes over the U.S. on August 21st is a powerful time where the bonds of reality are loosened, giving us the opening to un-create and re-create our lives and the collective. Jonette will be camping out in Wyoming to experience the eclipse. This special ’MARK’ class in Denver the day after will be video live-streamed. This evening is part of our 10th Dimension series, but you can purchase this as a single event.

Class Details

Date:  Tuesday, August 22, 2017

Time:  7:00PM – 9:45PM MDT

Location:  First Spiritual Science Church Of Denver, 3375 S. Dahlia Denver, CO 80222

Price: $35.00

Contact: Julie at  Julie@JonetteCrowley.com or +1 (303) 689-9318

Note: This is part of you MARK Series Relativity Part II course.  You can sign up for the whole 8 class course and you will receive this class as part of the 8 classes.

Special ’MARK’ Solar Eclipse Class

Awakening Our Right Brain by Will – Oikean aivopuoliskon herätys

Jonette on käynyt läpi uudenlaisen tavan aktivoda ihmisten oikea aivopuolisko, aikomuksen avulla. Tästä kokemuksesta kertoo tämänkertainen artikkeli. Hän on käyttänyt tätä myös muiden kanssa ja heidän tuntemuksiaan kuvataan ihan alussa. Lopussa maininta MARK -kursseista, joihin osallistumista suosittelen vilpittömästi!

 ”Matka porttien läpi on kuin matka koko elämäni läpi. Jonette palautti minut takaisin kotiin, missä olen aina ollutkin. ” Anne-Mette

”Tapahtumalla ei ole sanoja. Tunnen kuinka vuosien aikan tulleet merkit loksahtivat kohdalleen minussa. Vihkimys oli palapelin viimeinen pala. Olen rajaton rakkaus. Se oli uskomatonta!!” Marie-Louise

”Vihdoinkin unelmani toteutui tänä viikonloppuna. Valo loistaa ikuisesti omassa ja muiden elämässä.” Beate

  ”Mitä jos voisimme herättää oikean aivopuoliskon kyvyt aivoissa tahdonalaisesti? Ihmiskunnan tietoisuuden heräämisen tahti viime kuukausina on ollut ennennäkemätöntä; viestittäen vielä kovempaa kasvua kaikilla elämämme tasoilla. Ensin sydämen täytyy kehittyä, jotta kaikki kasvu perustuu ja saa tukea rakkaudesta.

Seuraavaksi aivojen täytyy linkittyä korkeampaan tietoon ja sen kosmiseen viisauteen. Kolmanneksi, DNA:mme ja fyysisen kehon täytyy kehittyä päivittämään ’kovalevymme’, jotta voisimme materialisoida nämä muutokset elämässämme. Vaikka nämä kollektiivisen yhtenäisen kentän päivitykset eivät näy massoille juurikaan, on se kuin kevätlähde, joka odottaa hetkeä pulputa, sen energiaa ei voi kieltää. Saatat ehkä tuntea sen kuin ohjaamattoman energian aaltoina. Eksyttäen. Horjuttaen.

Olen pitänyt kursseja ympäri Eurooppaa joka viikonloppu. Se on mahdollistanut näkemään muutosten nopeuden. Jokainen kurssi rakentuu edellisen viikon tasoille, työntäen mahdollisuuksien pakettia aina eteenpäin ja nopeammin. Kolmantena viikonloppuna MARK -kurssien ryhmät olivat vihdoin valmiita vastaanottamaan voimakkaan ”Fire Gate Initiation”:in (Tuliportin vihkimyksen), joka on huikea katalysaattori henkilökohtaiseen muodonmuutokseen. Sain sen itse ensin viime vuonna muinaisessa Angkor Watin kirjastotemppelissä. Työpajoissamme asetamme sen ensimmäisenä päivänä aktivoimalla käpyrauhanen, joka avaa kolmannen silmän ja kruunuchakran merkittävästi. Se saa aikaan merkittävän kundalinin tai henkisen tulienergian heräämisen.  (Voit kokea samankaltaisen aktivoinnin viime kesänä nauhoitetussa aktivaatiossa).Ryhmät eivät milloinkaan aiemmin ole saaneet vastaavia tuloksia näin nopeasti!

Oikean aivopuoliskon avaus  

Minulla on tapana aina kysyä ”mitä voin sitten avata ihmisille nostaakseni pysyvästi heitä ja ihmiskunnan kollektiivia?” Kysyin voinko välittää muille sen korkean, käsittämättömän tilan, josta kanavoin korkeimpia henkisiä vihkimyksiä. Olen saavuttanut tämän tilan avaamalla oikean aivopuoliskoni ykseydelle, eheydelle ja ylevälle henkiselle ekstaasille. Ensimmäistä kertaa KOSKAAN voin välittää tämän tilan niin, että muidenkin oikea aivopuolisko avautui!!

Ryhmäaktivaation jälkeen huomasin, että minun oli vaikeata ajatella loogisesti, ja jopa kävellä…mikä on tavallista vastaavan avautumisen yhteydessä kunnes opimme integroimaan sen uuden tilan paremmin.

Kun pääsin kotiin, lepäsin salliakseni tietoisuuden laajentumisen jatkua ja mahdollistaa oikean ja vasemman aivopuoliskoni integroitumisen.

EN OLE KOSKAAN KOKENUT VASTAAVAA KOSMISTA HURMIOTA! Aivoni tuntuivat kuin siellä olisi valtava aukko avoinna Universumiin! Tunsin hienon pulssin, mikä yhdisti minut loistavaan yhtenäiseen valon kenttään. Se oli orgasmin ekstaasia ilman jännitteitä. Valaistumisen kenttä. Kiihdyttäen rakkauden aaltoja!

Ihmiskunnan transformaation mekanismi

Nyt tiedän kuinka voimme avata oikean aivopuoliskon tahdonalaisesti! Tämä on jumalaisen naiseuden herääminen! Se on paljon enemmän kuin jumalatar, tai miehisen ja feminiinisen tasapainoa. Kyse on jokaisen intuition heräämistä, yhdistävää kykyä tunnistaa Ykseys. Rakkauden ja ykseyden avaamista ja integroimista, jonka oikea aivopuolisko mahdollistaa. Kyynelet valuivat kasvoillani kun ymmärsin, että tämä voi hyvin olla ihmiskunnan transformaation mekanismi! 

Voimmeko pysyvästi avata laajalti käyttämättömän oikean aivopuoliskon, integroida sen loogisen järkeilevän vasemman aivopuoliskon kanssa, jotta olisimme eheitä, jakamattomia, kvantti-ihmisä, joita me olemme luotuja olemaan? Voiko tarpeeksi moni meistä kokea ja ylläpitää tätä ykseyden tilaa, jotta tämän uuden kentän resonoiva voima spontaanisti avautuisi mahdollisimman monelle ihmiskunnassa? Jos ihmiset tuntevat ykseyden kaikessa luomisessa, eivät he enää voi nostaa asetta toisiaan vasten tai vahingoittaa ketään tai mitään. Ihmiskunta voi siten muuttua!

Jatkan tutkimuksiani

Tämän tutkiminen tulee olemaan tästä lähtien suuri osa työstäni. Harjoitan ja opetan mitä kaikkea tapahtuu tämän aktivaation myötä ja kuinka voimme kaikki saada siitä pysyvää. Järjestän viikonloppukurssin kesällä Denverissä, joka lähetetään on-line. Keskitymme nimenomaan tuleviin MARK -kursseihin (saatavilla audiona) sekä nelipäiväiseen MARK Intensive -kurssiin Hollannissa 21-24.9.2017.

Olen hurmioitunut ilosta tutkiessani ja avatessani ihmisten tietoisuuden rajoja ja jakaessani näitä niin paljon ja niin pian kuin mahdollista. Kiitos siitä, että matkaat seurassani ottaessamme seuraavia heräämisen askelia yhdessä!!”

************************

Lopuksi, jos jollain on epäselvää mitä kaikkea eri aivopuoliskot ohjaavat aktivoituessaan, laitan tähän erinomaisen esityksen, jonka aivotutkija Jill Bolte Taylor kuvasi oman kokemuksensa pohjalta.

****************************************

And the same in English!

Awakening Our Right Brain…

“The journey through the gates is like a journey through my life. Jonette brought me back home to where I’ve always been.”   Anne-Mette

“What happened is beyond words. I feel that years of signs have fallen into place within me. The initiation was the final piece of the puzzle. I have infinite love. This was amazing!!” Marie-Louise

“Finally my dream came true this weekend. This light will shine forever in my life and other’s.” Beate

What if we could awaken the capacity of our right brain at will? The pace of evolving human consciousness in the last few months is unprecedented; signaling the potential for even more rapid growth at all levels of our lives. It is first our heart that must evolve, so that all growth is founded and supported by love. Next our brain with it’s link to the higher mind and its cosmic wisdom must evolve. Thirdly, our DNA and physical body evolve in order to upgrade our ‘hardware’ to materialize these changes in our life. Though these upgrades in the unified field of the collective remain largely invisible to the masses, like a spring bulb ready to burst through the surface, the energy can’t be denied. You may be feeling it as waves of undirected energy. Disorienting. Unsettling.

Every weekend I’ve been teaching courses throughout Europe.  This enables me to see how fast this transformation is happening. Every course builds on the levels achieved the week before, allowing us to push the envelope of possibilities even further and faster. By the third weekend of MARK workshops the groups were finally ready to receive the powerful ‘Fire Gate Initiation,’ a huge catalyst for explosive personal transformation that was first given to me in an ancient library temple at Angkor Wat last year. In our workshops we set it up the first day by doing a pineal activation that  opens our third eye and crown chakras significantly. This causes an extraordinary awakening of the kundalini or spiritual fire. (You can experience a similar activation recorded last summer, click here to order.) What is significant is that groups have never been able to have these outcomes so rapidly before!

Opening the Right Brain
I’m always pushing the envelope, asking “What states can I open up next for people to permanently uplift them individually and uplift the human collective?” I asked if I could transmit to others the high, incomprehensible space from which I channel the highest spiritual initiations. This state is achieved by opening my right brain to oneness, wholeness and sublime spiritual ecstasy. For the first time EVER I was able to transmit this space so that everyone’s right brain opened up!!

After the group right brain activation I found it difficult to think logically, and even to walk,…which is usual with such an opening until we learn to integrate the new state better.

Once home, I laid down to allow the expansion of consciousness to continue and to enable the integration of my right and left hemispheres.

NEVER HAVE I FELT SUCH COSMIC BLISS! My brain felt as if it split wide open to the Universe! There was a gentle pulsing that connected me to a glorious unified field of light. It was the ecstasy of orgasm without the tension. A field of enlightenment. Accelerating waves of love!

The Mechanism for Human Transformation
Now I know that we can open our right brains at will! This is the awakening of the Divine Feminine! It’s so much more than the goddess, or male and female balance. It’s about the awakening in each of us to our intuitive, interconnected capacity for knowing Oneness.  Opening and integrating the capacity for love and wholeness that our activated right brain offers. Tears stream down my face as I comprehend that this may be the mechanism for human transformation!

Can we permanently open our largely un-used creative right brain, integrate it into our logical, reasoning left brain, so we are the whole, undivided, quantum humans we are meant to be? Can enough of us experience and hold this space of wholeness that the resonant strength of the new field spontaneously opens up the same possibilities in all of humanity? If people feel the oneness of all creation they will be unable to lift a gun or do anything to harm anyone or anything. Humanity will have become transformed!

I’ll Be Doing More Research
The activation of this capacity in people will be a major part of my work moving forward. I’ll be practicing and learning what happens with this activation and how we can make it permanent. I’ll put together a weekend course this summer in Denver that will also be live-streamed. We’ll especially work with this in our up-coming MARK courses (available as audios) and at our 4-day International MARK Intensive in the Netherlands September 21-24. (Click here for details.)

It is my ecstatic joy to explore and push open the bounds of human consciousness and share what I learn as fast as I can. Thank you for being there to walk the next steps in our journey of awakening together!!

Healing yourself

Olet varmasti kuullut sinäkin, että silloin kun jokin asia, tilanne, vaikeus ihmissuhteessa tai epäonni tuntuu kiusaavan sinua, täytyy pysähtyä. Kuulin Janet Attwoodilta erään hienon tavan oppia kuuntelemaan Jumalan ääntä, omaa sisintään ja/muiden viestejä.

Mistä on kyse?

Ikään kuin joku tai jokin yrittäisi viestittää meille jotain, emmekä ole kuulleet tai vastaanottaneet viestiä. Kehomme kertoo oireillaan, että nyt on jokin vinossa, enkä tarkoita pelkästään kirjaimellisesti – joskin se voi tarkoittaa selkeästi, että nouse ylös, vaihda asentoa, liiku – vaan myös symbolisesti. Se on kehon tapa kertoa, että katso minua, en voi hyvin, auta minua, tee jotain!

Joskus viesti on jotain ei-kehollista, tai ainakaan tuntuvaa. Epämiellyttävä henkilö eri hahmoissa, ikävä tilanne, jossa sinut nolataan tai muu vastaava toistuu ja toistuu. Silloin on vaikeampi keksiä mitä voisi tehdä asialle, vai kuinka? Jos toistuva, tai pysyvältä tuntuva ihmissuhde, johon liittyy jotain selvittämätöntä, voi eri terapioiden lisäksi kokeilla ikiaikaisia keinoja selvittää asia, päästä selvyyteen.

Olen itse sitä mieltä, että tarkoitus ei ole aina ”hoitaa kaikki epämukavuudet nopeasti pois” ja hyvä tapa ratkaista asioita. Joskus on hyvä ja tarpeen tulla tietoiseksi niistä, niiden syistä, ja varsinkin jos haluaa kehittyä itse ihmisenä, ottaa oppia omista virheistään. Opin eräässä seminaarissa Janet Attwoodilta seuraavan harjoituksen, jonka avulla pääsee hiukan lähemmäs itseään, ja ehkä Jumalaakin?

Mitä voin tehdä?

  • Kysy itseltäsi voisiko minussa olla jotain, mikä heijastuu takaisin minuun, mitä en ole hoitanut/parantanut vielä? 

”You can search throughout the entire universe for someone who is more deserving for your love and affection than you are yourself, and that person in not to be found anywhere. You yourself, as much as anybody in the entire universe deserve your love and affection.”                                                                                                                                             Buddha

Jos kysymys on esimerkiksi riidasta tai välien selvittelystä, ehkä puhumattomuudetsa jonkun sinulle tärkeän ja läheisen ihmisen kanssa, keskity siihen. Ajattele tätä ikävää tilannetta tai hetkeä. Ota kynä ja paperia ja kirjoita ylös vastaukset kysymyksiin.

  • Missä oli sen kaamean hetken tai tilanteen tuoma lahja?

Mieti ja kirjoita kaikki mahdolliset pienetkin asiat, jotka tulevat mieleesi! Tämä on sinua varten… 😉

  • Mitä Jumala haluaa minun tietävän tai tekevän juuri nyt?

Kirjoita vastauksesi editoimatta ylös. Vastauksia tulee yllättävän paljon kun et ajattele sen enempää. Tämä ei ole analysointitehtävä, tämä on puhdistusta, sieltä sydämestä.

” Be kind to you.”       Buddha

  • Ajattele jotain asiaa, joka ei tunnu onnistuvan, et millään saa, miltä se tuntuu?

Kirjoita jälleen ylös tuntemuksesi: ”Olen surullinen kuin…”, ”Olen pettynyt koska….”, ”Tuntuu kuin…” jne.

  • Tee Ho’oponopono harjoitus sille asialle, tilanteelle, oireelle, ihmiselle…kunnes se muuttuu vähän.

Miksi Ho’oponopo, mikä se on? 

Ho’oponopono on hawaijilainen harjoitus, joka eheyttää sisältä, tuo harmoniaa niin itsesi kanssa kuin muiden kanssa. Sitä on kuvattu monella tapaa. En ole itse koskaan edes käynyt Havaijilla, joten omakohtainen kokemus paikan päältä puuttuu. Olen kyllä käyttänyt sitä ja pidän siitä. Kerron tässä osia eräästä artikkelista.

”Ensin se kuulostaa mantralta, jossa sanotaan: ”Olen pahoillani, anna anteeksi, kiitos, rakastan sinua”, ikään kuin henkisenä puhdistuksena. Sitä on kuvattu anteeksiannon ja sovinnonteon harjoituksena, ajatusvirheiden puhdistuksena – sillä voidaan korjata ongelmien lähteet ja fyysisen maailman sairaudet, hawaijilaisen katsantokannan mukaan. Sanamukaisesti käännettynä se tarkoittaa ’korjata, laittaa järjestykseen, uuteen kuosiin, korjata, muokata, säännellä, siistiä’.

Omista epäilyistä huolimatta, sisimmästäni tuli esiin asioita. Ensin kysymyksiä: Minkä vuoksi pitäisi pyytää anteeksi? Mistä pitäisi olla pahoillaan? Mistä pitäisi olla kiitollinen? Kun toistan: Minä rakastan sinua, tarkoitanko sitä todella? Miksi en jos en? Näiden lauseiden toistaminen, laulamalla vaikka, ja kohdistaen ne tiettyyn asiaan tai tilanteeseen tuo esiin omia ongelmia. Ne ikään kuin muokataan, niitä säädetään oikeaan taajuuteen sanojen ja niiden tarkoituksen kanssa. Lauseet toimivat kuin äänirautana, jokainen sävel säätää eri taajuudelle puhdistaen epäsoinnussa olevia säveliä sisimmästäni. Samalla se rauhoittaa mielen ja lopettaa ikävien asioiden ajattelun ja kaaoksen mielestä.

Miksi Ho’oponopono on niin voimakas?

Meidät on jaettu kautta ihmiskunnan historian etäisyyksien, kielen, kulttuurellisten ja uskonnollisten uskomusten, talouden ja hierarkian mukaan. Aina kun joku ehdottaa jotain, aina löytyy vastakkainen mielipide.Ho’oponoponon voima saattaa suurimman osan meistä yhteen, olla yhtä mieltä.

Lauseet kuten: ”Anna anteeksi, olen pahoillani, kiitos ja rakastan sinua” ovat erittäin tärkeitä ja arvokkaita. Jos on olemassa kollektiivinen tietoisuus, niin kuin Jung ja monet itämaiset traditiot esittävät, niin Ho’oponoponon voima perustuu ihmiskunnan historian kautta syntyneisiin käsitteisiin näiden arvosta, tärkeydestä ja käyttökelpoisuudesta ihmiskunnalle. Sen kautta voimme koskettaa jotain uutta tietoisuuden tasoa, jopa havaijilaisten juurien ohitse tai pidemmälle kuin mikään kulttuuri maan päällä on tähän asti päässyt?

Itsehoitoväline

Dr. Hew Lenin (viisauden vartija shamaani) mukaan tarkoitus on ottaa vastuu muustakin kuin omasta itsestään koska ’sinä olet minussa ja minä olen sinussa’. Hänen mukaansa Ho’oponopono sisältää tietoisuuden, että se ristiriita, eripura, jonka näemme muissa ja maailmassa itsemme ulkopuolella, johtuu ’virheistä’ omassa ajattelussamme tallennettuna henkilökohtaisiin ja kollektiivisiin muistoihin. Voimme puhdistaa näitä muistoja niin omasta kuin kollektiivisista muistoistakin Ho’oponopon avulla, oli alkuperä meissä tai muissa.

”En näe itseäni niinkään kahunana, vaan jätteiden kerääjänä. Olen täällä vain ollakseni vastuussa mikä on usein erittäin vaikeata tehdä.” – Dr. Hew Len, Shamanic Wisdomkeepers 

Ihmissuhteet

Ho’oponopoa käytetään arjessa vieläkin Havaijilla. Silä korjataan ihmisten välejä, sukulaisten – elävien ja kuolleiden – kanssa.

Niin kuin mikä tahansa meditaatio tai henkinen harjoitus, sitä pitää käyttää säännöllisesti. Käytä sitä arjessa, ei vain silloin kun on hankalaa ja vaikeata, vaan myös silloin kun on asiat hyvin. Sitten kun tulee vaikeita aikoja, sen teho näyttäytyy tosi hyvin!

Aloha! 

Laitan tähän alle englanninkielisen artikkelin, josta käänsin osia, en kaikkea. Artikkelini alku ja harjoitukset eivät ole ao artikkelista.

**********************************************

Something in English as well…

I will post an article about Ho’oponopono, form Up Lift website. Before that I will say a few words about different uses of this lovely practice. I discovered in a seminar, after trying it out, heard from Janet Attwood, that it’s very powerful to direct it to a specific issue, a person, a situation, perhaps a disease or malady. Maybe there’s something about you that you haven’t healed yet?

”You can search throughout the entire universe for someone who is more deserving for your love and affection than you are yourself, and that person in not to be found anywhere. You yourself, as much as anybody in the entire universe deserve your love and affection.”                                                                                                                                             Buddha

While thinking of it, reframe the whole thing, ask yourself:

  • Where was the gift in that awful moment?
  • What God wants me to do or know right now?

Then do the Ho’oponopono: say out loud or sing or listen to the song and the phrases, until you feel a shift in you. It will come, believe me! It was a lovely experience for me and I wanted to share it with you!

Understanding the ancient Hawaiian practice of Forgiveness

By Jonathan Davis on Friday December 11th, 2015

Ho’oponopono can help restore harmony within, and with others

When I first encountered the practice known as Ho’oponopono, it was in an interview with Haleaka Hew Len PhD, a Hawaiian psychologist and shamanic practitioner. I took on the simple yet profound forgiveness practice and found immediate benefits in my personal life.

Ho’oponopono: I’m sorry, please forgive me, thank you, I love you.

What is ho’oponopono?

On the surface level, many people have understood ho’oponopono to be a mantra where one repeats the words ‘I’m sorry, please forgive me, thank you, I love you’ as a form of mental and spiritual cleaning that could be compared to buddhist techniques for clearing karma. It has been defined as a forgiveness and reconciliation practice, cleansing of ‘errors of thought’ – the origin of problems and sickness in the physical world, according the the Hawaiian worldview. The literal translation is ‘to put to right; to put in order or shape, correct, revise, adjust, amend, regulate, arrange, rectify, tidy up, make orderly or neat.”

The mantra at the heart of Ho'oponoponoThe mantra at the heart of Ho’oponopono

At first glance I found it hard to remember the order of the words or even discern if there was a specific order for them at all, so I tried them in every possible combination as well as repeating them on their own. I chanted them over and over in the hope of discovering whether they were useful in some way and if so, what was it about these words that made them helpful.

As I did so, I found that many questions arose, with different questions coming up depending on the order I said them. “Why should I be sorry? What do I have to be sorry for? What do I need forgiveness for, in this moment and in my life? What do I have to be grateful for? When I say ‘I love you’ am I really feeling it? If not, what is in the way?”. I worked with these words both to directly address something I was finding challenging, as well as just chanting them with no purpose in mind at all.

I found that by simply chanting these words that my inner discordance, my stuff, would come up. Not only would it come up, but it was as if my inner disharmony was being tuned to the frequency of these words and the intention they carry. Over time I found these four simple concepts acted like tuning forks, each carrying a different tone of purity that I could use to tune the disharmonious parts of myself. Best of all, I found that applying this chant to the chaos of my mind brought about stillness and calm.

The only problem with human beings is that they are arrogant, because that’s what thinking is. This is in essence ‘I know’. Wisdom is being in the void. To be thoughtless. Only by being in the void can the Light come through. As long as I have something going on in my mind the Light can’t come through. The Light can only come in when the mind is cleared – in a state of silence. – Dr Hew Len, Shamanic Wisdomkeepers

Forgiveness in bodyForgiveness has the power to bring harmony within and with others

Why is Ho’oponopono powerful?

Throughout human history we have been divided by distance, language, cultural and religious beliefs, class and economic hierarchy. Whenever someone comes up with a perspective there seems to always be someone else there with an opposing opinion. To me the power of Ho’oponopono comes, in large part, from the fact that it’s a really rare thing for the vast majority of humanity to be in agreement about anything.

Across all cultures practically all of us agree that the concepts of thank you, I’m sorry, please forgive me and I love you are all valuable and important. If there is such thing as a collective consciousness, as Jung and many eastern traditions have suggested, then the basis of the power of Ho’oponopono may come from the sheer volume of people throughout human history who have agreed that these concepts are valuable, important and useful to humanity. In this way, Ho’oponopono may be tapping into a level of awareness that extends far beyond its Hawaiian roots into perhaps every culture that has ever existed on Earth.

In common with other shamanic traditions, the Hawaiian tradition teaches that all life is connected.  Ho’oponopono is, therefore, not only a way of healing ourselves, but others and our world as well.
– Timothy Freke, Shamanic Wisdomkeepers

Can Ho’oponopono affect more than our internal world?

At the core of Dr Hew Len’s perspective is the idea of taking responsibility for more than your personal self because ‘you are in me and I am in you’. His way of expressing Ho’oponopono contains an awareness that the discordance we find in others and in the world outside ourselves is due to ‘errors’ in thought stored in our personal and collective memories. The belief in these errors existing in some form of collective memory accessible to all allows for a person practicing Ho’oponopono to clean these errors, whether the error originated in their personal thoughts or not.

I don’t see myself as a kahuna, I see myself as a garbage collector.  I’m only here to be responsible and it’s often very hard to do that. – Dr Hew Len, Shamanic Wisdomkeepers

Forgiveness in thoughtsThe power to change the world around us

The paradox here is that he is advocating development of personal power to change the situation around us through increasing personal responsibility, which involves a willingness to take on responsibility for cleaning discordance that was not created by oneself, i.e doing other people’s inner work for them (which doesn’t seem like the other taking personal responsibility for them self). As usual, the paradox is resolved with the awareness that separation consciousness is not the only reality and an underlying unity also co-exists, after all: ‘you are in me and I am in you’. This is where ho’oponopono truly steps into being a shamanic practice, where the reality not only within but around the practitioner can apparently be adjusted.

No one wanted the job I did with the criminally insane. They were averaging about one psychologist a month. But I got asked. We had about 25-30 people. Half of them would be in shackles at the ankles or the wrists because they were dangerous. They could either kick you or slam you. Everyone would walk with their back toward the wall so that they wouldn’t get struck. They had no family visits. No one could leave the building. A year and a half later there was none of that. There were people going out on bus rides. Nobody in shackles. The level of medication dropped. What did I do?  I worked on myself. I took 100% responsibility. – Dr Hew Len, Shamanic Wisdomkeepers

While the rational part of me would still like verification that this story really happened, it evoked enough curiosity in me to get me to try the technique and find out for myself if might be helpful to my life.

Ho’oponopono as a family therapy practice.

For people living in Hawaii today Ho’oponopono is less about it being a personal shamanic practice through chanting a mantra internally or externally, and more about a traditional system of dispute resolution. It’s a practice that still holds the values of making things right and correcting errors, however in this incarnation it is focused on making things right with our relations; coming back into right relationship by correcting errors with living relatives, ancestors and deities.

Ho'oponopono as a family therapy practiceHo’oponopono as a family therapy practice

Today Ho’oponopono is just like family therapy. This has been really influenced by the Christians. But I’m talking about the real Ho’oponopono from before they came. [Back] then the Hawaiians didn’t need to talk anymore. They could go straight to the Light. This is very ancient. It goes back to the start, because that’s where Hawaiians came from. – Dr Hew Len, Shamanic Wisdomkeepers

The ritual for group reconciliation itself involves an elder in the family convening the process, or if this isn’t possible an elder from the wider community. The ideal situation is for the ritual to be conducted by praying priest (kahuna pule) or healing priest (kahuna lapaʻau) particularly if illness was involved.

The process begins with prayer. A statement of the problem is made, and the transgression discussed. Family members are expected to work problems through and cooperate, not “hold fast to the fault”. One or more periods of silence may be taken for reflection on the entanglement of emotions and injuries. Everyone’s feelings are acknowledged. Then confession, repentance and forgiveness take place. Everyone releases (kala) each other, letting go. They cut off the past (ʻoki), and together they close the event with a ceremonial feast, calledpani, which often included eating limu kala or kala seaweed, symbolic of the release. – Nana I Ke Kumu (Look To The Source) by Mary K. Pukui, E.W Haertig, Catharine Lee.

reconciliation in the familCreating space for confession, repentance and forgiveness to take place

Testing The True Power Of Ho’oponopono

Like many spiritual practices, such as meditation, it’s not the practice you do while you’re in the crisis, it’s the practice you do on a regular basis between the crisis that makes it effective when the storm hits. A couple of years ago I was at a spiritual retreat where the practice I was engaged in triggered what I would now describe as a state of spiritual emergency. I use this term in the context that Stan Grof and other transpersonal psychologists might use it, as an alternative way of describing what others might call psychosis.

I was in a mindset where I felt emotionally and spiritually assaulted, and was by far feeling more threatened than I had ever experienced in my life. Upon the realisation that no-one was coming to help me, I knew that it was up to me to deal with the situation. I sat down on the spot and went into meditation. Out of the many chants and tools I have learned over the years, it was Ho’oponopono that came to me as the solution to my situation.

Within moments of implementing the practice the feeling of all out assault on my consciousness cleared as easily as the smell of burnt toast when one opens the windows on a day with a fresh breeze. When I was found I was meditating quietly in a state of peace and gentleness and the challenge of a potentially full blown psychotic episode had dissolved and has not since returned. I share this not to state what will definitely happen to others who choose to use this practice, but to simply illustrate what may be possible.

Uuden vuoden kynnyksellä

Seuraava ohje on astunut elämääni kun olin 17-vuotias, eli melko kauan aikaa sitten. Se on siitä saakka ollut vessan seinällä, neuvoen, lohduttaen ja tuoden iloa elämääni. Toivon, että siitä on iloa, lohtua ja neuvoja myös sinulle!

*********************

Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.

Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista, pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa. Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä, heilläkin on tarinansa kerrottavana.

Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä. He ovat piina sielulle. Jos vertailet itseäsi muihin, voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi, sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse. Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi.

Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi, olipa se kuinka vaatimaton tahansa; se on todellista ja kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihtelussa.

Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi, sillä maailma on petkutusta täynnä. Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille, mitä hyvyyttä on olemassa. Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita, ja kaikille elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi. Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä. Älä ole ivallinen rakkauden suhteen, sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä se on ikuista kuin ruoho.

Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista. Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua äkillisen epäonnen kohdatessa. Mutta älä masenna itseäsi kuvittelemalla. Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä. Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.

Olet universumin maailmankaikkeuden lapsi, et vähemmän kuin puut ja tähdet, sinulla on oikeus olla täällä. Ja olkoonpa se sinulle selvä tai ei, maailmaknkaikkeus joka tapauksessa kehkeytyy niin kuin sen tuleekin. Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa, olkoonpa kuvasi hänestä mikä tahansa ja mitä lienevätkin toimesi ja rientosi, elämän hälisevän sekasorron keskellä, säilytä rauha sielusi kanssa.

Ole tarkkaavainen – koeta olla Onnellinen.

Löytynyt vanhasta St. Paulin katedraalista 1692

*********************

Onnellista Uutta Vuotta 2017!

Ennen vai jälkeen..?

Oletko sinä omassa elämässäsi ajassa ennen ’kvanttihyppyä’ vai sen jälkeen?

Kyse on maailman ehkä tavoitelluimmista asioista nykyään, heräämisestä, kvanttihypystä. Siitä tehdään edelleen ja on tehty paljon elokuvia, kirjoitettu kirjoja kuvailemaan mitä on odotettavissa, millaista se on, sitten?

Mitä sinä odotat ajalta, kun ei arkipäivääsi määritä enää jonkun asian tavoittelu? Kun heräät aamuisin mielessä rauha? Syvällä sisimmässi on tavaton ilo? Koska se on totta ja mitä sen jälkeen elämääsi kuuluu? Sitä tavoitellaan eri kurssien ja metodien, mentorien avulla, jotta sinäkin voisit olla satavarma, että elät paratiisissa maan päällä, sitten.

Miten elämäsi näyttää ennnen kuin se on totta? wayne dyer

Katsoin edesmennen Tri Wayne Dyerin elokuvan The Shift. Se on elokuva siitä kun häntä haastateltiin kauniissa paikassa, jossa muutos oli helppoa ja mahdollista, kaikille. Wayne tunnetaan maailmanlaajuisesti, ja hän on erittäin suosittu ollut varsinkin Yhdesvalloissa. Hänen kirjojaan luetaan laajalti ja häntä pidetään yhtenä aikamme henkisistä mestareista. Psykologitaustaltaan hän puhuu hyvin kansantajuisesti eikä aseta itseään muita korkeammalle jalustalle.

Itse prosessia hän kuvaa seuraavasti:

Nähdään, että syntymän hetkellä meillä on kaikki mitä tarvitsemme elämässä. Sitten ego astuu kuvaan mukaan ja vanhemmat ”ottavat haltuunsa” pienen vauvan. (En syytä vanhempia mitenkään, näin vain usein käy.) Meidät ohjelmoidaan eli opetetaan mistä elämässä on kyse, mitä kannattaa tavoitella ja tehdä. Omaa kutsumusta ei edes mainita tässä vaiheessa. Joka tapauksessa olemme erillisiä muista, kaikesta. Se mikä oli aamulla totta, ei enää sitä ole illalla.

On aika ennen kvanttihetkeä. bored

  • Tunne, että ”elämä ei tämän pahemmaksi voi tulla” on vallitseva. Paljon turhautumista niin itseesi, elämääsi, työhösi, ehkä rakkauselämääsi. Itse asiassa lähes kaikkeen. Ego on tässä tilanteessa elämäsi pomona.
  • Olet kaiken kaikkiaan tyytymätön omaan elämääsi, koet ehkä toistavasi jonkun muun laatimaa käsikirjoitusta, jossa sinä pelaat mukana.

Itse muutos tulee yllättäen, muistat sen aina, se tuntuu hyvältä kun aika on kypsä. Joka tapauksessa sinun täytyy olla valmis ja halukas ottamaan vastaan mitä annetaan. Asiaa on kuulemma tutkittukin, kysytty ryhmältä miehiä ja naisia mitkä asiat heidän elämässään muuttuivat. Miehille ja naisille muutokset olivat kummallekin valtavia ja prioriteetit elämässä vaihtuivat radikaalisti.

Miesten priroriteetit elämässä, ennen muutosta:

  1. varallisuus, vaurastuminen, perheen tukeminen taloudellisesti
  2. seikkailun tunne elämässä -> valloittaa maailma, olla ”mies”
  3. saavutukset, olet sitä mitä olet saavuttanut, mitä voit luoda
  4. nautinto -> mahdollisimman paljon naisia, ’hauskanpito’
  5. arvostus -> olla arvostettu muiden silmissä

Kvanttihetken jälkeen, arvot muuttuvat. Miesten lista sen jälkeen näyttääkin tältä: happy man

  1. henkinen elämä
  2. henkilökohtainen rauha, vähemmän stressiä
  3. perhe, mikä on minulle tärkeätä elämässä?
  4. Jumalan tahto -> tarkoitus elämässä
  5. rehellisyys -> ihmisenä ja itselle

Naiset, ennen muutosta:

  1. perhe -> lasten kasvatus ja muiden hyvinvoinnista huolehtiminen
  2. itsenäisyys, tunne siitä
  3. ura -> ei ollut aiemmin edes mahdollista naisille…
  4. sopia joukkoon -> olla samanlainen kuin muut, jotta sinut hyväksytään
  5. olla viehättävä -> ulkonäkö, oma arvo ja muiden arvostus tulee miellyttämällä muita

Kvanttihetken jälkeen, naisillakin muuttuu elämä. happy smiling woman

  1. henkilökohtainen kasvu, miltä itsestä tuntuu, kuinka näet itsesi?
  2. omanarvontunto -> olenko minkään arvoinen, mikä on arvoni ihmisenä?
  3. henkisyys -> yhteys johonkin itseäsi suurempaan ja korkeampaan voimaan kuin minä itse
  4. onnellisuus -> kuinka kauan naisten onnellisuudella on edes ollut väliä?
  5. anteeksianto -> paljon mielipahaa ja katkeruutta ihmisissä

Listalta on helppo tunnistaa omat arvoni ja kuinka, aiemmin iän tuomina muutoksina pidetyt asiat, ne muuttivat elämää. Ja koska muutos on jatkuvaa, menemme syvemmälle omaan elämäämme. Itse olen huomannut, että haasteita tulee eteen koko ajan. Niiden tunnistaminen ja käsittely tietoisesti on helpompaa ja nopeampaa kuin ennen. Sen mitä ikä tuo tullessaan, on ettei suhtaudu niihin enää niin radikaalisti. Elämä ei ole mustavalkoista, jos et niin ajattele. Vanhasta vaikeastakin ja uusista haasteista on mahdollista selvitä, usein anteeksiannon kautta ja avautumalla elämälle.

Neljä elämän hyvettä, joiden mukaan tulisi elää, tai sallia elämän tapahtua sinun kauttasi:

  1. kaiken elämän kunnioittaminen
  2. rehellisyys, vilpittömyys
  3. lempeys, kiltteys
  4. tukeminen, muiden palveleminen

Muutoksen kautta, ja sen aikanakin, voi auttaa kun kysyt itseltäsi kuinka voit ’haluta’ jotain asiaa enemmän muille, muita varten, kuin itsellesi? Jos etsit elämällesi tarkoitusta, Wayne Dyerin ohjeen mukaan voit omistaa yhden päivän vain muita varten.

Olet vain yhden ajatuksen päässä elämäsi muutoksesta!

Joukkoheräämisen aika, vuosi 2016

Heräämisen aika on uusin Jonetten artikkeli blogistaan ja avaa hyvin hänen vierailunsa aihetta. Saamme osallistua Markin ja Jonetten yhdessä luomaan energiaan, joka vahvistaa meitä kaikkia. Tänä vuonna on sitten aika herätä ja astua ulos kuorestamme, jos siellä vielä olemme. Laitan tähän vapaasti suomennettuna artikkelin, jonka jälkeen alkuperäinen englanninkielinen.

”Luota siihen, että olet jo valaistunut” – Mark

a-angel_wings-1519089

Jonetten kanavoima Markilta 11.1.2016

”Tervetuloa, kaikkein pyhimmät, ’Kuoriutumisen vuoteen’ – massaheräämisen vuoteen. Tässä ’MARK’. Aloitamme universaalin lähetyksen kylvämällä esiintulon uusien tasojen siemeniä. Nouse siitä mikä on ollut, hienostuneemmalle olemisen tasolle. Sinun timantinkovat hiukkasesi avautuvat uuteen Universaaliin Älykkyyteen ja energiaan – ja energian tuolle puolen.Saat annoksen kosmista perintöäsi kaikista ulottuvuuksista, tuoden uusia mahdollisuuksia sinulle kokonaisuutena, mukaanlukien osat, joista et ole vielä tietoinen. Tämä lähetys vie pois suodattimet ja laput silmiltäsi. Sinulla on yhteys kaikkeen tietoon. Aine, josta koostut on muuttumassa kvanttimateriaksi, plasmamateriaksi, materiaksi, minkä avulla voit – jos se on oikein koulutettu – kulkea seinien läpi. Olet synnyttämässä uuden ihmeellisen version itsestäsi…”

”Teissä jokaisessa on olemassa korkeampi potentiaali olla se jumalallisuus, jota etsitte. Ei ole kyse vain sen avautumisesta sinulle. Paljon siitä mitä ajattelit olevasi on ohitettu, tehden enemmän tilaa sisällesi omalle pyhyydellesi ja sille minkä haluatkin ilmestyvän. Oivalluksesi tulevat olemaan selkeämpiä koska aivoissasi ei ole niin paljon tukoksia. Kutsumme sitä ’Velhotietoisuudeksi’. Kehonne vaihtoivat fokusta pelkkien sähköisten impulssien vastaanottamisen sijasta näihin ei-sähköisiin, kosmisiin latauksiin…älyyn…olemiseen. Sen myötä, kehosta tuli holografinen eri tavalla kuin koskaan ennen olet kokenut, koska se vastaa holografiseen, täysin erilaiseen ärsykkeeseen kuin olet koskaan vastannut ennen…Tämä lähetys resetoi korkeusmittarisi korkeammalle, erilaiselle manifestoinnin todellisuudelle. Se on pysyvää.

”Sen tuomat lahjat ovat tuntemattomia. Pahin vihollisesi on egosi epäilys. Luota kaikkiin lahjoihin. Luota siihen, että voit parantua/parantaa. Luota siihen, että tiedät vastaukset. Luota siihen, että olet jo valaistunut. Pyörähdit korkeisiin ulottuvuuksiin, jotka ovat nyt sinun lähtötasosi tai perustasi. Voit nyt tutustua omiin heijastuksiisi Maahan sen sijaan, että eläisit Maassa ja tutustuisit korkeampiin maailmoihin. Se oli valtava siirtyminen johonkin täysin erilaiseen – johon olet nyt ankkuroitunut. Se on pysyvää. Se tulee olemaan kaiken kasvusi taustalla tai perustana tästä lähtien. Sinun ei tarvitse ymmärtää sitä, vain hyväksyä se.

emergencePuhutaanpa esiintulosta. Korkeammilla tasoilla tapahtuva muutos on räjähtänyt auki enemmän kuin omituisesti. Tässä on sinun mahdollisuutesi olla Kaikki Mitä On. Henkisyytesi on enemmän kuin tietty harrastus, juontuen jostain, vaan pikemmin löytö. Huomaat ehkä luopuvasi joistain henkisistä harjoituksistasi tulevana vuonna koska nuo harjoitukset johtivat sinua egon henkisyyteen, oman jo sisäisen henkisyytesi vahvistamisen sijasta.

Tästä lähtien ei ole ohjekirjaa enää.”

 

In English then:

“Trust that you are already enlightened”

                                                                         ‘MARK’

a-angel_wings-1519089

Channeled from ‘MARK’ by Jonette Crowley on Jan. 11, 2016

“Welcome, most Holy Ones, to the ‘Year of Emergence’—a year of vast  awakening. This is ‘MARK’. We begin this year with a Universal transmission to seed new levels of emergence. Lift off from that which has been so, into a more rarified stream of being. Your core adamantine particles are opening to a new Universal Intelligence and energy—and beyond energy. You are receiving a dose of your cosmic inheritance from all dimensions, bringing new possibilities to all that you are, including that which you do not know you are. This transmission removes filters and blinders from you. You are a connector to all knowledge. Your matter is turning into quantum matter, plasma matter, matter that can— if fully trained, walk through walls. You are really giving birth to a more amazing version of you…” 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

“There is a greater potential in each of you to be that divinity which you seek. It’s not just that the potential has opened to you. It’s that much of who you thought you were has been transcended, giving you more space within yourself for your holiness and for that which you want to emerge. Your insights will be clearer because your brain is less clogged. We call it ‘Wizard Consciousness’. What happened is that your bodies changed their focus from receiving only electrical impulses to receiving these non-electrical, cosmic downloads…intelligence…beingness. With that, your body became holographic in a different way than you’ve ever experienced, because it’s responding to holographic, totally different stimuli than you’ve ever responded to before…. What this transmission did is reset your altimeter to a higher, different manifest reality.  It is permanent.

“What gifts it brings are unknown. Your biggest enemy is your ego’s doubt. Trust gifts of all kinds. Trust that you can heal. Trust that you can know the answers. Trust that you are already enlightened. What happened tonight is you flipped into the higher dimensions as your new base or foundation. You now can explore your projection on this Earth rather than being on this Earth exploring the higher worlds. It was a major shifting over into something profoundly different— that you are now anchored in. It’s permanent. It will be the background or the foundation for all your growth from now on. You don’t have to understand it, only accept it.

emergence

Let’s talk about emergence. The change that’s taking place at the higher levels is that the perspective of you being you has blasted open beyond singularity. It is the opportunity for you to be All That Is. Your spirituality will not so much be a pursuit as a given, as a come from, rather than a finding. You may find that you give up some of your spiritual practices in the next year because they are practices geared toward your ego being spiritual, rather than spiritual practices that already confirm your innate spirituality.

There is no guidebook any longer.”

Jonethead shot white blog 300pxte is a spiritual adventurer, and modern-day shaman who leads spiritual tours to power places around the globe. She is a gifted channel, oracle, and author of the internationally best-selling books “The Eagle and the Condor” and “Soul Body Fusion®.” She is founder of the Soul Body Fusion®method for healing and beyond. With her guide ‘Mark’ she teaches people to reach multi-dimensional and quantum states of consciousness.

www.JonetteCrowley.com, www.SoulBodyFusion.com

7 tilinpäätöksen askelta vuodesta 2015 ja kohti vuotta 2016

7-steps-to-clear-the-year-and-transition-into-2016

Tämän artikkelin innoittajana oli Michelle Fondin. Häneltä tuli vuoden loppuun sopiva ”mielen raivaus” tämän vuoden kuluneista asioista, jotta voisimme avata uuden luvun ensi vuonna taas…(jokavuotinen prosessi vai mitä?)

Itse harrastan tämäntyyppistä putsausta ja teen sellaisen tilinpäätöksen kaikesta mikä oli tavoitteena edellisen vuoden lopussa, kuinka meni, mitä opin ja mitä on vielä edessä, jos tavoite on vielä sama. Jos taas se on vaihtunut syystä tai toisesta, sen suunnittelu on vielä innostavampaa!

Michellen askeliin palatakseni. Hän suosittelee näitä 7 askelta, joiden avulla luot tietoisempaa elämää ja otat vastuuta omasta elämästäsi, juuri minun lempiaiheitani!

”Uuden vuoden kynnyksellä saatat yrittää selvitä juhlakaudesta, lahjojen antamisesta, vierailuista ja luottokortin tulevista maksuista kunnialla. Ja kuten monet meistä, päätät tehdä Uuden vuoden lupauksia, vain palataksesi samaan negatiivisten asenteiden ja häviäjän rooliin takaisin. ”Teen tämän joka vuosi enkä saavuta paljon mitään”. Innostuksen puute ei johdu niinkään tavoitteista, vaan pikemminkin omista menneisyyden kokemuksistasi.

Pieni lapsi ei kauaa mieti asettaessaan tavoitteita. Lapset eivät juuri rajoitteita tunne. Hän saattaa sanoa ystävälleen: ”Minä aion saada ponin tänä vuonna”. Ja uskoa sen.Jos ponia ei sitten ilmesty hänen elämäänsä, hän vain kohauttaa olkapäitään ja halaa itseään, sanoen: ”No, saan sitten koiranpennun”. Lapset eivät murehdi menneitä tai suhtaudu kyynisesti tulevaisuuteen.

Ennen kuin aloitat listaa tavoitteistasi ja päätöksistäsi, tehdään menneiden vaikutteiden tilinpäätöstä. Näin saadaan tilaa vuodelle 2016.

  1. Tee lista asioista, joita sait aikaan vuonna 2015

Joskus mieli keskittyy vain asioihin, joita ei saanut aikaan, jotka eivät sujuneet. Ohitetaan ne nyt ja aloitetaan positiivisista sen sijasta. Ajattele mennyttä vuotta, aloita sen alusta ja listaa kaikki asiat, joita sait aikaiseksi – jopa pienet seikat.

Ehkä aloitit uuden terveemmän tavan, uuden ystävyyssuhteen, tai henkisen harjoituksen. Listaa kaikki kuten ihmissuhteen parantaminen, uuden työn aloitus, velan takaisinmaksu, uuden kurssin tai harrastuksen aloitus, vapaaehtoistyön, tai lastesi kanssa viettämäsi aika.

Aloita kaikkien näiden positiivisten asioiden ja/ tapahtumien mietiskely ja kirjoita ne ylös. Laita lista sellaiseen paikkaan , josta näet nähdä sen päivittäin, muistuttamaan sinua kaikesta siitä hyvästä, jota olet saavuttanut ja saanut aikaan vuonna 2015.

2. Tee lista pettymyksistä ja vastoinkäymisistä

Saatuasi ensimmäisen listan valmiiksi, olet valmis kirjaamaan vuoden 2015 pettymykset ja/ vastoinkäymiset ylös. Kirjaa kaikki tapahtumat, joihin olisit voinut vaikuttaa sekä ne, joihin sinulla ei ollut suoranaista valtaa vaikuttaa. Esimerkkinä ensimmäisestä voisi olla vaikka ”En kyennyt lopettamaan tupakanpolttoa”, kun taas esimerkkinä jälkimmäisestä voisi olla vaikka läheisen kuolema. Sinun ei tarvitse kirjata kaikkea mitä tapahtui, vain ne tärkeimmät, jotka ensimmäsinä tulevat mieleesi. Ne, joita vieläkin ajattelet ja pahoittelet.

3. Etsi vastoinkäymisten opetukset 

Tarkastele vastoinkäymisten ja pettymysten listaasi ja käy ne läpi yksitellen sillä silmällä, että mikä vaikutus sillä on ollut sinun elämääsi. Ehkä opit jotain niistä? Loistava tapa parantua vastoinkäymisistä on oppia niistä jotain. Elämä testaa meitä. Kun läpäisemme nämä kokeet, saatamme päästä seuraavalle tasolle. Vaikka opetus olisi kivulias tai loukkaisi vieläkin, koita tarkastella sitä objektiivisesti ja nähdä mitä opit siitä.

Esimerkiksi voit oppia työn/ylennyksen/palkankorotuksen menettämisestä. Ehkä käytöksesi töissä – myöhästely, vietit liikaa aikaa sosiaalisen median parissa, tai jutellen työkaverien kanssa – vaikuttivat pomosi päätökseen. Tai ehkä voisit valmistautua ylennykseen vastaisuudessa paremmin opiskelemalla lisää aiheesta. Suurimmat oppiläksyt, tässä tapauksessa olisivat, että käytä aikasi 100%:sti työssä ollessasi itse työhön valittamatta omistautumisen puutetta siihen.

Seuraavassa joitakin kysymyksiä, joita voit esittää itsellesi prosessissa:

  1. Mitä olisin voinut tehdä toisin aikaansaadakseni toisenlaisen lopputuloksen? (Joskus on kyse kärsimättömyydestä, syvistä tunteista, varomattomuudesta, jne eli olemme itse vastuussa)
  2.  Miten olisin voinut käydä läpi asian eri tavoin?
  3. Voinko tarkastella tapahtumaa/asiaa eri näkökulmasta?
  4. Mitä voisin tehdä toisin vastaisuudessa samankaltaisen tapahtuman/asian kanssa?
  5. Mitä opin tässä asiassa?

4. Anna anteeksi

Anteeksianto vapauttaa. Muista, että anteeksianto on itse asiassa sinua varten. Se on ainut tapa avata lukot, jotka pitävät sinut kiinni menneessä. Laajentaen anteeksiantoa ei tarkoita, että sinun täytyisi hyväksyä mitä tapahtui tai toisen ihmisen käytös.

Se tarkoittaa, että armollisesti hyväksyt, ettei kukaan meistä ole täydellinen. Sinun ei tarvitse edes kertoa kyseiselle henkilölle, että olet antanut hänelle anteeksi. Pidä anteeksiantoa vain sydämessäsi. Jos suhde henkilöön jatkuu, kolme sanaa parantavat sitä ihmeellisesti: ”Annan sinulle anteeksi”.

5. Ole kiitollinen saamistasi opetuksista

Kiitä saamistasi opetuksista. Kiitollisuuden tunne elämän kovista oppiläksyistä on viesti universumille: ”Kiitos. Ymmärsin sen. Olen valmis jatkamaan eteenpäin.” Jos mahdollista, etsi tapa palvella muita omien pettymysten tai vastoinkäymisten kautta. Voit esimerkiksi tukea muita vastaavassa tilanteessa, vastaavan ongelman kanssa kamppailevaa henkilöä. Kiitollisuus merkitsee vain, että olet oppinut läksysi. Se tarkoittaa myös: ”Kuinka voin siunata muita oman kokemukseni kautta?”

6. Kehitä rituaali vapautuaksesi kokemistasi loukkauksista

Opettaessani tunteiden vapautumista työpajoissani osana Perfect Healing -ohjelmaa, pyydän ihmisiä kirjoittamaan edesmenneille henkilöille, jotka ovat heitä loukanneet. Kirjoittaminen on eräs hyvä tapa purkaa tunteita. Kun kirjeet ovat valmiita, ne joko poltetaan tai revitään, ja lähetetään negatiiviset energiat pois.

Mikä tahansa rituaali voi auttaa vapautumaan negatiivisesta energiasta. Voit puhdistaa fyysisesti jonkun tilan kotonasi, ostaa itsellesi kukkia, tai mennä hierottavaksi.

7. Pidä yllä positiivista tulevasuuden näkymää

Kun olet selvittänyt edellä mainitut askeleet ja prosessoinut tunteitasi tai vaikutuksiasi, se on tehty. Takaisin ei tarvitse mennä. Se on nyt putsattu ja voit tutkia uusia mahdollisuuksia avoimin mielin ja sydämin.

Vapauttavaa loppuvuotta!

Here is the original article in English!

 

7-steps-to-clear-the-year-and-transition-into-2016

7 Steps to Clear the Year and Transition Into 2016

by: Michelle Fondin

When the New Year arrives, you may be trying to break free from the holiday fog of parties, gift giving, visiting guests, and a hefty credit card bill.

And like many of us, you might decide to set your New Year’s resolutions, only to let a negative and defeatist attitude to take over. You might think, ‘I do this every year and I never accomplish much.’ The lack of enthusiasm you experience might be less about your goals and more about impressions from your past.

A small child has no doubt when she or he sets goals. In fact, a child’s limitations are almost nonexistent. She might say out loud to a friend, “I’m going to get a pony this year.” And she believes it. Even if the pony doesn’t come into her life, she simply shrugs her shoulders and says, “I’ll get a puppy then.” Rare is the child who laments and becomes cynical about the future.

Before you start making that list of goals and resolutions, work on clearing past negative impressions from your year. It will help open the space for 2016.

Make a List of What You Accomplished in 2015

Sometimes our minds focus on what didn’t work out. Ignore the bumps and start with the positive instead. Think back to where you were at the beginning of the year and list everything you achieved—even the small things.

Maybe you started a new healthy routine, formed a new friendship, or began a spiritual practice. List everything such as healing a relationship, starting a new job, paying off a debt, taking a new class or trying a hobby, volunteering, or spending more time with your kids.

Brainstorm all these positive accomplishments and write them down. Post them in a place that you can see daily to remind yourself of all the great things you achieved in 2015.

Make a List of Disappointments or Setbacks

Once you’ve completed the first task, you’re ready to write down the disappointments or setbacks from 2015. List events that were directly in your control as well as situations you didn’t have direct control over. An example of something within your control might be, “I wasn’t able to stop smoking.” Something out of your direct control might be a death in the family. You don’t need to write down every single one, only write down those that which stand out or still have an emotional hold over you.

Find Lessons Learned From Setbacks

Take the list of disappointments and setbacks and go through each one looking at what effect they’ve had on your life. There might be lessons you learned through these setbacks.

A great way to heal from negative experiences is to learn from them. Life gives us tests. And when we pass the tests, we get to move on to the next level. Even if the experience is painful or still hurts, try to look at it objectively and see what you can learn from it.

For example, you can learn from the disappointment of losing out on a job promotion or raise.

Maybe your behavior at work—coming late to work, spending too much time on social media, or talking with colleagues—contributed to your boss’s decision. Or perhaps you can prepare for a future promotion by taking a class. Your greatest lesson, in this case, might be to give 100 percent while you’re at work without complaining to prove your dedication to the job.

Here are some questions you can ask yourself in this process:

  1. What could I have done differently to experience another outcome? (Sometimes we are directly responsible by our impatience, deep emotions, or carelessness, etc.)
  2. How could I have processed this experience differently?
  3. Can I see this event from a different perspective?
  4. What can I do to better prepare for a similar event in the future?
  5. What is the greatest lesson I can take away from this experience?

Forgive Whomever You Need to Forgive

Forgiveness is freedom. Remember that forgiveness is for you. It’s the only way to unlock the bonds that hold you to your past. Extending forgiveness doesn’t mean you’re accepting what happened or the behavior of the other person.

It means you’re extending grace in the knowledge that no one is perfect. You don’t even have to tell the other person that you’ve forgiven him or her. You can simply hold the forgiveness in your heart. If the relationship is ongoing, healing will occur with the three spoken words, “I forgive you.”

Have Gratitude for the Lessons Received

Give thanks for what you’ve learned. A sense of gratitude for life’s hard lessons tells the universe, “Thank you. I got it. Now I’m ready to move forward.” If possible, find a way to serve someone else through your setback or disappointment. You can find the opportunity to give support to someone who may be experiencing the same problem. Gratitude not only means, “I got the lesson.” It also means, “How can I bless another through my experience?”

Create a Ritual to Let Go of Past Hurt

When I teach emotional healing workshops as part of the Perfect Health program, I have my students write to people who have done them wrong or to a loved one who has passed. Writing is a great way to let your feelings out. After we write the letters, we either burn them or rip them up, and send the negative energy away.

Any type of ritual you create will help release the negative energy. You can clear a physical space in your home, buy yourself flowers, or get a massage.

Keep a Positive Outlook for the Future

Once you’ve worked through these steps and processed any emotions or impressions, it’s over. There is no need to revisit it again. The slate is clean and you can explore new possibilities with an open mind and heart.

Michelle Fondin

Michelle is a Vedic Educator, certified to teach Primordial Sound Meditation, Seven Spiritual Laws of Yoga, and Perfect Health: Ayurvedic Lifestyle. She is the owner of The Ayurvedic Path in Herndon, Virgina, where she practices as an Ayurvedic Lifestyle Counselor and yoga and meditation teacher. She also authored The Wheel of Healing with Ayurveda: An Easy Guide to a Healthy Lifestyle.

Michelle is a member of the National Ayurvedic Medical Association, The Association of Ayurvedic Professionals of North America, and the Yoga Alliance.

 

Are you afraid of death?

Jälleen kerran mielenkiintoinen, ja aina ajankohtainen jollekin, nimittäin pelot, varsinkin kuoleman pelko. Vai kuinka? Olen itse käynyt sen läpi, siis tuon kuoleman pelon, mutta jostain kumman syystä niitä pikkuisen pienempiä pelkoja on vielä jäljellä takakontissa minullakin…eli hommaa riittää.

Seuraavassa Jonetten blogista löydetty artikkeli:

”Pelkäsin pikkutyttönä kaikkea – varsinkin öisin. Koneet kuulostivat pommeilta. Mietit varmasti miten tyttö jostain Coloradosta voi tietää miltä pommit kuulostavat. Ehkä entisten elämien muistoja – selittämättömiä traumoja, joita kannamme. Pelkäsin murtovarkaita, kurkistelijoita, tulia, ja erityisesti noitia.

Leikkikaverini kertoi, että ”Mansikkanoita” eli erityisessä paikassa hänen jääkaapissaan. Yöllä hän sitten muuntui täysimittaiseksi noidaksi! Pelkäsin kuollakseni vuosia lapsena. Vaikka minulla oli oma huone – luksusta kahdeksanlapsisessa perheessä, nukuin mieluummin pikkusiskojeni kanssa tunteakseni oloni turvalliseksi.

Kaikki muuttui kun täytin 12 vuotta. Minulla oli ns. ’Lähellä kuolemaa -kokemus’ (Near Death Experience). Ei se tavallinen – koska en kuollut fyysisesti. Se tapahtui erittäin todentuntuisessa unessa, jonka muistan vieläkin selkeästi. Kuolin siinä unessa – syy ei ollut tärkeä enkä edes muista sitä. Yritin kovasti olla kuolematta, peläten mielettömästi. Yhtäkkiä en enää jaksanut taistella ja antauduin kuolemalle. Siirryin samantien sanoinkuvaamattomaan rauhan tilaan. Kaikki oli OK, enemmän kuin OK…taivaallisen autuaallista. stairway-to-heaven

Sitten BAM! Minut repäistiin pois tästä kuolemanjälkeisestä Nirvanasta. Kuulin – jälleen, että se oli vain ’unta’ – kahden lääkärin sanovan: ”Hyvä, hän palaa takaisin.” Muistan tunteneeni vihaa, etten saanut jäädä siihen rauhan tilaan.

 

Se oli vain unta, mutta se oli hyvin todellinen kokemus minulle. Siitä hetkestä lähtien en enää pelännyt kuolemaa, mikä on auttanut minua, en enää pelkää elämää. Hetkessä kaikki muuttui. Universumi antoi pienelle tytölle lahjan – moniulotteisen kokemuksen, spontaanin paranemisen.  Sitä mukaa kun verhot haalistuvat, tällaiset lahjat – ilmaantuvat ne miten tahansa – yleistyvät meille kaikille. Universumi on tukenamme, enemmän kuin osaamme kuvitellakaan.   

En ollut ajatellut vuosiin tätä henkilökohtaista käännekohtaani pelosta rauhaa. Viime kuussa osallistuin Lähellä kuolemaa -kokemusten symposiumiin Tri Raymond Moodyn kanssa, joka on näiden kokemusten kummisetä. Hänen kirjansa ovat auttaneet miljoonia ihmisiä ymmärtämään elämää elämän jälkeen. Oli kunnia viettää aikaa hänen kanssaan. Häntä kiinnostavat henkiset heräämiset, myös ne joissa ei ensin kuolla. Meillä oli tilaisuus kuvata pitkähkö keskusteluvideo, jossa Tri Moody haastattelee minua omista moniuloitteisista kokemuksistani MARK’in kanssa. (Ilmoitan kun se on editoitu ja saatavilla).”

dr-moody

Voit kysyä itseltäsi tämä kysymyksen: Kuinka universumi on tukenut sinua – ehkä epätavallisilla tavoilla, joita et ole koskaan edes ajatellut?

Vastaavanlaiset unet ovat varmasti melko tavallisia monelle lapselle, ja kenties aikuisellekin? Olen itse käynyt läpi erilaisia pelkoja, päällimmäisenä tulee mieleeni elämän pelko, joka ehkä alkoi joskus kuolemasta ja sen pelosta. Todennäköisesti. Ns. entisten elämien muistot kyllä ovat seurana nin kauan kuin niitä kannamme mukanamme. Itse olen kokeillut monia ’menetelmiä’, joista päällimmäisenä tulee mieleen PSYCH-K, jossa käsittelemme mm. tätä erittäin voimakasta pelkoa, käyden läpi niin syntymän ja sen mukanaan tuomat mahdolliset traumat, kuin kuolemankin ja sen jälkeisen tilan. Kunnes ei ole enää tarvetta tehdä sitä ja saavutat tuon Jonetten kuvaaman rauhan tilan.

**********************************

Laitan tähän tapani mukaan myös Jonetten alkuperäisen artikkelin, englanniksi, of course!

I Was Afraid of Everything…

October 30, 2015 — Leave a comment

halloween red witch

As a young girl I was afraid of everything—especially at night. Planes going overhead sounded like bombs. You might ask how a young Colorado girl even knew what a bomb sounded like. Probably past-life memories— unexplainable  traumas that we all carry.) I was afraid of burglars, window-peekers, fires, and especially of witches. 

A playmate told me that “The Strawberry Witch” lived in a special strawberry in her refrigerator. At night the strawberry turned into a full-sized red witch! I was terrified for many of my childhood years. Even though I had my own bedroom— a luxury in a family of eight, I would choose to sleep with my little sisters so I would feel safe.

It changed one night when I was 12 years old. I had a near death experience (NDE). Not the normal kind— as I didn’t physically die. It happened in a very real dream, that I can still vividly recall. In the dream I was dying—the cause of death was unimportant and I don’t even remember it. I struggled hard not to die, feeling immense fear.  Suddenly, I could no longer fight it and I surrendered to death. That moved me into a place of indescribable peace. It was all OK, more than OK… It was heavenly bliss.stairway to heaven

Then BAM! I was snatched out of this post-death Nirvana. I heard—again, this is all a ‘dream’—two doctors saying: “Good. I I think she’s coming back.” I remember feeling angry that I couldn’t stay in that state of peace.

It was only a dream, but it was a very real experience for me. From that moment on I was not afraid to die, and that helped me to not be afraid to live. In a moment everything changed. The Universe gave a scared young girl a gift— a multi-dimensional experience, a spontaneous healing. As the veils thin such gifts—however they appear— will be more commonplace for all of us. The Universe has our back, more than we can begin to imagine.

I hadn’t thought of this personal turning point from fear to peace in a long time. Last month I attended a Near Death Experience symposium with Dr. Raymond Moody, the godfather of NDE’s. His books have helped millions of people understand life after life. It was an honor to spend time with him. He is interested in all spiritual awakenings, including those that don’t involve dying first. We had an opportunity to video a lengthy conversation in which Dr. Moody interviewed me about my inter-dimensional experiences with ‘MARK’.  (I will let you know when the video will be edited and available.)

dr-moody

“You might ask yourself the question, How has the Universe supported you— perhaps in unusual ways that you’ve never thought about?”

Happy Halloween! – Love & Light, Jonette

headshotJonette is a spiritual adventurer, and modern-day shaman who leads spiritual tours to power places around the globe. She is a gifted channel, oracle, and author of the internationally best-selling books “The Eagle and the Condor” and “Soul Body Fusion®.” She is founder of the Soul Body Fusion® method for healing and beyond. With her guide “Mark” she teaches people to reach multi-dimensional and quantum states of consciousness. www.JonetteCrowley.com, www.SoulBodyFusion.com

Copyright 2015 Jonette Crowley.

Henkisen kasvun tie, You make your path by walking

Jonette Crowley on tällä sivustolla usein kuultu opettaja, niin on tälläkin kertaa. Hän kertoo seuraavassa videossa omasta tiestään moderniksi shamaaniksi. Tuttu tarina Kotka ja kondori -kirjan lukijoille, tässä lyhyesti ja henkilökohtaisesti kerrottuna.

Sinäkin päätät omasta kohtalostasi, tai niin kuin White Eagle sen muotoili: ”You make your path by walking”.